Friday, October 31

Ei vieläkään tunnuksia. Vituttaa.

Jos Anni ei olisi väkipakolla raahannut pois sängystä, makaisin siellä varmaan vieläkin. Teoriatunti jäi välistä ja suomalaisen kansanmusiikin historian kaksoistunniltakin myöhästyttiin vartti. Noloa.

Alkuperäinen kuvateksti sanoi tätä selloksi. Tampiot. Se on avainviulu.
Siinä olivatkin sitten tämän päivän oppitunnit kokonaisuudessaan. On tämä rankkaa, tämä opiskelu. Loppuajan olen vain hengannut tietokoneluokassa ja yrittänyt saada typerää kuvaohjelmaa tekemään mitä haluan. Alakerran salissa on meneillään joku konsertti, mutta ei nyt jaksa kiinnostaa. Soittavat pianoa, ja piano on saatanasta.

Tänään pitäisi pystyä keskittymään Pelargir-materiaaliin että voisi alkaa kirjoittaa hahmoja joskus ensi viikolla. Mutta kun nyt ei nappaa ajatella Keski-Maata, ei sitten niin yhtään! Voihan se olla hieno maailma ja kaikkea, mutta kun nyt ei vaan jaksa.

Ulkona sataa lunta - taas. Vastahan ne edelliset sulivat pois. Täytyy ostaa potkukelkka talvea varten. Sillä on sitten kiva huristaa maantienvartta koulun ja Mökkikylän välillä.

Thursday, October 30

Ei tunnuksia, ei siis kotisivua

Olen jo ainakin puoli vuotta puhunut kotisivujen tekemisestä mutta en sanut mitään aikaan. Html vaikutti pahemalta kuin heprea eikä Killeri koskaan muistanut tehdä minulle käyttäjätunnuksia. Ehkä tähän nyt tulee lopultakin parannus. Annin tuskanhuudot ovat kaikuneet ympäri Keskuksen käytäviä kun olen ylpeänä esitellyt ensimmäisiä (kauheita) yrityksiäni sivunväännössä.

Siin on kannel elikkä kantele.Valtaosa kurssilaisista lähti jo viikonlopunviettoon kotikaupunkeihinsa. Mökkikylään jää näillä näkymin huikaisevat viisi ihmistä, yksi kissa ja lukematon määrä hiiriä & myyriä. Kävi vielä niin mukavasti, että teinit ja peelo häipyivät, hyvät tyypit jäivät. Nyt kun vielä olisi rahaa mennä kapakkaan niin elämä olisi täydellistä.

Kamulinjalla on kaikkiaan 13 opiskelijaa. Yli puolet porukasta on teinejä - vähintään henkisesti. (Ei niin, että teiniys olisi maailman synneistä suurin, mutta joskus vain alkaa kaivata muutakin seuraa.) Joukkoon eksynyt yli viisikymppinen Insinööri ei erityisesti tasapainota tilannetta. Ensimmäiset kurssilaisten väliset romanssit ovat jo päättyneet eroon ja lisää tunnekuohua on epäilemättä luvassa. Kaikkein räjähdysherkin tilanne keskittyy tietysti kauhukakara Neiti T:hen.

Ystävämme Neiti T. on vegaani ja wannabe coloratuurisopraano jonka suurin musiikillinen meriitti taitaa tosiaan olla jäsenyys Suomen Munniharppuyhdistyksessä. Lisäksi tyttöparalla on kehno itsetunto, helvetillinen kateuskompleksi ja uhmaikäisen sosiaaliset taidot. Jos se ei olisi niin uskomattoman ärsyttävä niin varmaan säälittäisi. Epäonnekseen pikku Neiti T. ei ole onnistunut keräämään sympatiapisteitä muiltakaan kurssilaisilta: jatkuva ipittäminen on nostanut lynkkausmielialaa sellaista tahtia, että rehtorin on jo pakko puuttua asiaan. Kun Neiti T. ei kerran siedä kurssikavereilta minkäänlaisia hienovaraisia pyyntöjä käyttäytyä edes vähän kohteliaammin, täytyy jonkun muun puhua sille järkeä.

Olisi tietysti hienoa jos kaikki osaisivat käyttäytyä kuin isot ihmiset ikään, ilman että täytyy pyytää ulkopuolisia apuun, mutta ei yhden ihmisen voi antaa terrorisoida koko vuosikurssia ihan määrättömästi.