Monday, October 31

kulkuri

Sitä raahaa itsensä, soittimensa ja kissansa kaupunkiin, vuodattaen kohtuuttoman määrän hikeä matkan varrella. Asettuu tarjottuun väliaikaismajoitukseen, levittelee omaisuutensa ja onnellisena kuluttaa päivän maaten sängyssä, koska ei tarvitse tehdä mitään ennen kuin vasta huomenna.

Ja äkkiä majapaikasta heitetäänkin ulos. Julmasti, suorastaan tylyllä tavalla. Miksikö? Koska asujan ystävä on äkkiarvaamatta tulossa kylään, ja sen kanssa asuja aikoo keskittyä lihan iloihin.

Niin sitä sitten pakkaa hammasharjan reppuunsa ja lähtee etsimään korvaavaa majoitusta.

Äh.

Friday, October 28

liedentausta on vielä likainen!

Minähän en ole koskaan ollut mikään varsinainen siivousintoilija. En siihen tapaan kuin joidenkin tuttujen keski-ikäiset äidit, joiden kodeisssa lattiat pestään joka viikko ja keittiön kaappien ovet pyyhitään useammin. Enemmän siivoan kuin useat ystäväni - ehkä koska olen elänyt vuosien ajan kämpissä joissa kunnon siivoaminen tehtiin vain muuttaessa.

Kun ryhdyin eilisiltana puunaamaan kaksiotani luovutuskuntoon, hämmennyin. Mistä se järjetön määrä pölyä, karvaa ja rasvaa tuli? Kuinka keittiöni saattoi olla niin saastainen ilman että edes huomasin koko asiaa?

Joko olen saanut keski-ikäisen bakteerikammotartunnan tai en vieläkään, siivousfirmoissa vietettyjen ikuisuuksien jälkeenkään näe eteeni.

No, ainakin saan uudet lasit. Pitäisi vähän helpottaa lattialistojen tiirailua. Oli mieletöntä katsoa kun taululla kärpäsenpaskan kokoiset kirjaimet - jotka on kirjoitettu molekyylinkokoisilla väkäsillä - muuttuivat vähitellen selviksi ja luettaviksi. Kehyksetkin ovat titaania. Niitä en enää iloisessa tilassa rikokaan, ainakaan helposti.

Tuesday, October 25

junasurffari

Pääinstrumenttiopetuksesta ei ole vajausta. Saan sitä viikossa kolmelta eri opettajalta yhteensä 3x45 minuuttia. Siihen vielä säkkipilli-, laulu-, ja alttoviulutunnit päälle - á 45 min - niin johan alkaa olla kalenterin kanssa kivaa. Kyllähän itsellä aikataulu riittäisi, mutta kun opettajat ovat kiireisiä ja eri kaupungeissa. Puolet Ritvan sellotunneista pidetään Kaustisella, kaikki säkkipillitunnit Helsingissä, pedioppilas- ja alttoviulutunnit siellä missä minä ja opettaja satumme olemaan yhtä aikaa. Ensi viikolla siis Helsingissä, sitä seuraavasta viikosta ei ole aavistustakaan.

On ikävä sitä vanhaa kannettavaa tietokonetta josta aikoinaan lupasin maksaa viskipullon. Kone heitti lusikan nurkkaan viime talvena, eikä sitä kannata edes ryhtyä korjaamaan. Verkonpainoksi joutaa. (On muuten vielä ostamatta se pullo. Jos ensi viikolla?)

Viisituntisilla junamatkoilla voisi ottaa pari nethack - erää ja kuolla ruokamyrkytykseen luolaston syvyyksissä. Saisinkohan ruikutettua isältä sen nurkkaan pölyttymään jääneen Palmin? Ja toimisikohan siinä nethack? Sietää selvittää.

Hyödyksi olisi myös sellainen kantoalusta johon mahtuu kolme soitinta, rinkka ja kissalaatikko, ja joka keveästi leijuisi perässäni niin ettei tarvitsisi hikoilla tavaraa raahatessa. Tai sellainen teleport-vehje, jolla voisin vain siirrättää itseni silmänräpäyksessä kaupungista toiseen. Ei tarvitsisi Helsingin tukkoisesta joukkoliikenteestäkään piitata.

Taas jäin haaveilemaan, vaikka pitäisi pakata. Keittiö on vielä levällään, kirjahylly purkamatta ja vaatehuoneessakin on tavaraa. On haettava kaupasta lisää teippiä ja muovisäkkejä ja palattava töihin.

