Thursday, December 30

ilotulitusta

Se on kivaa. Sitä tehdään tyypillisesti hiprakassa tai jopa humalassa. Mutta näin tyhmä ei silti pitäisi kenenkään olla. Mahtoi sattua.

Ei tässä nyt oikein ole muuta sanottavaa. Pikkuveljet uhoavat kiskovansa tästä isän kannettavasta koneesta kohta nettipiuhat irti ja liittävänsä ne takaisin omaansa. Jos luette tätä, niin ehdin lopettaa hommani ennen veljien šabotaasia.

Oikeastaan voisin vaan pelata koko yön Diabloa.


Wednesday, December 29

huono lopetus

Susan Sontag kuoli syöpään. Aasiassa uhrien määrä nousee. Vanhempieni luona veljen käytös aiheuttaa perheriitoja - eilisiltana poltin päreeni ja suutuin siinä sivussa isällekin.

On tämäkin masentava loppu vuodelle.

Tuesday, December 28

jouluraportti no. 1

Edellisen katkeruutta lieventämään: oikeasti tämä on ollut aika hyvä joulu. Vaikka sisarukset ottavatkin välillä hermoon.

Perjantai:

Pöydän kattaminen aloitetaan kahdelta. Kylmät kala-alkupalat, kylmät liha-alkupalat, lämmin ruoka. Vanhin pikkuveli ei ilmesty joulupöytään, nukkuu kai krapulaansa. Pikkusisko juhlii poikaystävänsä kanssa muualla. Ruokapöydässä istuu omituisen pieni perhe.

Nuorin veli valittaa ähkyä kala-alkupalojen jälkeen. Keskimmäinen lopettaa lihojen kohdalla. Äiti vetäytyy ruokalevolle. Isä ja minä jatkamme hitaaseen, rauhalliseen tahtiin läpi ruokalajien kunnes on aika tuoda laatikot ja kinkku pöytään. Äiti ja yksi veli palaavat pöytään kun itse siirryn (pyörin) olohuoneeseen.

Sama ruokailun kaava toistuu vielä seuraavinakin päivinä. Pikuveljet ohjataan lempeästi käyttämään ylimmäistä lautasta ja uloimpia ruokailuvälineitä ensin, opastetaan (lapsilla cokis-) snapsin merkityksestä ja juomatavoista. Harvoin meillä enää pannaan pöytää niin koreaksi kuin porvarisperheissä muinoin päivittäin. Sukuseuran kokoontumisissakaan ei enää syödä niin hienostuneesti kuin muistelen viisitoista vuotta sitten tehdyn. Jossain on sivistyneet tavat nuoremmille pojille opetettava, olkoon se sitten vaikka joulupöydässä.

Pöytä siivotaan, ruokatavarat pakataan kylmään. Jännityksestä ärhäkkäät pojat vaativat lahjoja jaettavaksi. Joulupukki ei enää käy kylässä - viimeisestä kerrasta taitaa olla nyt pari vuotta - joten lahjat otetaan ihan reilusti vanhempien komerosta. Sytytän takkaan tulen sillä aikaa kun pojat laskevat pakettejaan.

Lapsena en ollenkaan tajunnut vanhempien kauheaa laiskuutta joulunaikaan. Joka välissä piti ottaa päiväunet, ja milloin ei nukuttu, ne istuivat sohvalla viskilasien kanssa. Isä poltti sikaria ja kuuntelivat tylsää musiikkia.

Nyt siitä nauttii itsekin.

jouluista sosiodraamaa

Olisi ollut mukava kirjoitella halki joulun. Sanottavaakin keksisi, muustakin kuin luonnonkatastrofeista, joululahjoista tai kissanpennusta.

