säveltämisestä

Havahduin aamulla ruuhkabussissa pohtimaan Hesarissa taannoin manattua anglismia singer-songwriter. Nyt-liitteessä kaivattiin toimivaa suomennosta, koska tällaisia muusikoita on Suomessa jo aika paljon. Ärsyynnys oli suuri juttua lukiessa, mutta ruuhkabussissa istuessa se alkoi muotoutua lauseiksi.

Haetun sanan taustalla on asenne siitä, että tavallinen muusikko ei tee itse kappaleitaan. Sovittamisesta viis; muusikko ei sävellä. Täytyy olla erikoinen, harvinainen tapaus - ja nimityskin haetaan ulkomailta jos haluaa esittää itse tekemäänsä musiikkia.

Klassisen musiikin puolella tämä on pitänyt paikkansa vuosisatoja. Säveltäjät hoitivat hommansa ja muusikot soittivat. Kansanmuusikot taas ovat tehneet omia kappaleitaan ikiajat. Alkuaikojen kevyen musiikin esittäjät eivät hekään tilanneet kappaleitaan ammattisäveltäjiltä vaan tekivät ne itse.

Keskimääräinen kolmen soinnun ja kahden hidastuksen popbiisi ei ole niin suunnatoman vaikea asia. Kyse on asenteesta joka iskostetaan jokaisen aloittelevan soittajan päähän: säveltäjät ovat ainoat jotka kirjoittavat nuotteja. Muut soittavat sen mitä nuotissa lukee.

Jokainen lapsi osaa säveltää. Koulutuksen aikana luonnollinen luovuus vaimennetaan ja sitten taivastellaan kun jostain ilmestyy sellainen erikoismuusikko, singer-songwriter, joka osaakin koulutuksesta huolimatta yhä tehdä musiikkia ilman ammattisäveltäjiä.

En usko,että säveltävät muusikot ovat alun alkaen olleet lahjakkaampia kuin ne jotka luottavat apulaisiin. Sitkeämpiä ja itsepäisempiä, ehkä, kun ovat jaksaneet jatkaa. Muut ovat nöyrtyneet ja uskoneet, että säveltäminen on vaikea taito, liian vaikea tällaiselle musiikinteorian hienouksia osaamattomalle typerykselle.

Pistää vihaksi.