Sunday, October 23

kauhu

Pitäisi jo pakata muuttoa varten. En tahdo. Nyt kun pääsen halvempaan asuntoon, keskelle Kokkolan sykähtelevää yöelämää ja kahden minuutin matkan päähän konservatoriosta, en haluakaan muuttaa.

Ei mikään kelpaa, ei.

Ahdistaa. Mihin laitan kaikki tavarat? Onko kaikki huonekalut pakko pistää vinttiin? Saavatko kaikki kissat stressikusentareaktion? Ajanko kämppiksen hulluuteen? Ajaako kämppis minut hulluuteen? Onko tämä sittenkään hyvä idea?

Olisipa se muutto jo ohi.

Friday, October 21

lohi on kala

Kävin kaupassa nälkäisenä - ja ostin puolitoista kiloa kirjolohta. Ei pitäisi mennä kauppaan ennen kuin on syönyt. Nyt lohi on jääkaapissa imemässä itseensä suolaa,tilliä ja muuta graavimaustetta. fisu Ihmeteltävä tosin on: kaupassa norjalainen lohifile maksoi 9,90€/kg. Suomalainen, kokonainen kirjolohi 6,90€/kg - ja fileointi kaupan päälle.

Kuka hemmetti maksaa kolme euroa ylimääräistä kilolta siitä hyvästä että kala on Norjasta? Tai siitä, että kalatiskin tyyppi on fileoinut sen valmiiksi, sen sijaan että tekee sen odottaessa?

Ei voi ymmärtää.

Tuesday, October 18

hankalaa

Suunnattoman vaikeaa on tämä taas. Nyt kun blogger on lakannut vittuilemasta ja haloscan tuntuu toimivan, huomaan että aiempi kirjoitukseni on jumissa levykkeellä - jumissa, koska pikkuveljen koneen levykeasema ei toimi. Alkaa olla jo surkuhupaisaa.

No, ainakin Riikka oli enkeli ja auttoi korjaamaan runneltua ulkonäköpohjaa. Toiminta jatkuu taas.

...siis sitten kun löydän jotain oikeaa sanottava tai saan levykkeen auki.

Sitä odottaessa voin kehoittaa painumaan kirjastoon ja hakemaan kummallista musiikkia: koska Warhammer-kampanjamme on edennyt Valkoisten Imperialistihaltioiden Seikkailuihin Arabyssa, etsin peliin sopivaa taustamusiikkia. Kummallisuuksien joukossa oli pakistanilaisen Nusrat Fateh Ali Khanin levy, ja sitä jo kuunteli ihan ilokseen. Tyyppi oli ilmeisesti sufilaisen quwwali-musiikin kruunaamaton kuningas. Paha vaan, että onnistuin löytämään vain sellaisen levyn jossa tekstit ovat japaniksi. Yhden sivun englanninkielisestä pikaesittelystä ei ole paljoakaan apua.

Kaikkea sitä löytääkin kun etsii pelimusiikkia.

lisäys: levyke aukesi. Alla on se, jonka halusin laittaa tänne jo viime viikon perjantaina.

Friday, October 14

kouluruokalassa

Eilen se iski taas, keskellä päivää kaupungintalon ruokalassa. Varoittamatta, refleksinomaisesti.

Niiasin keittäjälle.

Ehkä hernekeiton tuttu tuoksu puhutteli aivojeni sitä osaa, joka ei ikinä poistunut ala-asteen ensimmäiseltä luokalta. Sitä siivua, jossa asuu oikea tapa kuoria perunoita, musiikinopettajan kauhutarina isoäidistään joka oli mukana Titanicilla, lähtemätön pelko metalliseinäisiä vessakoppeja kohtaan.

Tolarin koulussa Pohjois-Haagassa sain opettajakseni harmaantuneen, ikiaikaisen näköisen naisen, joka oli jo seuraavana vuonna lähdössä eläkkeelle. Kun opettelimme laulamaan Täti Monikaa, nauroin korkeintaan kiintymyksestä, sillä sen vuoden ajan opettaja Monika oli minulle tärkeämpi kuin isä, äiti ja presidentti yhteensä.

Sinä vuonna muuten opettelin Suomen presidentit järjestyksessä ulkoa. Ne olivat vaikeita, varsinkin alkuvuosien ruotsinkieliset nimet. Ei kukaan käskenyt, mutta olin varma että moisella uroteolla varmistaisin Monikan suosion.

Luku- ja kirjoitustaidon lisäksi Monika takoi meihin myös hyviä käytöstapoja – ja teki sen tehokkaasti.