Pikkuveli sai päähänsä, että koska veljet ovat olleet koneella pari päivää tiuhaan tahtiin, niin kone pitää laittaa pois jotta se ei mene rikki. Lisäaltistus sähkölle tekee pahaa. Minun olisi pitänyt tajuta, että kun kone on nyt suljettu, niin sitä ei saa avata ennen kuin veljet antavat luvan. Kun en tätä totuutta uskonut, veli kiskaisi nettipiuhan irti, irroitti kovalevyn ja lähti kaveriensa kanssa kaupungille.

Voi että sisarukset ovat sitten ihania. Rauhallisen ja hyvän joulun tunnelma kärsii ikävästi kun yksi ryhtyy jatkuvalla kiusanteolla piinaamaan elämää. Onneksi on pitkä pinna - olisi muuten mennyt hermo jo päiviä sitten.

Wednesday, December 22

väliaika

Kävin äidin kanssa kuuntelemassa Lumen valo -yhtyettä Uspenskin katedraalissa. Se oli elämäni hienoimpia konsertteja. (En sano että hienoin, kun en muista onko joku ollut parempi. Ehkä pitäisi vaan suoraan sanoa, että paras oli.)

Lisää tekstiä huomenna; nyt on mentävä kiskaisemaan pikkuveljiä korville että ymmärtävät olla hiljaa. Kello yksi yöllä - kerrostalossa - ne yhä heittelevät toisiaan tavaroilla. Rasittavaa.

Tuesday, December 21

kissa-ajatuksia

Itsepäisyyspäivän tietämillä kävin äidin kanssa ostamassa liput Lumen valon konserttiin. Ennakkotietojen mukaan konsertteja olisi kaksi - seitsemältä ja kymmeneltä. Halusimme siihen myöhäisempään ja sanoimme niin ainakin kolmesti. Myyjä vahvisti ajan ja kertoi, että näköjään seitsemältä ei edes ole keikkaa.

Olisi pitänyt katsoa niitä lippuja tarkemmin. Seitsemältähän se. äh. (Onneksi tuli katsottua lippuja eilen. Olisi saattanut ovella seistessä vituttaa.)

Kissa jahtaa näytöllä liikkuvaa hiirtä. Ruutuun en uskalla kokeilla kissankarkoitesumutetta jonka sisko toi Virosta. Sen sijaan testasin karkoitetta Morwenin lempijyrsittäviin: kännykän laturin johtoon ja cd-soittimen verkkovirtajohtoon. Joko sumute toimii tai kissaa ei vaan huvita järsiä.

(Valmistajan sivuja tutkiessani huomasin että itse asiassa karkoite on tarkoitettu merkkaamisen ja mielenosoituksellisen ympäriinsäkusemisen estämiseksi. Se ei ole - ainakaan toistaiseksi - ollut mikään ongelma Morwenin kanssa. Saa nähdä loppuuko johtojen ja joulukuusen järsiminen tällä aineella.)

Morwen on äärettömän seurallisella tuulella. Olen alkanut vakavissani harkita pitäisikö hommata toinen elukka sille seuraksi. Useimmat kissat viihtyvät yksinään aivan mainiosti, mutta Morwen on niin seurallinen että se on melkein kuin koira. Teen välillä aika pitkää päivää, ja epäilen että Morwen joutuu olemaan liikaa yksinään. Toinen kissa voisi helpottaa tilannetta.

Vaan kun kahden kissan kulut ovat suuremmat kuin yhden; lieneekö minulla varaa? Mitähän muita ratkaisuja voisi olla yliaktiivisen ja seurallisen kissan tylsistymistä helpottamaan? Jos kyseessä olisi amerikanmaalla elävä ihmispenikka, lääkäri varmaan jo määräisi Ritalinia.

Saturday, December 18

Helsingin liikenteessä

Ärsyynnys no. 1:

Saavun tavaroineni Helsinkiin perjantaina klo 13:56. Pikkuveljeni ei jostain syystä olekaan laiturilla vastassa kuten sovittu oli. Ripustan omaisuuteni harteilleni ja alan taivaltaa kohti asemarakennusta - olin viimeisessä vaunussa ja junan pysähtyessä jäin laiturien väärään päähän. Tuntuu siltä kuin olisin vähintään puolessavälissä matkaa Pasilaan.

