...

Tiistaina pidimme yhtyeharjoitukset koulun jälkeen. Palatessani Mökkikylään tärisin raivosta ja mietin miksi en taaskaan tehnyt mitään - huutanut, iskenyt nyrkkä pöytään, mitä tahansa. Illan mittainen hajoaminen johti lopulta tuloksiin. Reksille ilmoitettiin että vaihdan yhtyettä alkaen tästä päivästä. Ei tämä vielä kaikkea ratkaise, mutta kaikkein akuuteimmat ongelmat kyllä. Neiti T. ehti jo uutisen kuullessaan todeta, että tämä johtuu minun motivaatio-ongelmistani mutta harmillista kyllä, tyttö ehti livistää ennen kuin sain vedettyä henkeä sitä jumalatonta raivokohtausta varten jota olin valmistellut. Huomenna sitten.

Lopputyökonsertti tuli ja meni. Yleisö oli paikalla alle kymmenen, joista kaksi viran puolesta, mutta kokonaisuus toimi silti. Palaute oli hyvää ja esitysten musiikillinen taso suurinpiirtein sitä mitä halusinkin. Yleisön ehdottomaksi suosikiksi nousi (ei erityisen yllättäen) Corpus Christi Carol jonka saimme kuin saimmekin toimimaan perjantai-iltana. Toisaalta Märt Ratassepp'n Ave Maria oli jätettävä viime hetkellä pois ohjelmasta koska se ei millään soinut. Sääli, mutta kaikkea ei ollut aikaa harjoitella.

Reksin kritiikki kohdistui lähinnä ulkoisiin seikkoihin, joissa tosiaan oli parantamisen varaa. Osittain virheet johtuivat kokemattomuudestani, osittain siitä että viimeiset esiintyjät saapuivat paikalle neljä tuntia myöhemmin kuin olin odottanut. Harjoitusaika meni koko lailla tiukalle. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen ja vaikuttaa siltä, että muillekin esiintyjille jäi hyvä mieli.


Päivän vähemmän mukaviin uutisiin kuului verstaalla tapahtunut onnettomuus. Kuten Annikin asian ilmaisi; ei mikään hiljennä huoneellista muusikoita samalla tapaa kuin tieto siitä, että kanssamuusikko on juuri vetäissyt sormenpäänsä litteiksi tasohöylällä. Insinööri vietiin lähimmän terveyskeskuksen kautta Kaupunkiin leikattavaksi, mutta ilmeisesti suurempaa vahinkoa ei ole tapahtunut - jänteet ja luut ovat paikoillaan ja ehjät. Jos tilanteen henkinen merkitys ei muuten heti selkiä, miettikää hetki kirurgeja ja sitä kuuluisaa käsienmenetysfobiaa.

Päivän teemana on kontrabasso. Jousisoitinhan sekin on, tuumasimme yhtyetunnilla (uudessa porukassa) ja ryhdyin opettelemaan. Mikäänhän ei estänyt minua soittamasta kontrabassoa jo kuukausia sitten - se ei vain käynyt kenelläkään mielessä. Nyt se tuntui suorastaan luonnolliselta. Perusasioiden omaksumiseen ei pitäisi mennä turhan kauan. Ehkä minusta tuleekin isona jazzbasisti.