Monday, August 29

julkaisutoiminnasta

Tämä on ollut "miksi kukaan ei tee mitään" -nillityspäivä. Suosikkiaiheeksi nousi Larppaaja -lehden surkea kohtalo.


Juho Reivo 8.11.2003
: "Numero 4/02 on vihdoin saatu taitettua, painettua ja postitettua. Vaiheet olivat värikkäät."
On siinäkin taas malliesimerkki siitä, miten ei ainakaan saada mitään tehtyä. Kaksi vuotta sitten Ropeconissa pidettiin toimittajakunnan järjestäytymiskokous jossa oli paikalla kolmisenkymmentä kiinnostunutta. Moni ihminen lupautui kirjoittamaan artikkeleita jos tarvetta on. Itse ilmoittauduin oikolukijaksi. Oli toiveita saada lehti ilmestymään edes muutaman kerran vuodessa.

Vaan mitä on tapahtunut? Ei yhtään mitään.
ELF Vesala 22.3.2004: "Viime vuosikerran luovaa taukoa pitänyt Larppaaja-lehti palaa tänä keväänä."
Toimituksella on postituslista, foorumi ja materiaalia. On nimetty päätoimittaja (Ines Lukkanen) ja toimitussihteeri (Valtteri Saad). Kuuleman mukaan on jopa saatu aikaan artikkeleita. Yhtään lehteä ei kuitenkaan ole ilmestynyt vuoden 2003 jälkeen - tai jos on, niin se on pidetty hyvin salassa. Kulutin hyvän aikaa nettiä tutkien, enkä löytänyt jälkeäkään uusista numeroista.
Valtteri Saad 28.10.2004: "Liveroolipelaajien lehteä Larppaajaa ei lopeteta, vaan seuraavat lehdet sujahtavat postilaatikkoon 2005. Muunmuassa tilaajille ja muillekin kiinnostuneille lisätietoa seuraa kuun alussa."
Viime keväänä luin toimittajien listan postista enää pelkät otsikot. Oli muuta tekemistä, eikä lehtihomma oikein jaksanut kiinnostaa. Jos olisi kaivattu oikolukijaa, niin olisin ehkä aktivoitunut, mutta pyyntöjä ei tullut. Listalla käsiteltiin lähinnä kokousaikatauluja ja vakuutettiin, että kyllä se lehti kohta julkaistaan. Jo tammikuussa sen sanottiin olevan painoa vailla valmis. Julkisesti päätoimittaja ei ole sanonut aiheesta halaistua sanaakaan.

6.4.2005 ilmoitettiin, että nyt on aika tehdä hiukan karsintaa listan lukijoiden keskuudessa. Viestiin kahden viikon sisällä vastanneet pysyisivät toimituskunnan jäseninä ja muut poistettaisiin.

Yksi toimittaja/avustaja vastasi listalle. Jotkut muut ehkä yksityisesti. Itse en reagoinut mitenkään - päätin, että jättäydyn mielummin pois kuin olen muka tekevinäni jotakin. Sen jälkeen ei kuulunut mitään. Oletin, että minut poistettiin listalta.
Jenni Henriika Häkkinen 18.7.2005: "Vastaan nyt Ineksen (päätoimittajan) ja Valtterin (toimitussihteeri) sijaan, kun heistä kumpikaan ei joko ole lukenut tätä topiccia tai osanneet vastata siihen mitään niin järkevää, että sen olisi voinut ääneen sanoa. Larppaajaa on työstetty jo lähemmäs kolmen numeron verran tänä vuonna, mutta jostakin syystä, jota tavantoimittajat kuten minä eivät tiedä, ei lehti ole edennyt joko a) oikolukijoilta taittoon [tai] b) taitosta painoon. Kallistun jälkimmäiseen."
Tänään käydyn keskustelun jälkeen päätin etsiä jälkiä Larppaajasta ja kävin siinä sivussa kokeilemassa löytyykö toimittajien foorumia. Siellähän se oli, ja lueskelin hetken. Vaan ei se mitään: saattaahan olla, että foorumia voi lukea kuka vaan, mutta kirjoitusoikeus on vain jäsenillä.