Veli ilmaantuu myöhässä ja kannamme tavarat bussipysäkille. Koska kantamiseen uppoaa aikaa, myöhästymme. Bussi lähtee juuri kun saavumme pysäkille. Tavaraa on niin paljon, että emme viitsi kävellä ratikkapysäkille, vaan jäämme odottamaan seuraavaa bussia: sen pitäisi mennä kymmenen minuutin kuluttua.

Neljänkymmenen minuutin kuluttua pääsee jo useita kirouksia. Katselemme muiden linjojen ohi ajavia vuoroja ja toteamme, että nyt jos lähtee ratikkapysäkille niin bussi tulee heti.

Olen vanhempien kämpällä vasta tunnin kuluttua Helsinkiin saapumisesta.

Ärsyynnys no. 2:

Olen palaamassa Kristiinan glögi-illanvietosta. Bussipysäkille on pysähtynyt uusi, kiiltävä citymaasturi. (Kuka hitto kaipaa puolimetristä maavaraa kaupunkiajossa?) Bussi jää auton taakse, mutta kun maasturin ratissa istuskeleva nuorukainen ei tajua siirtää autoaan pois, bussikuski ajaa vierelle. Asemoi keskiovet täsmälleen maasturin kohdalle ja avaa ne. Ovella seisoo lauma matkustajia, minä sellon kanssa etummaisena. Ei toivoakaan päästä ihmislauman läpi toiselle ovelle. Mulkaisen citymaasturimiestä, mutta tämä ei vieläkään siirrä autoaan pois tieltä. Astun ulos, siihen puolimetriseen rakoon, ja alan keinotella itseäni ja selloa kohti jalkakäytävää.

Ja silloin se idiootti maasturimies päättää siirtää elintasoilmaisimensa.

Rengas käy muutaman sentin päässä varpaistani. Karjaisen kuskille, joka pelästyneen näköisenä pysähtyy. Kapuan jalkakäytävälle ja suurta (lapsellista) kostonhimoa tuntien lennätän komean syljen maasturin tuulilasiin. Ansaitsi sen, mokoma urvelo.

Haluan takaisin Kokkolaan.

Friday, December 17

persoonallista?

Oli hauska nettitesti, tässä tulokseni: musiikkipersoonallisuuteni. Aivan yllättävän hyvä testi; osui enimmäkseen oikeaan.

Tee itse.

Thursday, December 16

mitä varten?

  • Kun yrittää varata junalippua VR:n puhelinpalvelusta, niin mitä varten siitä laskutetaan euro? Miettikää nyt vähän, se on kuusi markkaa. Yhdestä puhelusta!


  • Mitä varten easy-liittymässä pitää olla vähintään kaksikymppiä saldoa, että voi soitaa VR:n puhelinpalveluun?


  • Kengännauhat aukeavat pyöräillessä. Mitä varten? Ilmavirtako ne riipii? Ei siitä ole edes oikeaa haittaa, paitsi jos ne nauhat menevät ketjun väliin ja kaatavat pahaa-aavistamattoman pyöräilijän.


  • Mitä varten Hesarin asiakaspalvelunumerossa on niin pitkä jono ja niin karmeaa odotusmusaa?


  • Lomalle lähtiessä pitää kantaa etelään sello, jouhikko, säkkipilli ja kissa. Mitä varten ei ole matalapalkkaisia, puolialastomia ja komeita alkuasukaskantajia?


  • Mitä varten minä enää istun koneen ääressä kun kotona pitäisi siivota ja pakata?


puikkoristikko

Kävin kirjastossa. Lainasin toistakymmentä kansanmusiikkilevyä - itkuvirsiä, Tallaria, JPP:tä, Loitumaa ja muuta kivaa. Ja vähän ruotsalaista: Garmarnan Vedergällningen [Vengeance] on levy minun mieleeni, vaikka jotkut tiukan linjan kansanmuusikot sitä kiroavatkin.

