Tuesday, April 27

Meemi

Huhtikuu on lunta tulvillaan.
Kävin eilen Pauanteella. Räpsin Annin isän digikameran täyteen kuvia ja laitoin niistä suurimman osan näkyvillekin. Ei mitään taidetta, kunhan huvikseni.

Tänään luvassa työelämätietoutta, nuotinnosta, soitinrakennusta ja kallonkutistusta. Jos vingun päälääkärille tarpeeksi säälittävästi, antaakohan se ilmaisia lääkkeitä? Eilen alkoi muinaissuomalaisen musiikin ja impron tunnilla olla vähän sellainen olo että lääkkeet olisi tosi kiva juttu. Olin vähällä saada täysimittaisen hysteerisen kohtauksen ilman mitään rationaalista syytä. Toisaalta - vielä syksyllä romahdin jos olin ilman kivoja valkoisia pillereitä viisi päivää. Puolitoista kuukautta on aika saavutus. Tai sitten se on vain typerää.

Lopuksi:

Kruununa tässä oli blogiviassa kiertänyt "nimeä x juttua jotka y" -ajatusmato, jonka koko pointti tuntui olevan saavuttaa kliimaksi "nimeä 1 ihminen jonka kanssa haluat viettää loppuelämäsi", ja tähän saa sitten kirjoittaa sydänkäpysensä nimen. Voi kuinka jumalattoman söpöä. Perkeleen heteroseksistinen yksiavioinen aivomätä yrittää tunkea reviirilleni memeettisiä salakäytäviä myöten. Sorry, läpikulku on tänään kielletty, kieltoa noudattamattomat hakataan, raiskataan ja räjäytetään.
- Dare 26.4.2004
Dare on mun sankari. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja vastata vaarallisiin kysymyksiin:

10 bands you've been listening to a lot lately:
9 things you look forward to:
  • Mökkikauden alku

  • Jonkun opiskelupaikan saaminen

  • Tulevan ammatin keksiminen

  • Kaustisen festarit

  • Koulun lopettajaisbileet

  • Isän kanssa kalastaminen

  • Seuraavan musiikkiprojektin toteuttaminen

  • Koiran hankinta

  • Opiskelukämpän löytäminen

8 things you like to wear:
  • Tummat sukkahousut

  • Korkokengät

  • Pitkä, musta takki

  • Musta huopahattu

  • Polvipituinen hame

  • Leveälahkeiset housut

  • Hiuslenkit

  • Isot kalevalakorut

7 things that annoy you:
  • Likainen kissanhiekkalaatikko

  • Hiukset kylppärin lattiakaivossa

  • Homeinen leipä

  • Lahoavat talot

  • Pääsykokeet

  • Herännäiset

  • Rakko etusormessa

6 things you say most days:
  • Äh

  • No voi perse

  • En mä jaksa

  • Onks pakko

  • Anni, sun kissas...

  • hei mitä meillä on huomenna?

5 things you do everyday:
  • Laulan

  • Soitan

  • Luen kirjaa

  • Leikin netissä

  • Juon kahvia

4 people you want to spend more time with:
  • Eerika

  • Goldi

  • Susi

  • Lora

3 movies you could watch over and over again:

2 of your favorite songs at the moment:
  • Ultra Bra: Itket ja kuuntelet

  • Nick Cave: Weeping Song

1 person you could spend the rest of your life with:
  • Isona minusta tulee vanhapiika.


Kuva © Anni To1vanen

Friday, April 23

tyhjänpäiväistä

Varsinainen mestaripelimanni."Lunta tulvillaan on vittu huhtikuu!" -Sampo aamulla

Mökkikylässä satoi aamulla lunta. Nyt on huhtikuun loppu, hitto vie! Eihän Kylä nyt ihan niin pohjoisessa ole. Äh.

Eivät ne esiintymiset päätöskonserttiin loppuneet. Tänään piti viihdyttää muutamaa Tärkeää Ulkomaalaista Vierasta ja käsitin, että huomennakin olisi jotain pientä.

Myöhästyin taas koulusta. Tarvitsen paremman herätyskellon - en edes muista sammuttaneeni koko laitetta. Sellainen vanhanaikainen pirisevä vehje metalliämpärissä voisi ehkä olla tarpeeksi tehokas. Ehkä. Tuikku nukkui jaloissani: söpöä, mutta ei riitä lepyttämään sitä ärsyynnystä jonka jatkuva haju saa aikaan. Tämä on pieni kämppä; hiekkalaatikko sekä kissan oksentelu alkavat ottaa pahasti hermoon.

