Sunday, December 14

tyhjää

Sain Jenniferiltä lahjaksi munniharpun. Ei ole ihan tämän mallinen, vaan parempi.Reksin joululahja alkaa olla valmis. Eilisilta meni istuessa huoltorakennuksessa - huolittelin alusmekon hihansuita varmaan neljä tuntia. Anni saattaa pystyä katsomaan telkkaria ommellessaan, mutta minä en. Jumitan seuraamaan leffaa vaikka ohjelman laatu olisi kuinka surkea tahansa.

Eilisillan viihteenä toimi aivoton toimintapätkä Under Siege ja myöhemmin yöllä ruotsin televisiosta tullut ylipatrioottinen astronauttileffa The Right Stuff. Perjantaina sulatimme aivomme Woody Allenin mukadokumentilla Sweet and lowdown. Tämän illan väsäystä vaikeuttaa illan elokuvan kieli - Casablancan katupojat kun eivät puhu englantia. On vaikea ommella jos joutuu tuijottamaan tekstityksiä samalla.

Ei ole tänäänkään kauheasti sanottavaa. En nyt ala enempää jauhaa tyhjästä. Kun ei ole mitään sanottavaa, niin parempi olla hiljaa.

Friday, December 12

väsyttää

Halusin harpunsoittajaksi, mutta Riihimäellä se ei käynyt päinsä. Niin minusta tuli sellisti.Viikko on mennyt nukkuessa yli kahdentoista tunnin yöunia. Olisikohan aika huolestua? En herää herätyskelloihin - hakkaan ne vain hiljaisiksi enkä herättyäni muista koko tapahtumaa. Muisti pätkii välillä pahemman kerran. Häiritsevää.

Mutta ainakin jotain hyvää sattui tänäänkin: Jennie puhui viranomaisten kanssa ja nämä suostuivat antamaan passin takaisin loman ajaksi. (Eilen ne vielä sanoivat, että eivät ne passia takaisin anna, ellei koko oleskelulupahakemusta peruta.) Nyt vielä täytyisi löytää se passi, joka on ilmeisesti lähetetty lähimmälle poliisiasemalle - tai sitten se on Helsingissä. Kukaan ei oiken tiedä että missä se on, miten se on sinne päätynyt tai miksi. Ja kaikki viranomaistahot sanovat, että koko sotku on jonkun toisen vika.

Nyt ei ole oikein sanottavaa. Ei ole tapahtunut mitään kummaa, tai jos onkin, niin olen nukkunut sillä aikaa. Viihdyttäkää itseänne muualla.

Wednesday, December 10

lisää pillereitä

Säkkipillissä on muuten aivan helvetin kova ääni.Tuntuu siltä, että on aika nostaa lääkitystä. Painajaiset alkavat jo ahdistaa, ja päivisin olen kuulevinani milloin pilkkaa, milloin uhkauksia kurssikavereiden viattomissa sivulauseissa. Pysyn kasassa niin kauan kun on pakko nousta aamulla sängystä ja mennä kouluun, mutta mitä tapahtuu joululomalla? En taida haluta kokeilla. Ennemmin maksan vielä enemän rahaa paremmista lääkkeistä.

Tai sitten pitäisi myöntyä siihen terapiaan.

Vainoharhaisuus on maailman pelottavin asia. Kaikki nauravat minulle, kaikki positiivinen palaute on valetta, se, ettei kukaan tule istumaan iltaa meidän (ahtaaseen) mökkiimme johtuu siitä etten minä kelpaa tähän seuraan.

Noniin, jo riitti itsesääli. Ei paranoia puhumalla lähde, vaan kivoilla valkoisilla pillereillä. Haen niitä ja olen kohta taas tyytyväinen. Mutta sitä odotellessa toteutan ajatuksen jonka sain tässä päivänä muutamana: kotisivulla exhibitionistinen ihminen usein kertoo itsestään ja elämästään kaikenlaisia hupaisia palasia. Sitä on tämäkin kokonaisuus - lärpätän itsestäni kuin en muusta jaksaisikaan. Nyt on jonkun muun vuoro. Siis kirjoittaa minusta, ei suinkaan itsestään. Tämä on sentään minun sivuni.

Tartu toimeen: kerro maailmalle kuka minä olen. Kieli ja sana on vapaa. Tallenna näkemyksesi joko vieraskirjanomaiseen tuotteeseen tai lähetä sähköpostilla. Siirrän määritelmänne nettiin kaiken kansan ihailtavaksi sen kummemmin sensuroimatta. [toim.huom. kaikki materiaali on nyttemmin sensuroitu.]

