Wednesday, December 15

sekalaista ja sekavaa

Luulin, että Moskau oli paha. Olin väärässä: tässä on voittaja. (Varo: saatat tuntea tarvetta repiä silmäsi irti ja tunkea sukkapuikot korviisi.)

Muuta musiikillista kokemusta edusti sunnuntai-ilta kirkossa: ensimmäistä kertaa menin laulelemaan Kauneimpia joululauluja. Lähetystyön tukeminen on vihoviimeistä hommaa, mutta teki mieli päästä hoilottamaan joululauluja.

Tilaisuus täytti lähinnä sosiaalisen tarpeen - istuin Virtaskan kanssa arvailemassa mikä laulu seuraavaksi. Vanhusten laahaavaa laulua ei parantanut millään tavalla se, että tunnetuimpien säestystapojen sijaan kanttori käytti erittäin pelkistettyjä sovituksia ja pätkittyä soittotapaa. Laulu vaan laahasi viimeistä ääntään kun urut jo vaimenivat. Ja se korkeus, voi itku! Mitä helvetin järkeä on ulvottaa kansaa kaukana kaksiviivaisen c:n tuolla puolen kun se kerran niin tuskallisen ilmiselvästi on liian korkealla?

Sain äidiltä paketillisen kuusenkoristeita. Nyt joulukuusi näyttää melkein siltä miltä pitääkin. Näyttäisi paremmalta jos voisin ripustaa koristeita puolenvälin alapuolellekin, mutta kissa ei jätä roikkuvia juttuja rauhaan. En oikein tiedä millä se lakkaisi jyrsimästä niitä. Vesisuihku ei Morwenia hetkauta - se leikkii vedellä mielellään. Sitruunamehut ja muut pahanmakuiset aineet eivät auta, koska ei se koristeita syö: mätkii vaan tassuillaan ja repii alas puusta, vierittää lipaston alle ja jättää sinne. (Sitäpaitsi Morwenin mielestä sitruunamehu on hyvää.)

Absurdia

Itseäni vain hiukan vanhemmat opiskelijat ja juuri valmistuneet tilittävät koulun kirjastossa lapsiensa sairauksia. Ikäluokkani lisääntyy: kaikki serkkuni ovat naimisissa ja suurin osa tuottaa kirkuvia vaaleanpunaisia lähiaikoina.

Kuinka opiskelija voi tehdä lapsia? Menee kumminkin pitkä aika syntymästä siihen, että lapsen voi laittaa kunnalliseen päivähoitoon. Voiko ammattikoulun tunneilla istua imeväisen kanssa? Kai voi - ainakin pitäisi voida - mutta entä jos se huutaa, niinkuin vauvoilla on usein tapana tehdä? Eihän tule opiskelusta mitään. Ihme juttu.

Ilmaistako?

Postiluukustani läjähti aamulla Hesari. En tajua: lieneekö naapurin lehti? Sunnuntaitilaukseen uhraan seitsemän euroa kuukaudessa, mutta ei siihen pitäisi keskiviikon lehteä kuulua. Vuosi sitten oli päivittäistilaus, mutta se loppui samalla kuin rahatkin. Tarkistin vielä asiakaspalvelusta että vanha tilaus ei ole palannut kuolleista. Tuleekohan huomennakin lehti? Ja jos tulee, niin onko siitä pakko maksaa, kun kerran tilaus on vain sunnuntaille?