(Nyt se eläin kehrää sohvan selkänojalla kovasti viatonta esittäen. Teeskentelijä. Minuahan ei noin helposti huijata.)

Viimeisten kouluviikkojen iloksi Anni kinusi isältään lainaksi digikameran. Sen kunniaksi Sampo poseerasi kaksirivisen kanssa kuin paraskin K. Pohjonen.

Wednesday, April 21

Tylsää

Tänään sitä viimeksi tiedusteltiin joten kerron taas: ei ole enää linkityskieltoa. Ne löytävät jotka ovat löytääkseen. Vahvistin kantani lähettämällä sivun tiedot Blogilistalle.

Pakkojameissa ei ollut kivaa.

Eilisilta meni vähemmän rattoisasti istuessa Ravintolassa puoli yhteentoista. Opettajan järjestämä jamisessio oli aivan uskomattoman hengetön. Siellä sitten soitin Tiikerihaita ja mietin miksen ole vaikka porauttamassa viisaudenhampaitani. Jos olisi voinut improta tai edes soittaa jotain mukavaa, mutta ei. Piti soittaa vanhoja iskelmiä. Yäk. Pakenin heti ensimmäisen tilaisuuden tullen ja menin poikien mökille jatkamaan Angelin ensimmäistä kautta.

Kaisu ja harmoni.

Samaisen opettajan johdolla ajettiin tänä aamuna tutustumaan harmoninsoittajalegenda Kaisu Förstiin. Ei paha reissu, mutta ei erityisen antoisakaan. Kaisulla on kovaääninen harmoni, muistissa aivan hävyttömän paljon kansanmusiikkia ja paha tapa vähätellä itseään jatkuvasti. Nauhoitimme vähän soittoa, otimme kuvia ja joimme ihan liikaa kahvia.

Kenttätyön suurin riski vaikuttaa olevan liiallisesta kahvittelusta johtuva mahakipu. Minusta ei taida olla perinteenkerääjäksi - saisin vatsahaavan viikossa vaikka kykenenkin kuluttamaan kahvia litrakaupalla. Ei tule uutta Lönnrotia tai Ala-Könniä.

Loppuiltapäivä oli turhauttava - sain kauhean kammokohtauksen yhtyetunnilla kun ohjaaja oli sitä mieltä, että voisin soittaa sellolla kolmen äänen taustaa koko kappaleen ajan. Voinhan tietysti tehdä saman kontrabassolla, mutta koska en hallitse bassoa erityisen hyvin, tulos ei välttämättä ole paras mahdollinen. Toisaalta - siinä olisi ainakin haastetta. Kolmen äänen säestyksen tekeminen sellolla on vain turhauttavaa. Kumpi on viisaampaa: se, että soitan sellolla jolloin tulos kuulostaa paremmalta, mutta tylsistyn kuoliaaksi, vai soitan kontrabassolla, saan haastetta mutta kuulostaa epämääräiseltä?

Valintoja, valintoja.

Tuesday, April 20

Pauanne

Opiston päätöskonsertti oli suorastaan yleisömenestys - paikalla oli enemmän yleisöä kuin esiintyjiä. Konsertinjälkeinen viikonloppu kului juodessa tequilaa ja katsoessa Angelia poikien mökissä. Musiikillisia todisteita koulun loppukonsertista saattaa ilmaantua nettiin jossain vaiheessa. Valitettavasti äänitysvälineistö petti kesken keikan, ja parempi puolisko jäi nauhoittamatta. Onneksi ei vituta yhtään.

Mitään muuta kauhean dramaattista ja/tai kiinnostavaa täällä ei ole tapahtunutkaan sitten viime päivityksen. Jos oikein yrittäisin, pystyisin varman tiristämään luetavaksenne mielenkiinnottomia juoruja, mutta en taida jaksaa. Sinänsä - pinnan alla kuohuu koko ajan. Voi olla että täällä nähdään vielä loppuräjähdys.

Eilisen kohokohta oli kävelylenkki Pauanteelle. Surullisenkuuluisa käsityötaidonnäyte mätänee kallion laella eikä kellään ole rahaa tehdä asialle mitään.

Pauanteen projekti sai alkunsa joskus 80-luvulla. Paikalle oli tarkoitus rakentaa käsityö-, kansantaide- ja kansanparannuskeskus. Taloja oli rakentamassa useampi käsityöläismestari: kaikki on tehty käsin. Kuulemani mukaan ongelmat syntyivät siitä, että new age- vaikutteinen tekijäryhmä vaikutti hartaiden pohjalaisten silmissä niin epämääräiseltä, että rahoitus kuivui kasaan. Konkurssiin joutunutta projektia ei Kylällä mielellään muistella - se synnytti aikoinaan paljon riitoja ja pahaa verta. Nyt Pauanne on rapistumassa: taloja ei ole tervattu vuosiin, taidokkaat hirsisalvokset lahoavat eikä omistajaa ilmeisesti laisinkaan kiinnosta pitää paikkaa edes alkeellisessa kunnossa.

