jännittää

Päivän soittimena theremin

Rääkyi männikössä yöllä yksinänsä / Screeched in the pines alone at night (Värttinä; Äijö)

Ei yhtään hermostuta. Lauantaina esiinnytään ja yksi kappaleista on vielä niin alkutekijöissään etten tiedä voiko sitä edes esittää. Tietysti juuri se kappale, jonka takia teen projektityöni konsertin muodossa. Jos Corpus Christi Carol pitää jättää pois, minua tule vituttamaan aivan uskomattomasti.

Kiristynyt hermo vaikuttaa opiskelussa aika selkeästi. Juuri nyt en siedä ystävältämme Neiti T:ltä pienintäkään vittuiluun viittaavaakaan käytöstä - olin revetä raivosta kun maanantain studiosessiossa tyttö viittasi lauluuni ulvontana. Iltapäivällä kulutin reilusti aikaa avautumalla Enelle messengerin välityksellä. Ene lähetti palan Jankan blogia: Five things to (not to) do if a child is bullied in school.

Vaikka en kutsuisikaan tämänhetkistä tilannetta koulukiusaamiseksi, muutamat asiat muistuttavat minua ikävällä tavalla peruskoulunaikaisista kokemuksistani. Kukaan ei tunnu mahtavan tälle tilanteelle mitään; ainoa auktoriteetti toteaa ettei voi puuttua asioihin; ainoa saamani neuvo on "jätä ne jutut huomiotta"; jatkuvaa nälvimistä puolustellaan toisen harkitsemattomuudella ja sopeutumisongelmilla. Kuinka paljon minun on siedettävä ongelmanuoren loukkauksia? Onko tosiaan mahdollista, että kansanopistossa ei ole mitään keinoa puuttua tällaiseen tilanteeseen?

Ulkopuoliselle on hankala selittää mikä tekee tästä niin ahdistavaa. Onhan tässä kuitenkin kyse hyvin pienistä asioista: eleistä, äännähdyksistä, ilmeistä, joskus muutamasta lauseesta. Olin jo väittämässä, että ahdistun Neiti T:n käytöksestä normaalia enemmän konserttistressin vuoksi, mutta se ei ole totta. Vaikka kuinka toistaisin itselleni ettei Neiti T:llä ole minkäänlaisia rahkeita arvostella muita, en silti kykene sivuuttamaan laulutaitojeni vähättelyä. Suuri syy tähän on varmasti se, että olen viime vuosina ollut äärettömän epävarma laulamisen suhteen. Jatkuva vähättely - asiantuntemattomaltakin taholta - iskee herkkään paikkaan. Erityisesti nyt, kun olen juuri toteuttamassa toistaiseksi kunnianhimoisinta musiikkiprojektiani.

Vaan mitä tälle voi tehdä? Puhuin Reksin kanssa pitkään siitä turhautumisesta jonka yhtyetoiminta on aiheuttanut ja hän myönsi, että on epäreilua pyytää minua venyttämään pinnaani vielä vähän pidemmälle jotta Neiti T. ei nosta tunneilla kauheaa meteliä. Kansanopiston yhtyeopetuksessa ajatus on jakaa ihmisille tehtäviä joko kykyjensä mukaan tai sitten niin, että jokainen saa vuoronsa. Nyt kumpikaan ei minun kohdallani toteudu - joudun säännönmukaisesti väistymään jotta Neiti T. saa tehdä mitä haluaa, niin paljon kuin haluaa.

Ja mitä jos kieltäytyisin venyttämästä pinnaani, mitä jos vaatisin tasapuolisuutta? Neiti T. ryhtyisi sabotoimaan yhtyetoimintaamme samaan tapaan kuin syksylläkin. Kaikki kärsisivät, kukaan ei oppisi mitään. Onko minun siis venyttävä ikuisesti jotta yhtyetoiminnassa olisi edes vähän järkeä? Eihän se ole reilua, mutta en näe kauheasti vaihtoehtoja.