Tuesday, April 27

Meemi

Huhtikuu on lunta tulvillaan.
Kävin eilen Pauanteella. Räpsin Annin isän digikameran täyteen kuvia ja laitoin niistä suurimman osan näkyvillekin. Ei mitään taidetta, kunhan huvikseni.

Tänään luvassa työelämätietoutta, nuotinnosta, soitinrakennusta ja kallonkutistusta. Jos vingun päälääkärille tarpeeksi säälittävästi, antaakohan se ilmaisia lääkkeitä? Eilen alkoi muinaissuomalaisen musiikin ja impron tunnilla olla vähän sellainen olo että lääkkeet olisi tosi kiva juttu. Olin vähällä saada täysimittaisen hysteerisen kohtauksen ilman mitään rationaalista syytä. Toisaalta - vielä syksyllä romahdin jos olin ilman kivoja valkoisia pillereitä viisi päivää. Puolitoista kuukautta on aika saavutus. Tai sitten se on vain typerää.

Lopuksi:

Kruununa tässä oli blogiviassa kiertänyt "nimeä x juttua jotka y" -ajatusmato, jonka koko pointti tuntui olevan saavuttaa kliimaksi "nimeä 1 ihminen jonka kanssa haluat viettää loppuelämäsi", ja tähän saa sitten kirjoittaa sydänkäpysensä nimen. Voi kuinka jumalattoman söpöä. Perkeleen heteroseksistinen yksiavioinen aivomätä yrittää tunkea reviirilleni memeettisiä salakäytäviä myöten. Sorry, läpikulku on tänään kielletty, kieltoa noudattamattomat hakataan, raiskataan ja räjäytetään.
- Dare 26.4.2004
Dare on mun sankari. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja vastata vaarallisiin kysymyksiin:

10 bands you've been listening to a lot lately:
9 things you look forward to:
  • Mökkikauden alku

  • Jonkun opiskelupaikan saaminen

  • Tulevan ammatin keksiminen

  • Kaustisen festarit

  • Koulun lopettajaisbileet

  • Isän kanssa kalastaminen

  • Seuraavan musiikkiprojektin toteuttaminen

  • Koiran hankinta

  • Opiskelukämpän löytäminen

8 things you like to wear:
  • Tummat sukkahousut

  • Korkokengät

  • Pitkä, musta takki

  • Musta huopahattu

  • Polvipituinen hame

  • Leveälahkeiset housut

  • Hiuslenkit

  • Isot kalevalakorut

7 things that annoy you:
  • Likainen kissanhiekkalaatikko

  • Hiukset kylppärin lattiakaivossa

  • Homeinen leipä

  • Lahoavat talot

  • Pääsykokeet

  • Herännäiset

  • Rakko etusormessa

6 things you say most days:
  • Äh

  • No voi perse

  • En mä jaksa

  • Onks pakko

  • Anni, sun kissas...

  • hei mitä meillä on huomenna?

5 things you do everyday:
  • Laulan

  • Soitan

  • Luen kirjaa

  • Leikin netissä

  • Juon kahvia

4 people you want to spend more time with:
  • Eerika

  • Goldi

  • Susi

  • Lora

3 movies you could watch over and over again:

2 of your favorite songs at the moment:
  • Ultra Bra: Itket ja kuuntelet

  • Nick Cave: Weeping Song

1 person you could spend the rest of your life with:
  • Isona minusta tulee vanhapiika.


Kuva © Anni To1vanen