Eilisen musiikkivideokammotuksen vastapainoksi on tässä rauhoittava joululaulu (via enerve.org). Tästä saamme kiittää Loposta, joka toi linkin tietooni.

Jotta ei menisi liiallisen kauheaksi, voi lepuuttaa silmiään Puikkoristikossa. Nauru pidentää ikää, eikö niin?

Muuta

Jenniferin blog on muuttanut: bloggerissa sijainnutta blue snow, red desert lokia ei viimevuotinen ystäväni ole päivittänyt enää aikoihin mutta uusi löytyy LiveJournalin syvyyksistä: Täss' on nainen.


Wednesday, December 15

sekalaista ja sekavaa

Luulin, että Moskau oli paha. Olin väärässä: tässä on voittaja. (Varo: saatat tuntea tarvetta repiä silmäsi irti ja tunkea sukkapuikot korviisi.)

Muuta musiikillista kokemusta edusti sunnuntai-ilta kirkossa: ensimmäistä kertaa menin laulelemaan Kauneimpia joululauluja. Lähetystyön tukeminen on vihoviimeistä hommaa, mutta teki mieli päästä hoilottamaan joululauluja.

Tilaisuus täytti lähinnä sosiaalisen tarpeen - istuin Virtaskan kanssa arvailemassa mikä laulu seuraavaksi. Vanhusten laahaavaa laulua ei parantanut millään tavalla se, että tunnetuimpien säestystapojen sijaan kanttori käytti erittäin pelkistettyjä sovituksia ja pätkittyä soittotapaa. Laulu vaan laahasi viimeistä ääntään kun urut jo vaimenivat. Ja se korkeus, voi itku! Mitä helvetin järkeä on ulvottaa kansaa kaukana kaksiviivaisen c:n tuolla puolen kun se kerran niin tuskallisen ilmiselvästi on liian korkealla?

Sain äidiltä paketillisen kuusenkoristeita. Nyt joulukuusi näyttää melkein siltä miltä pitääkin. Näyttäisi paremmalta jos voisin ripustaa koristeita puolenvälin alapuolellekin, mutta kissa ei jätä roikkuvia juttuja rauhaan. En oikein tiedä millä se lakkaisi jyrsimästä niitä. Vesisuihku ei Morwenia hetkauta - se leikkii vedellä mielellään. Sitruunamehut ja muut pahanmakuiset aineet eivät auta, koska ei se koristeita syö: mätkii vaan tassuillaan ja repii alas puusta, vierittää lipaston alle ja jättää sinne. (Sitäpaitsi Morwenin mielestä sitruunamehu on hyvää.)

Absurdia

Itseäni vain hiukan vanhemmat opiskelijat ja juuri valmistuneet tilittävät koulun kirjastossa lapsiensa sairauksia. Ikäluokkani lisääntyy: kaikki serkkuni ovat naimisissa ja suurin osa tuottaa kirkuvia vaaleanpunaisia lähiaikoina.

Kuinka opiskelija voi tehdä lapsia? Menee kumminkin pitkä aika syntymästä siihen, että lapsen voi laittaa kunnalliseen päivähoitoon. Voiko ammattikoulun tunneilla istua imeväisen kanssa? Kai voi - ainakin pitäisi voida - mutta entä jos se huutaa, niinkuin vauvoilla on usein tapana tehdä? Eihän tule opiskelusta mitään. Ihme juttu.

Ilmaistako?

Postiluukustani läjähti aamulla Hesari. En tajua: lieneekö naapurin lehti? Sunnuntaitilaukseen uhraan seitsemän euroa kuukaudessa, mutta ei siihen pitäisi keskiviikon lehteä kuulua. Vuosi sitten oli päivittäistilaus, mutta se loppui samalla kuin rahatkin. Tarkistin vielä asiakaspalvelusta että vanha tilaus ei ole palannut kuolleista. Tuleekohan huomennakin lehti? Ja jos tulee, niin onko siitä pakko maksaa, kun kerran tilaus on vain sunnuntaille?




