Wednesday, May 26

Akatemia

Kokkolan pääsykokeet eivät menneet erityisen hyvin, mutta sieltä soiteltiin perään ja kysyttiin voiko paperini huomioida myös perustutkinnon puolella. Lupaavaa, vaikka onkin aika noloa jos en pääse ammattikorkean puolelle.

Tämänpäiväisessä Sibelius-Akatemian kokeessa soitin juuri niin hyvin kuin pystyin - ei edes jännittänyt. En silti päässyt jatkoon. Kumma kyllä, ei oikeastaan harmita. Akatemia ei välttämättä olisi ollut minulle ollenkaan sopiva paikka. Toisekseen: paremmin en olisi voinut soittaa. Ei tarvitse miettiä, että jos en olisi kämminyt sitä ja sitä kohtaa, niin olisin ehkä päässyt. (Olikohan tuo nyt tarpeeksi epäselvästi ilmaistu?)

Huvitusta kokeissa tarjosi tuubansoittaja joka värväsi minut avustavaksi muusikoksi puoli tuntia ennen soittonäytettään. Inkeriläinen huilusävelmä sellolla ja tuuballa, totta tosiaan. Kuulosti itse asiassa koko lailla balkanilaiselta.

Viikon kuluttua on vielä Pohjois-Karjalan ammattikorkean kokeet Joensuussa, mutta siitä en ota stressiä. Ohjelmisto menee nyt rutiinilla.

Viime viikon hupeihin kuului pieni esiintyminen Helavalkeilla. Meidät lisättiin viralliseen ohjelmaan - ilmeisesti esiintyjiä oli liian vähän. Muuten mukava keikka, mutta ala-asteen opettajani oli juhlan pääjärjestäjä ja juontaja. Ne, jotka tuntevat minua yhtään enempää, ovat aivan varmasti kuulleet vähintään yhden palopuheen siitä naishirviöstä joka luokkaamme opetti.

Tämä rouvashenkilö tiesi kyllä miten luokkaa pitää johtaa. Sisäisen yhtenäisyyden varmin taehan on yhteinen vihollinen. Tämä vähemmän kadehdittava osa lankesi minun ja erään vähän hitaamman pojan harteille. Opettaja järjestelmällisesti yllytti muita oppilaita meitä "sopeutumattomia" vastaan ja liittyi useamman kerran mukaan solvauksiin.

Lapsilla on sellainenkin kausi, kun opettaja on suurin auktoriteetti maailmassa. Ei ole ihan kauhean kivaa, että se suuri auktoriteetti sitten kolmenkymmenen hengen edessä kertoo että olet sopeutumaton, musiikillisesti heikkolahjainen, ilmaisukyvytön, murrosikäinen (se on paha asia se murrosikä), ja vanhempasi ovat hankalia. Ei naurattanut. Ala-aste oli yhtä helvettiä eikä yläaste ollut paljoa parempi - suuri osa luokkaa jatkoi samassa koulussa kuin minäkin.

Vaikka voisi kuvitella, että kymmenen vuoden jälkeen olisi jo päässyt tuollaisesta yli, havaitsin että se oli toiveajattelua. Kohtaaminen Helavalkeilla oli vuosienkin jälkeen vähän liikaa. Se tuntui taistelulta - ja minä hävisin. Jouduin kuuntelemaan kuinka yleisölle kerrotaan että sain innoitukseni kansanmusiikkiin tämän nimenomaisen rouvashenkilön oppilaana, enkä voinut mennä iskemään ämmän nenää niskan puolelle tai edes sanoa mitään.

Vaikuttaa pikkujutulta, eikö vain? Turha ottaa paineita näin pienestä asiasta? Tästä on ollut puhetta ennenkin: Jankan kirjoitus on pakollista luettavaa. Sanon vaan, että ahdisti aivan uskomattoman paljon. Tunsin tipahtaneeni suoraan takaisin ala-asteelle. Erityisen inhottavaa on juuri se, että paras neuvo on taas se vanha tuttu - jätä se huomiotta. Älä kuuntele. Ei haukku haavaa tee.

Ei ehkä tehnyt uusia haavoja, mutta aukaisi kaikki vanhat.

Tuesday, May 18

Pääsykoestressi

Ei niin, että olisi kiirettä.