Testasin asiaa: lähetin typerän kysymyksen ja odotin, että Yahoo karjaisee etten saa. Toisin kävi. Viidessä kuukaudessa ei oltu saanut aikaiseksi toteuttaa julistettua karsintaa. En ollut saanut toimittajien listalta postia, koska huhtikuun kuudennen päivän jälkeen kukaan ei ollut lähettänyt listalle mitään.

En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Voiko se nyt oikeasti olla näin vaikeaa? Jos materiaali kerran on, jos lehti on tosiaan oikoluettu ja taitettu, niin missä on vika kun sitä ei saada painoon?

Olisko aika harkita muutaman vastuullisen laittamista edesvastuuseen?

Tuesday, August 16

jälkikasvusta

Sitten kun valmistun, haen töitä Etelä-Suomesta, muutan Mallusjoelle ja rakennan omakotitalon. Otan koiran tai pari, mutta jätän sen pari viikkoa unissa kummitelleen suurperheen hommaamatta.

Ehkä se johtuu omasta lapsuudestani, mutta en oikein osaa kuvitella perhettä jossa on vähemmän kuin kolme lasta. Oikeastaan neljä on aika hyvä luku, tai viisi. Kuusi on jo vähän liioittelua ja seitsemää ei varmaan jaksaisi millään.

Vaan todellisuudessa kersat varmistavat sen, ettei ole hiljaista eikä rauhallista hetkeä vuosikymmeniin kuin ehkä sattumalta. Jos suurperheen kotona on hiljaista, se johtuu joko siitä, että kaikki ovat poissa, tai siitä että joku on pahanteossa.

On tämäkin. Vielä neljä vuotta sitten olin varma siitä etten ikänä hanki jälkikasvua, tai ainakaan enempää kuin yhtä. Nyt olen ajautumassa kohti lestadiolaisvaikutteista omakotitaloidylliä.

(Ja jos jonkun tekee mieli kommentoida jotain biologisesta kellosta niin nyt on parempi vaan olla hiljaa.)

Järki kapinoi vielä lisääntymisviettiä vastaan. Pienten suloisten enkelien huonot puolet muistuvat mieleen kun kantaa kirkuvaa kolmevuotiasta tarhaan. Pitää jättää jälkikasvun hommaaminen siihen vaiheeseen, kun on varaa palkata täysipäiväinen lastenhoitaja.

Friday, August 12

ei mitään ompelua

Ostin kaupasta saapasrasvaa. Jatkuva vesisade ei lupaa Savujen Lahdelle mitään hyvää; parempi varmistaa että isän lapikkaat eivät mene pilalle puskassa rämpiessä.

Ompelutyö kaatui vastoinkäymiseen. Siskon lainaamasta ompelukoneesta oli jäänyt poljin pois. En sitten ommellut mitään. Soitin Enelle ja ilmoitin että nyt saattaa käydä niin ettei tule vaatteita peliin. Onneksi miehellä on ne kamat jotka ompelin aiemmin.

Nyt pitäisi vielä löytää jostain kyyti peliin.

Wednesday, August 10

au pair

Kun en viitsi mennä kummankaan vanhemman luokse punkkaamaan, niin jäin sitten Huvikumpuun. Nyt suoritan osuuteni töistä roudaamalla lasta päiväkerhoon, ripustamalla pyykkejä ja laittamalla ruokaa.

Siinä samalla voi hyvin vältellä niitä epämiellyttävämpiä hommia – lupasin Enelle ommella vielä pari vaatekappaletta ennen Savujen Lahtea mutta en vielä ole saanut aikaiseksi. Alkaa olla jo kiire. Ompelukoneen sain tänään siskolta lainaan; se on varmasti aitoa antiikkia, mutta kuulemma toimii ihan hyvin.

Huomenna on pakko jo ommella. Yäh.