Tuesday, December 14

rentoutus

Turhaan pelkäsin ja kammosin länsimaisen musiikin historian tenttiä. Se oli aivan naurettavan helppo. Ei niin, että saisin siitä täysiä pisteitä - mutta en joutunut kertaakaan vaivaamaan aivojani, että muistaisin edes jotain. Tältäkö tuntuu kun on lukenut tarpeeksi? Kaikkea ei muista, mutta joka kohtaan kirjoittaa silti tarpeeksi.

Viimeksi olen osallistunut johonkin kirjalliseen kokeeseen kun kirjoitin ylioppilaaksi - paitsi jos haluaa laskea Valtion teettämät "oletko koskaan halunnut kukkakauppiaaksi" -testit. Sitä kysymystä ei tosin enää ole listassa, mutta eräältä kantaupseerilta kuulin että vielä 80 -luvulla tulkittiin myöntävän vastauksen ilmaisevan narsismia. Narsisti oli tietenkin sopimaton sotilaalliseen johtajakoulutukseen. Siihen katkesi kukkakauppiaan pojan tie kersantiksi.

Kuunetelutentin viidestä kappaleesta tunnistin suoraan neljä, mutta barokin musiikissa en osannut ajoittaa enkä määrittää aivan tarkkaan. Ota nyt hitto selvää, että onko ämmän ulina da capo -aaria, joku muu aaria, monodia vai mikä.

Ennen tenttiä arvelin että kokeessa soitetaan ainakin yksi gregoriaaninen hyminä, Perotinuksen neliääninen organum Sederunt (tiedosto on sitten aika iso, täältä löytyi) ja Barbara Strozzin Lagrime Mie. Niissä meni oikeaan. Muita arvauksiani - jotain Palestrinaa ja Buxtehuden tai Bachin urkumusiikkia - ei kuulunut. Ei kai sitä vielä kannata ryhtyä mainostamaan itseään selvänäkijänä.

Kunhan kotiläksynä olleet analyysini arvostellaan ja palautetaan, saatan julkaista osan jotta näette millaista (khrm.) lannoitetta taidemusiikin arvostelu voi olla.

Nyt näyttää siltä, että vuorokauden tunnit riittävät sittenkin. Kansanmuusikkojen säveltapailun koe on vasta joululoman jälkeen ja siinä kysytään asioita joita on klassisen teoriassa hinkattu koko syksy. Klassisen teorian tentti jakautuu ilmeisesti useamman viikon ajalle ja sisältää lähinnä kotitehtäviä. Suomalaisen kansanmusiikin historian kurssista suoritin jo melkoisen osan osallistumalla ryhmätyönä tehtyyn soittimien esittelyyn ja muutaman kappaleen esittämiseen. Vielä on kirjoitettava kaksi sivua tiivistelmää ja analyysiä kymmenestä levystä. Ja se on siis yhteensä kaksi sivua, ei 2/levy.

Nyt täytyy vielä päättää josko raahaan selloa etelään joululomalle lähtiessä. Soittamiseen on aikaa, mutta kun sen raahaaminen on kauhea riesa...

Ei, nyt en roiku koneella enempää. Äiti lähetti joulukoristeita; on riennettävä Sisustamaan. (Tutuille tiedoksi: äiti pääsi varasijalta ammattikorkeaan. On onnittelujen paikka.)


valoa kansalle

Lucia -kulkue yllätti illalla. Tyhjilla kaduilla vaelsi joukko ihmisiä jonossa, lyhdyt kourassa. Joku siinä pärisytti marssirumpua, että koteihinsa hautautuneet ihmispolot älyäisivät tulla katsomaan Valon Tuojan (ei Luciferin vaan sen toisen) aneemista ohimarssia.