Pääsykokeiden tuloksia saa sitten odotella pitkälle heinäkuun puolelle. Opiskelupaikkaa etsivän rääkkäystä on se. Kiusallaan pidättelevät niitä tietojaan, juovat kuppikaupalla kahvia ja munkkipossuja mussuttaen tirskuvat epätoivoiselle muusikonalulle joka kerjää sossusta rahaa elääkseen. Julmaa peliä.

Ihan oikeasti, joku pikkuvirkamies saa varmasti jonkunlaista julmaa tyydytystä pimittäessään tietoa opiskelupaikasta. Kun tieto sitten lopulta tulee, on alle kaksi kuukautta aikaa löytää asunto. Onnistuu ehkä jossain peräkylässä, mutta yritäpä Helsingissä. Toisaalta - on aika äärettömän epätodennäköistä että päädyn Helsinkiin opiskelemaan. Ja ei Kokkola loppujen lopuksi niin paha paikka ole... vanhat puutalot ovat nättejä ja vuokrahinnat aivan naurettavan alhaisia. Joensuussa taas on rumia ja kalliita kerrostaloja. (Nyt Jori varmaan nauraa itsekseen, että Kokkolaan päädyn kumminkin vaikka kuinka toisin vannoin vielä syyskuussa. Niin sitä elämä heittelee.)

Väsyttää aivan hävyttömän paljon. Hittoako tässä, menen nukkumaan.

Tuesday, May 4

Sumer is icumen in

Sumer is icumen in,
Lhude sing cuccu!
Groweth sed, and bloweth med,
And springth the wude nu -
Sing cuccu!
Awe bleteth after lomb,
Lhouth after calve cu;
Bulluc sterteth,
Bucke verteth,
Murie sing cuccu!
Cuccu, cuccu,
Well singes thu, cuccu:
Ne swike thu naver nu;
Sing cuccu, nu, sing cuccu,
Sing cuccu, sing cuccu, nu!

(Anonymous. c. 1250)


Iltapäivän jännittäviin hetkiin lukeutui palohälytys. Korviasärkevän sireenin soidessa toimin vastoin perusmääräyksiä ja rakennuksesta poistumisen sijaan hain sellon, rummun ja kanteleen - ihan siltä varalta että hälytys on ihan oikea. Verstaalla on tänään käsitelty öljyjä: jonkun onnettoman roskikseen heittämä rätti olisi hyvinkin voinut leimahtaa liekkeihin omia aikojaan.

Selkäpiitä karmii kun miettii millaista tuhoa tulipalo saisi Keskuksella aikaan. Soitinmuseo, yksi Suomen laajimmista kansanmusiikkiarkistoista, opiskelijoiden ja opettajien soittimet... talolla on luonnollisesti vakuutus, mutta en tiedä kattaisiko se opiskelijoiden henkilökohtaista omaisuutta. Tuskinpa.

Kantele on nyt saanut pintakäsittelyn. Saan sen valmiiksi ajoissa, mutta harjotteluaikaa jää vähemmän kuin toivon. Kaikkea ei voi saada. Punkkarin kantele on yhtä pitkällä, samoin Kitaristin ja Neiti T:n jouhikot. Insinööri ehti tehdä oman kanteleensa valmiiksi ennen lähtöään. Kaikilla muilla soittimet taitavat jäädä kesken.

Monday, May 3

Vappu

Aquarius: (Jan. 20—Feb. 18) You'll watch as dozens die in a bus accident, but take heart: Everyone will know there was nothing you could have done without severely inconveniencing yourself. - Onion

Taas tuli nähtyä, että hyvällä psykiatrilla ei välttämättä ole hyviä alaisia. Tiistainen käynti oli aivan onneton. Psykiatrin muistiinpanot, Vantaan mielenterveystoimiston paperit ja kaikki muu mahdollinen materiaali olisi kyllä ollut saatavilla, mutta tämä armoitettu työläinen (psykologi, muistaakseni) ei ollut vaivautunut lukemaan mitään. On ihan ymmärrettävää, että mielenterveystyöntekijöillä on kiire, eikä välttämättä ole aikaa tutustua jokaiseen pikku yksityiskohtaan mutta vähän voisi edes yrittää. Nyt jouduin aloittamaan vuoden sisällä neljättä kertaa alusta ja selittämään psykologille kaiken sen, mikä lukee papereissa. Minun kannaltani käynti oli täydellinen hukkareissu. Yksi käytetty, yhdeksän jäljellä. Ensi viikolla muutan takaisin pääkaupunkiseudulle ja psykologi vaihtuu taas. Mikä helvetin ihme ettei tuloksia ala näkyä? Siirtyminen kaupungista toiseen katkaisee hoidon kuin seinään kolmeksi kuukaudeksi.

