Ei keppiä, ei porkkanaa.

Aina välillä opetuksen tavoitteet menevät vähän ristiin. Joskus menevät vähän enemmänkin.

Omalla opettajallani on paljon lapsioppilaita. Hän on sitten erityisesti ala-asteikäisiä varten kehitellyt pelejä, leikkejä, haasteita, hupinumeroita - ihan mitä vaan millä voi kuvitella motivoivansa lapsen käsittelemään soitinta. Motivointi on aika olennainen osa soiton opiskelua: kun vehkeestä kuuluu ensimmäisenä vuonna pelkkää kitinää ja soittoasentokin tuntuu vaikealta, niin sen kitkutuksen pitää olla jollain tavalla hauskaa että sitä viitsii ihminen tehdä.

(Aiempina vuosikymmeninä julkaistut sello-oppikirjat sivuuttavat tämän yksityiskohdan ja soittamisen ilon sijaan esittelevät sivutolkulla puisevia harjoituksia sekä elähdyttäviä oikein/väärin -kuvia. Omistautuneinkin harjoittelija kalpenee nähdessään loputtomat rivit itseään toistavia jousiharjoituksia. Iloa voi repiä siitä, että muutaman vuoden kuluttua saattaa saada luvan soittaa etydejä.)

Opettajani tunneilla lauletaan paljon. Jos sellosta ei vielä irtoa kuin kolme ääntä, niin sitten niillä säestetään. Pääasia on, että tuloksena on joko hauskaa, musiikkia tai sekä että. Oikea soittotapa ja siihen tähtäävät harjoitukset on upotettu sinne väliin, niin että sitä aivan salavihkaa tulee harjoitelleeksi oikeaa asentoa.

Soittimen käsittelyn oppimiseen menee vuosia, eikä oikotietä onneen ole.

Vaan sitten sattuu olemaan kolme ja puoli kuukautta soittanut lapsi joka on musiikkiluokalla. Paikallisilla luokilla on kova kilpailu ja niille on vaikea päästä, ja kun opettajat saavat käsiinsä lapsen joka osaa soittaa jotain - vaikka kuinka alkeistasolla - niin sitä taitoa halutaan käyttää. Ongelma tästä tulee siinä kohtaa kun soitonopettaja tähtää tuloksiin kymmenen vuoden kuluttua mutta luokanopettaja tahtoo esityksen valmiiksi joulujuhlaan.

Tällä kertaa kävi niin, että koulussa joku näytti lapselle kuinka soitetaan "Kilisee kilisee kulkuset". Kyllähän se lapsi sai sen sitten vingutettua, jotenkuten. Nyt mainittu lapsi kieltäytyy soitonopettajan antamista, taitoon nähden realistisista kappaleista, koska hän on jo koulussa soittanut paljon vaikeammankin, eikä enää tahdo tuota vauvojen kamaa.

Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, kun musiikkiluokan opettaja ohittaa soitonopettajan ja ryhtyy opastamaan lasta - soittimessa jonka soitosta ei tiedä yhtään mitään. Tiedän varsin hyvin millaista jälkeä voi saada aikaan kunnianhimoinen opettaja joka ei jaksa odottaa vaan tahtoo tuloksia ensi kevätjuhlaan mennessä.

Vaikka kuinka yritän ymmärtää luokanopettajaakin, on sanottava että jos koulun musiikinopettaja alkaisi opettaa jommallekummalle oppilaalleni sellonsoittoa puolestani, saattaisin vähän ärtyä. Ja jos joku ajattelemattomuuttaan rähmisi oppilaan motivaation tarjoamalla olemattomia oikoteitä - no, siinä saattaisi jo palaa päre.