Kuvittelisi, että ruotsinkielisten taajaan asuttamalla alueella Lucia olisi isompi juttu. Kun on tottunut siihen että Helsingissä ei kulkueen aikaan kannata yrittääkään liikkua ihmispaljouden tukkiman keskustan halki, on hassua nähdä rummutettavan tyhjille kaduille. Vaan Helsingissä kiertääkin Hufvudstadsbladetin Lucia seurassaan Joulupukki, poroja, pari mainosfirmaa ja päiväkotiryhmä. Ei se ole mikään maakuntalikka.

Varhaislapsuuteni lempisarjakuvassa - Maailman Vahvimmassa Nallessa - oli joskus kauan sitten tarina Lucia-juhlasta. Siinä pellavapäiset ilkeät pikkutytöt sanoivat tummempi-ihoiselle ja mustatukkaiselle tytölle, ettei hän voi olla Lucia koska on väärän värinen. Tyttö siitä ratkesi itkemään, mutta kun Lucian blondi tukka sitten juhlakulkueessa leimahti liekkeihin, niin se tumma tyttö urheasti sammutti palon.

Tuo muutaman sivun tarina oli jostain syystä minulle kauhean tärkeä. En oikein muista miksi; voi olla että tunsin sympatiaa tummaa sankaritarta kohtaan. Itse olin kuullut olevani liian ruma Luciaksi. Eikä Lucialla sitäpaitsi voi olla silmälaseja, s-vikaa tai alle metrin mittaista tukkaa.

Ala-asteen juhlissa sain sitten päähäni kultanauhaisen pannan, käteeni valuvan kynttilän ja luettavakseni typerän Rohkeus-runon. Mutta olisi voinut olla pahemminkin; ainakaan selkääni ei ripustettu paperisiipiä. Rohkeaksi en itseäni tuntenut vaikka toistin runon useana vuonna. Ei tarttunut luonteeseen, ei.

Monday, December 13

tenttikausi

Länsimaisen musiikin historian puolivälitentti on huomenna. Nyt tuntuu, etten osaa yhtään mitään. Kappaleanalyysit sain sentään tehtyä lauantaina.

Teoriakurssissakin alkaa tenttijakso. Ja suomalaisen kansanmusiikin historiassa pitäisi kirjoittaa joku essee. Soittotunteja on keskiviikkona kaksi, pitäisi harjoitella. Perjantaina pitää jo olla kämppä siistinä ja jääkaappi tyhjä, kun lähden Helsinkiin soittotunnille.

Vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja.

Mutta mitäs siitä, koska sain joulukuusen iltojeni iloksi. Riemuiten kannoin vähät rahavarani kauppoihin ja ostin vähän koristeita kuuseen ripustettaviksi. Kissa huvittaa itseään syömällä havuja. Ehkä se aikoo noudattaa muumien tapaa mennä talvilevolle. Remonttikin lähestyy loppuaan - ammattisiivoojat kuurasivat eteistä ja kylpyhuonetta koko päivän.

Päivän sana: idiomaattisuus. Säännöllisin väliajoin luentomuistiinpanoissa esiintyvälle sanalle ei millään löytynyt selitystä. Onneksi on netti: musiikissa se tarkoittaa soittimen tai soittajan virtuoosisia piirteitä korostavaa sävellystapaa.

Lisäys: Två vita duvorin sanoma suomeksi.

Thursday, December 9

två vita duvor

Laukusta löytyi lappu jossa oli ruotsalaisen kansanlaulun sanat. Kappale on äärimmäisen kaunis, mutta minulla ei ole sitä tallennettuna mihinkään, joten saatte ihailtavaksenne vain sanat.