Myöhemmin



Jennifer palasi Kaupungista kohtalaisen ärtyneenä. Suomen valtion virkamiehet eivät tee ulkomaisen opiskelijan elämästä helppoa: nyt ne eivät suostu antamaan passia takaisin jotta Jennie pääsisi käymään joululoman aikana kotona. Ja oikeastaan ne eivät aio myöntää oleskelulupaakaan, koska Jennie on vain kansanopistossa, eikä ole ollut tapana antaa lupaa sellaista varten. Eihän siitä saa edes kunnon ammattia ja papereita kouraan.

Vähät siitä, että Jennie tuli toiselta puolelta maailmaa opiskelemaan tähän nimenomaiseen Opistoon vaikka siitä ei saakaan papereita. Jätetään huomiotta, että opiskelu maksaa 100 euroa viikossa. Tilillekin on laitettu etukäteen 5000 euroa, ettei vaan joudu hakemaan Suomesta mitään tukia vuoden aikana (ei niin, että niitä annettaisiin). Varaa siis on, rahat tilillä, opiskelu kestänyt jo puoli vuotta - ja nyt joku sitruunanniellyt toimistonarttu julistaa ettei kansanopistoon saa tulla opiskelemaan ulkomailta. Että ei sellaisille anneta mitään oleskelulupia.

Nyt sitä voi taas olla ylpeä suomalaisuudestaan.

Tuesday, December 9

laiskottelua

Tässä on bodhran. Katso sanakirjasta jos et vieläkään ymmärrä mikä se on.On ollut nautinnollisen hiljainen viikonloppu. Viime viikon lopulla hermot olivat jo huomattavan kireällä, mutta nyt alkaa taas löystyä siedettävälle tasolle. Olen käynyt kirjastossa useammin kuin ruokakaupassa - virhe, joka kostautui sunnuntaina kun jääkaappi uhkasi tyhjentyä. Onneksi oli tonnikalapurkki hätävararavinnoksi. Reksi on poissa, joten oppitunteja on hyvin vähän. Tänään en viitsinyt raahata luitani Keskukselle laisinkaan. Huomenna on mentävä, kun on yhtyetunti.

Eilisen tiivis kurkkulauluharjoitus takasi sen, että huomisella laulutunnilla en kykene kuin kähisemään. Onneksi ei ole enempää esiintymisiä ennen tammikuuta: voin kuluttaa joululomani kiduttamalla valeäänihuulia ja naapureita. Pelargirin ympyrän hahmot pitäisi saada valmiiksi, Reksin joululahja samoin.



Päätimme jo viikkoja sitten tehdä Reksille muinaispuvun. Kiire tässä vain tulee, joululomaan on enää viikko. Minulla on tehtävän kuusi metriä lautanauhaa (tai oli alunperin, mutta kyllä sitä on vielä monta metriä kesken), alusmekko ja huivi pitää värjätä, tehdä vyö, ommella esiliinaan pronssispiraalit... Onneksi on näin vähän oppitunteja. Muuten emme ikinä ehtisi ajoissa.

On taas tyhjänpäiväistä löpinää kerrakseen. Vaan minkäs sille mahdan, että täällä ei ole tapahtunut suuria viikonlopun aikana. Itsepäisyyspäiväkin meni siirtäessä huonekaluja mökistä toiseen. Haimme kirjoituspöydän ja pari laatikostoa, jotta Jennie saa tavaransa survottua edes johonkin. Melkein koko soitinvarastokin on ripustettu seinälle, pois jaloista. Tässä tuntee kohta itsensä varsinaiseksi kodin talousihmeeksi. Ikuinen riemumme lähde, väärinymmärretty taiteilijasielummekin on sairaana ja poissa koko viikon. Mistäs sitä draamaa nyt repäistään?

Thursday, December 4

Pikkukylä on syvältä

Neiti T, luonnon lahja rytmisoittimille, tykkää paukuttaa djembeä niin että ikkunat helisevät.Anni sanoo [nyttemmin poistetussa] blogissaan melkein kaiken Pikkukylän reissusta. Minun on vain lisättävä vielä pari hienoa yksityiskohtaa.

Neiti T.



...mikä on vegaani?

Ihmelapsemme käyttäytyi - ihme kyllä - melkein hyvin. Valitettavasti vain melkein. Saapuessamme paikalle saimme ensin huoneet ja sitten meidät ohjattiin lounaalle. Eikä ollut mikään turha lounas, ei. Vaan Neiti T. ei ollut tyytyväinen - kukaan ei nimittäin muistanut kertoa keittiöväelle etukäteen että joukossa on vegaani, joka olettaa että hänelle tehdään omaa erikoisruokaa. Tiskillä seisova keittiötäti sai diivaltamme melkoisen ryöpytyksen. Ilmeisen hämmentynyt, vanhemmanpuoleinen naisihminen ei (keskustelun kulusta päätellen) tiennyt mikä on vegaani tai että mitä vegaanit suostuvat syömään. Neiti T:n asenne ei ainakaan helpottanut asian selvittämistä.

