Tuesday, December 14

rentoutus

Turhaan pelkäsin ja kammosin länsimaisen musiikin historian tenttiä. Se oli aivan naurettavan helppo. Ei niin, että saisin siitä täysiä pisteitä - mutta en joutunut kertaakaan vaivaamaan aivojani, että muistaisin edes jotain. Tältäkö tuntuu kun on lukenut tarpeeksi? Kaikkea ei muista, mutta joka kohtaan kirjoittaa silti tarpeeksi.

Viimeksi olen osallistunut johonkin kirjalliseen kokeeseen kun kirjoitin ylioppilaaksi - paitsi jos haluaa laskea Valtion teettämät "oletko koskaan halunnut kukkakauppiaaksi" -testit. Sitä kysymystä ei tosin enää ole listassa, mutta eräältä kantaupseerilta kuulin että vielä 80 -luvulla tulkittiin myöntävän vastauksen ilmaisevan narsismia. Narsisti oli tietenkin sopimaton sotilaalliseen johtajakoulutukseen. Siihen katkesi kukkakauppiaan pojan tie kersantiksi.

Kuunetelutentin viidestä kappaleesta tunnistin suoraan neljä, mutta barokin musiikissa en osannut ajoittaa enkä määrittää aivan tarkkaan. Ota nyt hitto selvää, että onko ämmän ulina da capo -aaria, joku muu aaria, monodia vai mikä.

Ennen tenttiä arvelin että kokeessa soitetaan ainakin yksi gregoriaaninen hyminä, Perotinuksen neliääninen organum Sederunt (tiedosto on sitten aika iso, täältä löytyi) ja Barbara Strozzin Lagrime Mie. Niissä meni oikeaan. Muita arvauksiani - jotain Palestrinaa ja Buxtehuden tai Bachin urkumusiikkia - ei kuulunut. Ei kai sitä vielä kannata ryhtyä mainostamaan itseään selvänäkijänä.

Kunhan kotiläksynä olleet analyysini arvostellaan ja palautetaan, saatan julkaista osan jotta näette millaista (khrm.) lannoitetta taidemusiikin arvostelu voi olla.

Nyt näyttää siltä, että vuorokauden tunnit riittävät sittenkin. Kansanmuusikkojen säveltapailun koe on vasta joululoman jälkeen ja siinä kysytään asioita joita on klassisen teoriassa hinkattu koko syksy. Klassisen teorian tentti jakautuu ilmeisesti useamman viikon ajalle ja sisältää lähinnä kotitehtäviä. Suomalaisen kansanmusiikin historian kurssista suoritin jo melkoisen osan osallistumalla ryhmätyönä tehtyyn soittimien esittelyyn ja muutaman kappaleen esittämiseen. Vielä on kirjoitettava kaksi sivua tiivistelmää ja analyysiä kymmenestä levystä. Ja se on siis yhteensä kaksi sivua, ei 2/levy.

Nyt täytyy vielä päättää josko raahaan selloa etelään joululomalle lähtiessä. Soittamiseen on aikaa, mutta kun sen raahaaminen on kauhea riesa...

Ei, nyt en roiku koneella enempää. Äiti lähetti joulukoristeita; on riennettävä Sisustamaan. (Tutuille tiedoksi: äiti pääsi varasijalta ammattikorkeaan. On onnittelujen paikka.)