Det for två vita duvor
Allt upp till himlens höjd
Å när de kom tillbaka
Så var de vänd till tre

Den förste var Gud Fader
Den andre var hans son
Den tredje var en speleman
Jag tror han spelar än

Den drängen han spelte
Han spelade så väl
Han spelade så länge
Tills Gud han tog hans själ

Nu kastar jag fiolen
Nu får jag bättre fröjd
Nu får jag följa frälsaren
Allt upp till himlens höjd

laskunmaksupäivä

Perintätoimistoilla oli pieni jouluinen hetki kun asetuin tietokoneen ääreen hoitamaan pois kasaantuneita laskuja. Nyt on juuri ja juuri rahaa ruokaan, mutta eivätpähän toimistot enää lähettele uhkauskirjeitään. ("Jos maksat velkasi kokonaisuudessaan NYT, voit vielä välttää ikävät seuraamukset!")

Tässä jo etukäteen uudenvuodenlupaus: en enää ikinä anna laskujen päätyä perintään, ulosotosta nyt puhumattakaan. Kahdenkympin terveyskeskusmaksu on pientä verrattuna siihen miltä lasku näyttää kun toimisto lyö siihen päälle viidenkympin perintäkulut.

Jos hyvin käy, saatoin välttää luottotietomerkinnän. Jos käy huonosti ja pankki lopettaa opintolainan maksamisen olen syvällä kusessa. Enkä voi edes saada apua velkaneuvojien puolelta: olen liian köyhä. Pitäisi olla isommat tulot että saisi apua. (Siis ihan oikeasti; jos olisi isommat tulot niin en tarvitsisi apua!)

Mutta mitä siitä; tiedossani olevista laskuista on maksamatta enää yksi. Se on yhtä suuri kuin kaikki jo maksetut yhteensä, mutta mitä siitä. Ensimmäistä kertaa kuukausiin alkaa olla toivoa siitä, että ehkä tästä vielä jotenkin selviää.

Muuta:

Käykää katsomassa Alamaailman Vasaroiden musiikkivideot. Se kannattaa. Löytyvät sivuilta albumien kohdalta.

Tuesday, December 7

säveltämisestä

Havahduin aamulla ruuhkabussissa pohtimaan Hesarissa taannoin manattua anglismia singer-songwriter. Nyt-liitteessä kaivattiin toimivaa suomennosta, koska tällaisia muusikoita on Suomessa jo aika paljon. Ärsyynnys oli suuri juttua lukiessa, mutta ruuhkabussissa istuessa se alkoi muotoutua lauseiksi.

Haetun sanan taustalla on asenne siitä, että tavallinen muusikko ei tee itse kappaleitaan. Sovittamisesta viis; muusikko ei sävellä. Täytyy olla erikoinen, harvinainen tapaus - ja nimityskin haetaan ulkomailta jos haluaa esittää itse tekemäänsä musiikkia.

Klassisen musiikin puolella tämä on pitänyt paikkansa vuosisatoja. Säveltäjät hoitivat hommansa ja muusikot soittivat. Kansanmuusikot taas ovat tehneet omia kappaleitaan ikiajat. Alkuaikojen kevyen musiikin esittäjät eivät hekään tilanneet kappaleitaan ammattisäveltäjiltä vaan tekivät ne itse.

Keskimääräinen kolmen soinnun ja kahden hidastuksen popbiisi ei ole niin suunnatoman vaikea asia. Kyse on asenteesta joka iskostetaan jokaisen aloittelevan soittajan päähän: säveltäjät ovat ainoat jotka kirjoittavat nuotteja. Muut soittavat sen mitä nuotissa lukee.

Jokainen lapsi osaa säveltää. Koulutuksen aikana luonnollinen luovuus vaimennetaan ja sitten taivastellaan kun jostain ilmestyy sellainen erikoismuusikko, singer-songwriter, joka osaakin koulutuksesta huolimatta yhä tehdä musiikkia ilman ammattisäveltäjiä.

En usko,että säveltävät muusikot ovat alun alkaen olleet lahjakkaampia kuin ne jotka luottavat apulaisiin. Sitkeämpiä ja itsepäisempiä, ehkä, kun ovat jaksaneet jatkaa. Muut ovat nöyrtyneet ja uskoneet, että säveltäminen on vaikea taito, liian vaikea tällaiselle musiikinteorian hienouksia osaamattomalle typerykselle.

