Sunday, February 3

Mateenmaksapata

Joskus olen huomannut, että nälkäisenä ei pidä mennä kauppaan, eikä ainakaan kalatiskille. Nyt menin muka vain tarkistamaan lohen hintaa - mutta salavihkaisen lohifileostoksen sijaan mukaan tarttui vähän yli kilon painoinen, perkaamaton made.



En ole pariinkymmeneen vuoteen perannut kalaa. Tähän mennessä käsittelemäni lohet on jo kaupassa avattu. Sen lisäksi made on kalaksikin kohtuuttoman ruma. Vaan ei valitus auttanut; made oli pestävä ja perattava että siitä saisi mitään syötäväksi kelpaavaa.

Myyjä väitti että tämä oli mätikala, mutta vaikka kuinka leikin haruspeksiä, en onnistunut löytämään mitään mätiin viittaavaakaan. Hetken leikin ajatuksella kalanpalautuksesta; kuinka jysäyttäisin kilon madetta tiskiin ja vaatisin mätiä jonka joku on ehtinyt välistä muiluttaa. (Kalahuumori ei vedonnut muihin paikallaolijoihin. Naapuri vetäytyi omaan kämppäänsä, vedoten siihen ettei kestä nähdä kalansisälmyksiä saati sitten kuunnella minua.) Pieni lohtu oli mateen maksa, joka näytti niin rasvaiselta kuin vain omistautuneella juopolla voi olla.

Perkuun jälkeen koitti vaativampi vaihe. Otin ison puukon ja puunuijan. Asetin puukon kannan kiinni mateen selkärankaan ja vasaroin puukkoa puunuijalla kunnes kala katkesi. Ensin pää, ja sen jälkeen viiden sentin palasia aina pyrstöön asti.

(Mihin voi kala tarvita niin järjettömän vahvaa selkärankaa, hä? Kiusaksiko se on sellaisen kasvattanut? Rehellisiä lihansyöjiä piinaa, se ruoja!)

Kalanpalaset sijoitin kiehuvaan veteen, valurautapataan. Vartin kuumennus riitti kypsennykseen; sitten kalanpalat piti nostaa pois vedestä ja irroittaa ruodot sekä nahka. Kalan tilalle maderasvaiseen keittoveteen meni yksi sipuli ja kilo pilkottuja perunoita.

Perunoiden kypsyttyä paiskasin kalan maksoineen takaisin pataan ja heitin perään merisuolaa, voita, tuoretta tilliä ja mustapippuria. Tunnin haudutuksen jälkeen korvasin osan poiskiehuneesta vedestä kermalla - ihan vaan jotta ei tulisi vahingossa mitään terveysruokaa. Ja oli sitä tilliäkin laitettava lisää.

(Mikä siinä on, että ei ikinä opi laittamaan tilliä tarpeeksi myöhään? Aina ne on pakko kiehuttaa mauttomiksi lärpiksi. Suurenmoista typeryyttä on se. )

Vaan kyllä sitä mielellään söi. Taidan mennä ensi viikolla uudestaan kalatiskille norkoilemaan.