Katsoin vieressä kun hetki hetkeltä kummastuneemmaksi muuttuva täti esitteli kaikkien tarjolla olevien ruokien sisällön Neidin torjuessa jokaisen ruokalajin nenäänsä nyrpistäen. Lopulta prinsessamme tuhahti nokka pystyssä, vetäisi marttyyrinkruunun kulmilleen ja lausui väräjävällä äänellä, että hänen on sitten varmaan tyydyttävä pelkkään salaattiin.

Kuinka hommata kyyti jatkoille:

Poimi satunnainen opiskelija. Vaadi tältä tiukkaan sävyyn tietoa auton lähtöpaikasta. Kun opiskelija tuijottaa sinua hämmentyneenä, tuhahda kuuluvasti ja etsi uusi uhri.

Muiden harjoitellessa:

Keskity vaatimaan viimehetken muutoksia, solvaa laulajien ääniä ja tekniikkaa ja ymmärrä toistuva lause "ei djembeä, mutta ehkä bodhran" muodossa "tosi kovaa paukutusta djembellä". Laula niin hiljaa että kahden metrin päähän ei kuulu (mukavaa vaihtelua coloratuurisopraanokirkunaan, mutta ei kauhean tarkoituksenmukaista keikalla).

Keikalla:

Laula yhä niin hiljaa, että kukaan ei kuule. Nyrpistele muille. Esitä, että arkkityyppinen jazzrohinakappale pitäisi laulaa "ainakin puolta korkeammalta".

Saa riittää tälle päivälle. Muihin asioihin:

Osa kurssilaisista tietää jo tästä sivustosta. Loput löytävät jos löytävät. Jos Neiti itse sattuu paikalle ja saa paskahalvauksen niin se on sellaista. Joten linkittäkää vaan sydämenne kyllyydestä. Hittoako minä ryhdyn tätä piilottelemaan - varsinkin kun aina säännöllisin väliajoin Annilta tai minulta jää koneelle sivuhistoriaa, linkitettyjä tiedostoja ja muuta roinaa.

Tuesday, December 2

soittajaiset

Nokkahuilu on tässä. Se on tehty puusta.Opiston eiliset soittajaiset eivät olleet mikään varsinainen yleisömenestys - esiintyjiä taisi olla enemmän kuin kuuntelijoita. (Anni sanoo, että kyllä kuulijoita oli enemmän, mutta ei se ero silti mikään iso ollut.) Tilaisuus pidettiin Keskuksen aulassa jotta paikan ravintola hyötyisi yleisön janosta. Enpä usko että ravintola teki voittoa illan aikana - ainokaisen työntekijän palkka oli varmasti enemmän kuin myynnistä saadut rahat yhteensä.

Olen minä huonommissakin konserteissa ollut. Ottaen huomioon että puolet soittajista oli jäykkänä kauhusta niin tulos oli yllättävän hyvä.

Ja koska olen ilkeä ja pikkumainen persoona, sain suurta nautintoa Neiti T:n piinaamisesta. Vain muutamaa tuntia ennen soittajaisia sain päähäni että voisin suorittaa laulamista. Toisin kuin pk-seudun larppaaja- ja histelpiireissä, täällä ihmiset eivät ole kuulleet Kahta Korppia niin monta kertaa että se tulee korvista ulos. Anni lauleli tuekseni kaikenlaista kuviota - kuulosti paremmalta eikä minun tarvinnut mennä yksin esiintymään. Neiti T:n nyrpeä ilme vihjasi siihen suuntaan että tyttöparka pissii sitruunamehua ainakin viikon.

Eikä edes käy sääliksi. Hah.

Huomenna siirrymme Pikkukylään Emäopiston itsepäisyyspäivän juhlallisuuksia varten. Illalla on oikein tanssitkin. Lähimmästä kaupungista tulee ihkaoikea tanssiorkesteri soittamaan. Odotan kauhulla. Humppaa? Tanhua? Vanhojentansseja? Siistit vaatteet pitää olla, koska kyseessä on tanssiaiset.

Sormiin sattuu ja väsyttää. Kannelta ei voi soittaa kovinkaan montaa tuntia päivässä, lähtee nahka sormenpäistä. Tuskallista on se. Menen tästä Mökkikylään parantelemaan rikkiraastettuja jäseniäni: raportti Pikkukylästä odotettavissa loppuviikosta.