Pistää vihaksi.

Wednesday, December 1

Näihin jää jumiin. Istuu koneen ääressä jalat ristissä, takahampaat kelluen. Jatkaa lukemista koska ei vaan pääse irti. lowbrow.com.

Doorman at the local bar gave me shit because I don't look much like my I.D. Kept yelling out to the people behind me "how come women always dye their hair and don't change their driver's license?" Eventually he got bored and I went in.

I estimate it will take two, three days to unstop those toilets.

Eikä siinä kaikki. Tämän päivän hauskutuksiin kuuluu Tuplavee Puskan ja tämän äänestäjien solvaaminen: Fuck the south ja Give Bush a brain -peli.

Lisäys

Havahduin laittamaan linkin Atom-feediin, niitä ihmisiä varten jotka tuntevat sitä tarvitsevansa. Pitäkää hyvänänne.


ystävyydestä

Birdy mietiskelee uusimmassaan ystävyyttä. "Kerro, ketkä ovat ystäviäsi, niin kerron sinulle, millainen olet" - lainaa hän sananlaskua. Olen eri mieltä, mutta ymmärtääkseni Birdyn kanta pohjautuu siihen, että ystävä yleensä antaa teoille vähintään hiljaisen hyväksyntänsä; se on (toisinaan) ystävän tehtävä. Jos toisella ihmisellä on vahvasti erilaiset arvot, voiko ystävyyttä siis olla? Ei näillä ehdoilla varmaankaan.

Epämiellyttävän erilaisia arvoja on ystäväpiirissäni muutamalla ihmisellä. Sellaisia mielipiteitä, jotka helposti kyökkipsykologialla lukisi luonnehäiriöksi, niin vastakkaisia elämänkatsomuksia että toisen puolta asiasta on jo aivan helvetin hankala ellei mahdotonta ymmärtää.

Ystävyys on joskus sitä, että katsotaan läpi sormien tai pidetään pää kiinni, mutta jos perustavaalaatua olevissa arvoissa ollaan äärilaidoilla, onnistuuko se? Minä väitän, ettei se onnistu. Jos rasiminvastainen katsoo ystävänsä rasistisia touhuja hiljaa sivuun katsoen, onko rasisminvastainen aidosti enää rasisminvastainen? (Birdy)

Minäpä väitän, että kyllä ystävyys on mahdollista ääritilanteissakin, mutta silloin siihen ei enää kuulu nyökyttely ja hiljainen myöntyminen. Ei ystävän tarvitse olla samaa mieltä ja tukea toisen kaikkia ratkaisuja. Ystävä voi sanoa vastaan, lähettää lääkärille, soittaa vaikka poliisit. Olen sanonut ääneen joillekin ystävilleni, että olen tietyistä asioista täysin eri mieltä, ja jos joskus tulee ristiriitatilanne niin aion toimia oman pääni mukaan.

(Hyvistä aikomuksista huolimatta saattaa silti vain jäädä seisomaan ja toljottamaan kun ei osaa muutakaan tehdä. Niinkin on toisinaan käynyt, vaikka olin kuinka päättänyt toimivani.)

Ei ole aivan yksi eikä kaksikaan kertaa kun olen joutunut ystävieni tekojen kautta epämiellyttävään välikäteen. On todennäköistä, että olen itsekin saattanut jonkun ystävän hankalaan tilanteeseen tietämättömyyttäni, pelkuruuttani tai muusta syystä. Se ei silti ole kertaakaan rikkonut olemassaolevaa ystävyyttä. En oikeastaan saa tuollaisesta aikaiseksi edes kunnon riitaa. Harva sitä kumminkaan tahallaan laittaa toisen ikävään paikkaan.

Esitän toisenlaista ystävyysmittaria. Kulunut latteus kertoo, että ystävä on se joka tuntee sinut ja vikasi - ja pitää sinusta silti. Eikä se tarkoita sitä, että ne viat pitää hyväksyä ääneti.