Tolarin ala-asteella käytettiin tummanpunaisia muovilautasia ja -mukeja. Näkkileivälle lätkittiin voita klönteistä, jotka oli aseteltu punaisille pikkulautasille. Jos oli tosi pahaa ruokaa, saattoi opettaja armahtaa ja myöntyä siihen että nirsoilija söi vain kaksi perunaa ja vähän kastiketta. Syötyään joka ainoa oppilas käveli ruokasalin halki keittiön luokse, katsoi keittäjää silmiin, niiasi tai kumarsi ja lausui kiitoksen hyvästä ruoasta. Joka päivä.

Ei mennyt kauankaan ennen kuin vein tämän muodollisen kohteliaisuusharjoituksen vähän pidemmälle. Välitunti ei paljoa houkuttanut – kavereita ei minulla, pikkuvanhalla kummajaisella, ollut silloinkaan. Jätin mielelläni pihamaan tönimiset välistä ja livahdin ahtaaseen keittiöön. Siellä asetuin sanaakaan sanomatta teollisuusluokan astianpesukoneen ääreen ja aloin hoitaa tiskiä. Keittäjät kiittelivätkin avusta, vaikka kaiken todennäköisyyden mukaan olin lähinnä haitaksi pyöriessäni jaloissa keskellä kiireisintä lounasaikaa.

Se ainakin on varmaa, että lisää ikäisiäni kavereita en tällä toiminnalla hankkinut.

Siirtyminen toiseen kouluun kolmannella luokalla oli järkytys. Jo ensimmäisenä päivänä uudet luokkatoverit rähähtivät nauramaan niiatessani kiitokset keittäjälle. Ei sellaista tehnyt kukaan muu. Eikä keittiöön menty auttamaan kuin kerran vuodessa, kun oli pakko. Vähitellen totutin itseni nyökkäämään, luopumaan pitkästä kiitoslauseesta ja mutisemaan nopeasti ”kts”. Yläasteella kukaan ei olisi enää arvaillut minun olleen joskus kiltti keittäjälleniiaaja.

Mutta se taipumus, se ei häviä koskaan. Salakavalasti se pulpahtaa pintaan ja äkkiä huomaa seisovansa työpaikkaruokalassa, niiaavansa hölmistyneelle ravintolatyöntekijälle kuin ei olisi ikinä koulusta lähtenytkään.

Arvostavatkohan ne elettä? Vai pitävätkö hulluna?

perkele!

commenting and trackback have been added to this blog.
Niin joo varmaan.

Paskat mitään kommentteja on. Ei ole edes linkkiä, paitsi jos se jollakulla kumminkin näkyy. Ei näy tällä koneella. Hermottaa.

En jaksa. Pitää mennä kotiin juomaan kaakaota ja esittelemään kämppää vuokralaisehdokkaille. Palaan asiaan ensi viikolla.

Thursday, October 13

väsy.

Nyt en jaksa enää nysvätä. En edes muokatakseni värejä. Saa kelvata siihen asti kunnes taas viitsin tehdä jotain tai liika vihreä alkaa sattua päähän.

Oikeasti en osaa käsitellä koodia, enkä ainakaan sellaista jossa on kolmea lajia sekaisin. Oikeasti ei pitäisi käyttää bloggerin valmisversioita, eikä ainakaan ryhtyä muuttelemaan niitä jos ei toedä mitä tekee.

Kertokaa sitten jos oikeat selaimet vallan sekoavat.

haamupäivityksiä

Kyllästyin katselemaan mustaa blogia. Nyt yritän epätoivon vimmalla runnoa ulkomuotoa toiseen suuntaan. Luvassa paljon haamupäivityksiä ja enemmän kiroilua.

Saturday, October 8

vaan ketä äänestää?

Tutkiskelin asioita jo valmiiksi seuraavia eduskuntavaaleja varten. Siinä on kaukana korvessa asumisen huono puoli: äänestämättä joko perussuomalaisia tai kristillisdemokraatteja en voi kannattaa niitä kansanedustajia, jotka "Lex Karpelaa" vastustivat.

Jos kuuluisin Uudenmaan vaalipiiriin, pääsisin helpommalla. Vaasan vaalipiirissä menee muutenkin kehnosti - viime vaaleissa läpi ei täältä päin päässyt yksikään vihreä tai edes vasemmistolainen.

Turhaa on tämä, turhaa.

Friday, October 7

kusema

Moiran ja Dugin häihin on lähdettävä kahdeksan tunnin kuluttua. Mekko on silitetty ja soittimet kasattu, mutta muutama nuotti pitää vielä kirjoittaa puhtaaksi.