Sunday, August 7

testosteronia

Navetan taakse vietiin traktorin kyydissä vanha kiuas, irtonainen jääkaapin ovi, pala puunrunkoa ja pyöreä pöytälevy. Oli muutakin roinaa - ruosteisia tynnyreitä ja poikien rakentamia huteria majoja. Tunti pistoolin ja haulikon kanssa oli erinomainen kokemus. Sitä seurannut moottoripyöräajelu ei ainakaan laskenut tunnelmaa.

Minä nyt vaan pidän ampumisesta. Haulikko tosin tuntui siltä että se repii kohta olkapään irti. Täyteisillä en uskaltanut edes yrittää, rekyyli kun oli niin raju jo muutenkin.

Osa ystäväporukastani on innokkaita airsoftaajia. Minuun se ei vetoa - siinä kun tuntuvat yhdistyvän sekä larppaamisen ja ampumisen huonoimmat puolet. Ollaan vähän niin kuin olevinaan joitakuita muita jossain muualla, ja ollaan vähän niin kuin ampuvinamme. Ja niin kovin usein joku täydellisen haavoittumaton peelo nousee pusikosta, vähät välittää siitä muovikuulasarjasta joka juuri pyyhkäisi rinnan poikki, ja ammuskelee rehellisiä pelaajia voitonriemusta kihisten.

Ennemmin pysyn ampumaradalla ja tähtäilen pahvitauluun. En minä mitään säkkipilliä osta, enkä mp3-soitinta. Hommaan aseenkantoluvan ja ostan revolverin.

Friday, August 5

eroahdistuksesta

Tänään äiti ja keskimmäinen pikkuveli muuttavat Veräjälaaksoon. Viikko sitten mökillä käydessäni havaitsin ilmaston muuttuneen kirpeähköstä suorastaan myrkylliseksi ja päätin pysyä turvallisen välimatkan päässä parin viikon ajan. On turha tunkea sinne missä leijailee terveydelle haitallisia ivapuheita ja tyystin viatonta sarkasmia.

Jos Antti ja Mirka antavat luvan, niin pysyn Huvikummussa vielä useamman päivän. En halua altistaa itseäni yhtään suuremmalle määrälle eroahdistusta kuin on pakko.

Ja sitähän se on. Vähän niin kuin koirilla. Tutun ja turvallisen maailman perusrakenteet katoavat kun se luotettu ihminen lähteekin pois. Mahanpohjassa kaihertaa kauhea varmuus siitä, että toinen ei palaa enää koskaan. Koirilla on sentään se lohtu, että useimmat omistajat kyllä tulevat takaisin kotiin; viimeistään käytyään ylitöiden jälkeen kaupassa hakemassa sixpackin halpaa saksalaista kaljaa. Kun ihminen on elänyt neljännesvuosisadan siinä varmuudessa, että toinen palaa aina, on kauheaa huomata että säännöt ovat muuttuneet ja nyt onkin jäämässä yksin.

Mitä tekevätkään eroahdistuksesta kärsivät koirat? Pureskelevat huonekaluja, ulvovat, haukkuvat, uikuttavat ja häiritsevät naapureita. Vaan mistä saisi haukkupantoja ihmisille?

Wednesday, August 3

tylsää

Lempo aloitti päivän repimällä roskiksen ja oksentamalla matolle. Onneksi koiravahti haki elukan pois.

Rahaa ei ole ilmestynyt tilille, joten vaikka nyt olisikin mahdollisuus poistua talosta, ei kannata mennä mihinkään kun ei ole käteistä. Ei ole tämä yhtään reilua, ei.

Olen tehnyt sellaisen määrän nettitestejä että alkaa jo olla surkuhupaisaa. Mitään muuta tekemistä ei ole - ei videoita, telkkaria tai muutakaan tallennettua viihdettä. Musiikkivalikoima on kuunneltu jo läpi. Kirjahyllyn tutkin jo viime viikolla. Lainausoikeutta Helsingin kirjastoihin ei ole. Mitäs sitä nyt tekisi?

Voisin vaikka ottaa jouhikon ja lähteä katusoittamaan. Ehkä siitä saa tarpeeksi rahaa baari-iltaan.