Koti, uskonto ja isänmaa

Eilen Keskuksen salissa esitettiin Suomalainen Messu, puolitoistatuntinen sukellus koti-uskonto-isänmaa -paatokseen. Menimme Annin kanssa katsomaan sitä puhtaasta uteliaisuudesta. Uhkarohkea retki; sali täynnä herännäisiä, lavalla vauhkoa kansallisromantiikkaa eikä mitään keinoa paeta ulos jos ilmapiiri käy liian ahdistavaksi.

Taiteellista puolta katsoessa tuli kyllä hyvä olo. Mukana oli paitsi säädyttömän komea miestanssija, myös ilmiömäinen viulistityttö joka ei taatusti ollut vielä kahtatoista täyttänyt. Silmänruokaa ja korkeatasoista musiikkia riitti. Valitettavasti sanoma meni minun kohdallani hukkaan. Pahvikoivujen varjossa julistettu Sana perheyhteisön pyhyydestä jätti kylmäksi: läsnäolijoissa oli tuskin viittä sellaista jotka eivät välittömästi tuomitsisi elämääni suorastaan saatanalliseksi. Herännäiset eivät ole tunnettuja suvaitsevaisuudestaan.

Mitäänhän ei sanottu suoraan, mutta rivien väleissä oli paljon tekstiä. Sitä kuunnellessa johtui (taas) mieleen kuinka kaukana keskivertokansalaisesta akateemisesti koulutettu tuttavapiirini elää. Avohoitopaitanikin herätti niin paljon rumia vilkaisuja että ihan hämmensi. (En laittanut sitä päälleni provosoidakseni ketään - se vaihe meni ohi jo. Vetäisin sen vaan kiireessäni ylle kun kerran näppeihin osui. Mentalwearin sivut muuten kannattaa vilkaista läpi. Ostoslistallani on seuraavaksi Pakkopaita.)

Herännäiset eivät ole ainoita jotka mulkoilevat avohoitopaitaa pahasti. Samanlaisia sivusilmäkatseita olen saanut erältä kurssikaveriltani, jonka kanssa asiasta tulikin tänään puhetta. Hänen on vaikea käsittää kuinka voin suhtautua huumorilla näin vakavaan asiaan - samaan tapaan kuin suhtaudun huumorilla vasenkätisiin seeproihin, itsemurhaan, syöpään, pakkohoitoon, masennukseen, epilepsiaan, lääkitykseen, köyhyyteen, nälänhätään ja maailmanloppuun. Itkeäkö sitten pitäisi? Suosin nauramista, se on paljon miellyttävämpi tapa käsitellä inhottavia asioita. Enkä sitäpaitsi tahdo viettää päiviäni vollottaen.

Vähän pirteämpään puoleen kuuluu se, että vaikka mielikuvat Insinöörin tehokaasta kynsienleikkuusta pyörivät ajatuksissa jatkuvasti, uskalla yhä käyttää sormia syövää vannesahaa. Yhtään jäsentä ei irronnut kun käsittelin keskeneräistä kanneltani. Jos hyvin käy, saa soittimen valmiiksi ennen koulun loppumista. Olisi paras saada, koska ajattelin käyttää sitä pääsykokeissa.

Peliajatus jatkaa kehittymistään. Painotus ei saa olla vahvasti Orwellin puolella, tulee liian synkeää. Enemmän Uljaan uuden maailman ja Feridan Onnellisten teemoja. Vahvat sukupuoliroolit voisivat toimia. Jonain päivänä on pakko pyydystää joku kuuntelemaan ja kommentoimaan. Yksin ideoiminen on turhauttavaa.

Vielä pääkaupunkiseutulaisille tiedoksi: saavun valaisemaan pääsiäistänne torstai-iltana. Kai joku lähtee kahville/kaljalle?