...niin ja siitä omistajasta. Herra A. Junes, sama tyyppi joka ei uhkasakkojenkaan jälkeen ole suostunut kunnostamaan Linnunlaulussa omistamaansa huvilaa. Mies joka antaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden ja äärettömän kauniiden rakennusten lahota korjauskelvottomiksi, koska ei halua päästää "poliittisesti sitoutuneita rakennusfirmoja" niiden kimppuun. Ei niin, että hän korjaisi niitä itsekään, mutta kukaan muukaan ei saa. Hieno ideologia, varmaan. Minä en vain tajua, että miksi helvetissä on sitten jätettävä korjaamatta kokonaan? Ehkä en vain ymmärrä kuinka talon sielulliset ominaisuudet paranevat kun katto vuotaa, seinät mätänevät ja maali rapisee seinistä.

Ei niin että herra Jules viitsisi siivotakaan - Linnunlaulun talo ei kuulemma näytä sisältä yhtään paremmalta kuin ulkoakaan. Törmäsin artikkeliin, jossa siivottomuutta pidettiin jotenkin taiteellisena, mutta itse olen oppinut arvostamaan sitä, että lattia näkyy ja että se on edes enimmäkseen ehjä.

Ehkä olen niuho. En varmaan ole kunnolla taiteellisesti suuntautunut ihminen, kun en osaa arvostaa siivottomuutta, romukasoja, kosteaa ilmaa, tippuvaa maalipintaa, homeisia rakenteita ja vanhaa romua. Omasta mielestään Junes voi olla vaikka kuinka oikeassa, mutta minä en ole erityisen vakuuttunut. En näe mitään sielua säilyttävää siinä, että kieltäytyy korjaamasta romahtamaisillaan olevaa parveketta tai varastoi taloon roskalavoilta kerättyä tavaraa - jonka joukossa tietysti saattaa olla arvokasta antiikkia, mutta joka todennäköisesti on juuri sitä mitä roskalavoille yleensä heitetäänkin. Ja vielä vähemmän liikenee ymmärtämystä sellaisille idiooteille jotka väittävät että edellämainitun kaltainen välinpitämättömyys, vastuuttomuus ja kertakaikkinen typeryys on jotenkin taiteellista, romanttista tai millään tavalla arvostettavaa.

Ja sama perkeleen imbesilli omistaa Pauanteen.

Nyt kun kerran pääsin vauhtiin, voisin kirjoittaa hiukan myös Siperiasta. Herttoniemessä sijaitseva, pystyynlahonnut huvila tunnetaan Sosiaalikeskus Siperiana - koska siellä oli alkuvaiheessa niin kylmä. Eikä lämmintä ole vieläkään, vaikka kaupunki suostuikin vuokraamaan talon valtaajille.

Minulla ei ole mitään talonvaltaajia vastaan. Asuntopula on todellisuutta, ja talonvaltaus on tiettävästi johtanut hyviin päätöksiin: Lapinlahden sairaalan alueella sijainnut kerrostalo päätettiin kunnostaa tukiasunnoiksi, Oranssi r.y. on saanut aikaan asuntoja ja nuorisotiloja - ja aina on Lepakko. Tai siis oli. Vika ei ole valtauksen periaatteessa, ei edes toteutuksessa. Vika on siinä, mitä tehdään - ja ennen kaikkea jätetään tekemättä - kun tila lopulta on valtaajien hallussa.

"Kokoamme tälle sivulle sitä asiantuntemusta, jota meille on karttunut. Tarjoamme myös ilmaisia konsultointipalveluita kaikille wannabe-valtaajille."

Näin mainostaa sivuillaan Tila Haltuun -porukka. Sivuille on koottu materiaalia joka kieliopillisista puutteistaan huolimatta on kuitenkin vielä kohtuullisen asiallista - sanoisin kyllä monessa kohtaa että ylettömän naiivia ja idealistista, mutta se on mielipiteestä kiinni. Hommaa on selkeästi ajateltu, sitä en kiellä.

"...joskus ulkoa päin hyväkuntoisen näköinen talo voi sisältä olla niin huonossa kunnossa, että sen remontoimiseen menisi kohtuuttomasti aikaa ja rahaa..."