Vappu oli tällä kertaa koko lailla surkea. Mökkikylässä oli kolme opistolaista. Keskityin katsomaan Angelin kakkoskautta. Lauantai-iltana elämääni ilahduttivat naapurihuoneistoon majoittuneet miehenpuolet jotka metelöivät, kuuntelivat jääkiekkoselostusta, suomirokkia ja joivat pussikaljaa neljään asti aamuyöllä. Tympiinnyin, en ryhtynyt edes hakkaamaan seinää vaan päätin katsoa Angelia niin myöhään, että juhlakansa ehtii sammua. Kolmen aikaan yöllä suomirokki vaihtui kantriksi ja cd-soitin alkoi jumittaa. Kaaduin sänyyn lopulta puoli kuudelta. Angelin kakkoskaudesta on katsomatta enää neljä jaksoa, mutta ei huolta: voin siirtyä suoraan Twin Peaksiin.

Keskeneräinen kanteleeni. Kun siirryin Keskukselle syömään, havaitsin kauhukseni että ruotsinkielinen mummo- & vaarilauma oli valloittanut koko rakennuksen. Huono puoli siinä, että käy koulua matkailunähtävyydessä: turistit tukkivat ravintolan ja ruokaa saa jonottaa puoli ikuisuutta. Keittiössä oltiin laiskoja, jälkiruokana tarjoiltiin hedelmänpaloja sokeriliemessä. Varmasti suoraan säilyketölkistä.

Asiasta toiseen: en enää ikinä valita käsityön hinnasta. Olen nysvännyt kannelta illat pitkät, mutta ilman nauhahiomakonetta en ikinä saisi sitä valmiiksi ajoissa. Nytkin on vähän siinä ja siinä. Kimmo ei varmasti haluaisi hyväksyä soitinta jossa on havaittavissa hiomajälkiä - vaikka ne mainitut jäljet kuinka olisivat alapuolella katseilta piilossa. Viimeistelyyn ei jää kauheasti aikaa. Oma moka, mitäs lintsasin tunneilta ennen joulua. Soitinrakennukseen oli varattu arviolta 54 tuntia. Jos haluaisi järkevää tuntipalkkaa, niin kanteleen hinta menisi samantien yli viidensadan euron.

Sibelius-Akatemian pääsykoekutsut tulivat viime viikonlopulla. Pelottaa. En varmasti pääse sinne. Ei niin mitään toivoa. Olen helvetin onnekas jos pääsen edes Joensuuhun. Vihaan pääsykokeita.

Lisäys


Emäopiston Isopomo on sitä mieltä, että meillä on oltava päättäjäiset. Vähät siitä, että meillä oli jo loppukonsertti. Ei väliä silläkään, että meillä on loppubileet keskiviikkona, opettajat eivät ole Kylällä perjantaina eikä kukaan oikeastaan halua peruskoulumaista todistustenjakoa. Sellainen on silti pidettävä, puheineen kaikkineen, koska herra Isopomo niin haluaa. Hän jopa ystävällisesti saneli meille päättäjäisten ohjelman. Protestiksi on suunniteltu pakkopäättäjäisten vetämistä niin ällöttävän kansallisromanttisiksi että heikommat pyörtyvät. Ohjelma aloitetaan laulamalla Chydeniuksen Kalliolle, kukkulalle ja lopetetaan kolmiääniseen Suvivirteen. Harmillista ettemme saa kansallispukuisia lipunkantajia.

Todistuksiin ei sentään tule numeroita - siihen Reksi veti rajan. Peruskouluasteikkoa kun ei voi soveltaa kurssilla jossa osa opiskelijoista on harjoitellut 20 vuotta ja osa kaksi kuukautta.

Odotan kauhulla Isopomon puhetta. Emäopiston itsenäisyyspäiväjuhla oli kuin aikahyppy kylmän sodan vaiheisiin. Miten siinä tilanteessa voi pysyä vakavana?