Stressaa. Ryssin kumminkin kaiken. Ja ärsyttää: tyhmyyttäni jätin takin Tuikun kopan päälle, kun viimeinen henkari meni muuhun käyttöön. Nyt takki on pesukoneessa, mutta ei sitten millään kuivu huomisaamuksi.

Märkä takki vai ei takkia?

Tämä on taas niitä hetkiä kun tekee mieli tehdä kissarukkaset.

Wednesday, October 5

lisää aktiivisuutta

Kun nyt kerran jaksoin olla aktiivinen yhdessä asiassa, niin miksen toisessakin:

Sosiaali- ja terveysministeriön toimikunta esittää korotuksia useisiin terveydenhuoltoon liittyviin maksuihin. Tarkoitus on koota kaikki maksut yhteen lakiin ja kieltää kuntia perimästä maksua muista kuin laissa mainituista palveluista.

Hyvä asia, noin periaatteessa. En nyt niitä yksittäisten maksujen korotuksiakaan kauheasti vastusta, vaikka kuulunkin juuri siihen köyhimpään kansanosaan jota ne eniten kirpaisevat. Kohtia, joista jaksan näin henkilökohtaisesti huolestua, on kolme:

  • terveyskeskuksen päivystysmaksun nostaminen samansuuruiseksi kuin sairaalan poliklinikkamaksu
  • terveyskeskusten välimaksukaton poistaminen
  • maksujen sitominen indeksiin, jonka perusteella hintoja korotetaan automaattisesti joka toinen vuosi
Poliklinikkamaksua nostettiin aikoinaan juuri sitä varten, että sillä voitaisiin ohjailla ihmisiä välttämään sairaalojen tukkeutuneita päivystyksiä. (Ohjailu on kaunis ilmaisu, erityisesti verrattuna siihen todellisuuteen jossa työtön tai opiskelija kärvistelee virtsatientulehtuksen kourissa viikonlopun yli, kun ei ole varaa maksaa ylimääräistä.) Muutos käsittääkseni helpotti edes vähän poliklinikoiden tungosta. Ei kai sitten tarpeeksi, koska se halutaan perua - eikä suinkaan laskemalla poliklinikkamaksua entiselleen.

Ihan kuin tämä ei jo riittäisi, haluavat siis myös poistaa välimaksukaton, joka on osaltaan auttanut pitämään sairastelijoiden rahanmenoa kurissa. Nykyisellään nimittäin voi arvauskeskuksessa käydessään valita, maksaako koko vuoden käynneistä 22€ vai 11€ / käyntikerta aina kolmanteen käyntiin saakka.

Jos siis haluaisi päästä arvauttamaan terveyttään, olisi maksettava 22€ joka kerrasta, kunnes tavoittaisi sen oikean maksukaton, joka on säädetty tuonne 590 euron korkeuteen. Siitä vaan sairastamaan. Kyllä se pian kolisisi, se maksukattokin, kun voimaan astuisivat vielä indeksikorotuksetkin.

Hesarissa todettiin, että mm. terveyskeskusmaksut nousisivat ensi vuonna 9,2%. Paha vaan, että sosiaalisissa tulonsiirroissa - lapsilisässä, opintotuessa, työttömyystuessa - ei vastaavia indeksikorotuksia tietenkään ole. Niitä ei ole nostettu aikoihin, eikä varmaan lähiaikoina nostetakaan.

Se, mitä tässä muka tienattaisiin olisi muualta pois, kun yhä useampi tipahtaisi toimeentulotuelle ja (allekirjoittaneen tapaan) maksattaisi hävyttömiksi käyvät terveydenhoitokulunsa sosiaalitoimella.

Vastustan.

STM:n tiedote 394/2005

STM:n tiedote 395/2005

Tuesday, October 4

resurrectio

Tänä aamuna heräsin kummalliseen tunteeseen: hengitin nenän kautta. Päätä ei särkenyt. Keuhkot eivät yrittäneet kavuta ulkoilmaan. Ei flunssa ohi ole, mutta nyt olen päässyt sille normaalille nuha-köhä-tasolle jota olen koko viime viikon ikävöinyt.

Jos hyvin käy, selviän Moiran ja Dugin häistä ilman massiivista nenäliinavarastoa. On muuten nimittäin kiusallista yrittää soittaa kun nenä valuu. Ei siinä voi pysähtyä kesken kaiken niistämään!

Nyt, lopultakin, syksyn ensimmäiselle klassisen puolen sellotunnille. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

niin, ja vielä:

Jos asuisin pääkaupunkiseudulla, olisin ollut mielenosoituksessa. Vaan en asu. Protestoikaa minunkin puolestani.