Kuinka moni on käynyt Sosiaalikeskus Siperiassa? Minä olen. Ja jo ensi hetkestä lähtien aloin ymmärtää niitä kaupunginisiä jotka pitävät talonvaltaajia vandaaleina. Voin ymmärtää, että omat esteettiset arvoni poikkeavat Siperian valtaajien arvoista huomattavan paljon. Talonvaltaajanuorilla ei tietenkään ole rahaa tuhlattavaksi, joten sisustustyö tehdään talkoovoimin ja kalusteet kerätään kierrätyskeskuksesta, kotoa ja roskalavoilta. Eteisen seinille liimatut julisteet ja piirrokset voisin vielä ohittaa siinä missä ohitan ilmoitustaulunkin.

Osa sisäseinistä on maalattu spraymaaleilla mustiksi - tavalliset maalit ovat kalliita, sen myönnän. En vain ymmärrä olisiko ollut niin vaikeaa suojata johdot, valokatkaisijat, ikkunanpuitteet, patterit, lattialistat ja - no, hitto, samantien myös lattiat - ennen seinien maalaamista. Lopputulos näyttää karmealta. Siperian "remontointi" on varmasti niellyt tekijöiltään rahaa. Sääli, että kaikki se raha ja vaiva on mennyt täysin hukkaan. Seiniä ei ole tasoitettu ennen maalaamista. Materiaalit rapisevat irti nurkista. Muovilattia kupruilee - talon rakenteet ovat todennäköisesti umpihomeessa. Sisäpintojen pikamaalaus korostaa entisestään paikan surkeaa kuntoa.

Nuorilta valtaajilta ei tietenkään voi odottaa ammattimaista remontointia, mutta vähän älyä voisi osoittaa. Tietoa löytyy kirjoista, lehdistä ja netistä. Aivan turha yrittää väittää, että ohjeita ei olisi saatavilla. Hakusana "remontti" saa googlessa esiin noin 308 000 sivustoa. Minuutissa sain hakusanoja tarkentamalla yksityiskohtaiset ohjeet talon sisä- ja ulkopintojen maalaamiseen, kosteiden tilojen käsittelyyn, listan työvaiheista ja tarvittavista välineistä. Eikö kenelläkään valtaajalla tosiaankaan käynyt mielessä vilkaista?

Yläkerran huoneissa ovat varsinaiset asuintilat. Nurkat ovat täynnä sekalaista romua. Ovien peittoina riippuu kosteita, homeenhajuisia räsymattoja. (Eikö niitä voisi edes pestä?) Keittiön kaapistoissa ei ole ovia ja tiskipöytä on täynnä tavaraa. Pöytätasot ovat roskien peitossa. Vierailijaa pyydetään ottamaan kengät pois kun tulee yläkertaan, mutta ei kauheasti tee mieli kuljeskella sukkasillaan lattialla joka näyttää siltä, ettei sitä ole lakaistu viikkokausiin.

Eikö aktivisteja kiinnosta se hiiri- & myyrälauma joka mellastaa talon rakenteissa ja syö lattialle sijoitettuja kuivatarvikkeita? Eikö äiti kotona ole opettanut ruoanlaittoon liittyvää perushygieniaa? Roskien lajittelu on hieno juttu, mutta eikö ennemmin kannattaisi keskittyä aluksi siihen, että roskikset eivät loju lattialla avonaisina?

Siperia voisi olla viihtyisä paikka. Isolla rahalla sen saattaisi jopa pystyä kunnostamaan asumakelpoiseksi. Homevauriot voi korjata, seinät maalata uudelleen ja hiiret myrkyttää. En vain kykene uskomaan, että siihen hommaan kykenisi joukko idealistisia nuoria jotka eivät saa aikaiseksi edes lakaista latiaa silloin tällöin.

Monday, April 5

Koti, uskonto ja isänmaa

Eilen Keskuksen salissa esitettiin Suomalainen Messu, puolitoistatuntinen sukellus koti-uskonto-isänmaa -paatokseen. Menimme Annin kanssa katsomaan sitä puhtaasta uteliaisuudesta. Uhkarohkea retki; sali täynnä herännäisiä, lavalla vauhkoa kansallisromantiikkaa eikä mitään keinoa paeta ulos jos ilmapiiri käy liian ahdistavaksi.

Taiteellista puolta katsoessa tuli kyllä hyvä olo. Mukana oli paitsi säädyttömän komea miestanssija, myös ilmiömäinen viulistityttö joka ei taatusti ollut vielä kahtatoista täyttänyt. Silmänruokaa ja korkeatasoista musiikkia riitti. Valitettavasti sanoma meni minun kohdallani hukkaan. Pahvikoivujen varjossa julistettu Sana perheyhteisön pyhyydestä jätti kylmäksi: läsnäolijoissa oli tuskin viittä sellaista jotka eivät välittömästi tuomitsisi elämääni suorastaan saatanalliseksi. Herännäiset eivät ole tunnettuja suvaitsevaisuudestaan.

Mitäänhän ei sanottu suoraan, mutta rivien väleissä oli paljon tekstiä. Sitä kuunnellessa johtui (taas) mieleen kuinka kaukana keskivertokansalaisesta akateemisesti koulutettu tuttavapiirini elää. Avohoitopaitanikin herätti niin paljon rumia vilkaisuja että ihan hämmensi. (En laittanut sitä päälleni provosoidakseni ketään - se vaihe meni ohi jo. Vetäisin sen vaan kiireessäni ylle kun kerran näppeihin osui. Mentalwearin sivut muuten kannattaa vilkaista läpi. Ostoslistallani on seuraavaksi Pakkopaita.)

Herännäiset eivät ole ainoita jotka mulkoilevat avohoitopaitaa pahasti. Samanlaisia sivusilmäkatseita olen saanut erältä kurssikaveriltani, jonka kanssa asiasta tulikin tänään puhetta. Hänen on vaikea käsittää kuinka voin suhtautua huumorilla näin vakavaan asiaan - samaan tapaan kuin suhtaudun huumorilla vasenkätisiin seeproihin, itsemurhaan, syöpään, pakkohoitoon, masennukseen, epilepsiaan, lääkitykseen, köyhyyteen, nälänhätään ja maailmanloppuun. Itkeäkö sitten pitäisi? Suosin nauramista, se on paljon miellyttävämpi tapa käsitellä inhottavia asioita. Enkä sitäpaitsi tahdo viettää päiviäni vollottaen.

Vähän pirteämpään puoleen kuuluu se, että vaikka mielikuvat Insinöörin tehokaasta kynsienleikkuusta pyörivät ajatuksissa jatkuvasti, uskalla yhä käyttää sormia syövää vannesahaa. Yhtään jäsentä ei irronnut kun käsittelin keskeneräistä kanneltani. Jos hyvin käy, saa soittimen valmiiksi ennen koulun loppumista. Olisi paras saada, koska ajattelin käyttää sitä pääsykokeissa.

Peliajatus jatkaa kehittymistään. Painotus ei saa olla vahvasti Orwellin puolella, tulee liian synkeää. Enemmän Uljaan uuden maailman ja Feridan Onnellisten teemoja. Vahvat sukupuoliroolit voisivat toimia. Jonain päivänä on pakko pyydystää joku kuuntelemaan ja kommentoimaan. Yksin ideoiminen on turhauttavaa.

Vielä pääkaupunkiseutulaisille tiedoksi: saavun valaisemaan pääsiäistänne torstai-iltana. Kai joku lähtee kahville/kaljalle?

Saturday, April 3

I swear I'll never write another larp... until next time.

doubleplusungood crimethinker unbellyfeel doublethink


Tomorrow it will be the 20th anniversary of 1984. No, not the publishing of the book - I'm not that ignorant. A lot of people will be participating in the 1984+20 project; publicly reading parts or whole of the book. If I had a copy handy, I might do it myself. The date is, by the way, chosen after Winston Smith's first diary entry. I don't think I need to tell anyone why I think the book is still relevant - especially for those of us loonies who write our diaries on-line.

I would have missed the whole anniversary thing, but a couple of days ago I remembered one book I read when I was still a child: Feridan Onnelliset. The original is in german; Das Glück von Ferida, by Eva Maria Mudrich. The most accurate translation I could come to is The carefree people of Ferida. Written in the seventies, it tells of a secret project: the government builds a community to an isolated island. The people of the community are altered so that they do not feel sorrow, grief or discontent. No-one would complain about the government ever again. What a great idea! Needless to say, it backfires.

The book in itself isn't that good but the idea intrigued me. What if there was a society where expressing negative feelings would be taboo? Then, after days reading Beyond Role and Play I started getting these ideas of a totalitarian society, based on 1984, with a few alterations and impressions from Ferida, Huxley's Brave New World, Gilliam's movie Brazil and Niccol's Gattaca.

Then I added the idea of using Orwell's newspeak to alter the player's conception of the world. It worked in PanoptiCorp and Mellan himmel och hav, so even though newspeak is nearly unintelligable to a modern day human, perhaps a little watered-down version could be made to work. Maybe.

Ownlife webreport doubleplusungood refs unpersons. Rectify oldthinkful crimethink. Rewrite fullwise upsub antefiling.