sukka

Muutamaan otteeseen yritin syksyllä neulakinnastekniikkaa - ja epäonnistuin surkeasti. Sain aikaan patalappuja ja omituisia ryhmyjä.

Toissapäivänä ärsyynnyin nettiohjeita vilkuillessani; jos kerran muutkin osaavat, niin mikä hitto siinä niin vaikeaa nyt on? Yritin uudestaan, ja katso! Nyt minulla on nilkkasukka.



Kärjen silmukat on vedetty mahdollisimman tiukalle, koska oravankynteni repivät heikommat jalanpeitteet riekaleiksi alta aikayksikön. Parempi tehdä tukevaa kuin korjata reikiä joka käyttökerran jälkeen. Kantapää on tehty samalla mallilla; loput käyttäen Yorkin silmukkaa - tai ainakin jotain sinnepäin. Lankana paikallisesta halpamyymälästä alennuksella ostettua Novitan hailakanvihreää Jussia, 75% villaa. Lopputulos istuu jalkani malliin täsmälleen - sopii vain toivoa että sitten kun vähän huovutan valmista sukkaa, se ei yritä kutistua.

Aikaa meni puolitoista vuorokautta kun vauhtiin pääsin. Kunhan tästä jatkan, väännän vartta polveen asti koska kunnon villasukat lämmittävät säärenkin.

Virheitähän tuossa on vaikka kuinka, mutta onnistuin silti, vastoin kaikkia niitä "tee ensin lapaset" -neuvoja. (Mitä minä lapasilla? En tahdo niitä, joten miksi hukkaisin aikaa sellaisten tekemiseen?)

Seuraavista teen kyllä silti suuremmat.

Nithreus

Kun Dugi niin minäkin. Onko demoni kohdallaan?
(Sanoisin että ei - vaikka kuinka yritin niin kuvaukseen tunki pari hyvin epäuskottavaa adjektiivia. Korjatkaa, te muut!)

Varo! Merkintä sisältää kissakuvan!

Tänään voin ylpeillä teknisillä taidoillani kun korjasin netin.

(Oikeasti soitin vain Soneran tukeen ja seurasin ohjeita. Mutta se toimi! Paha vaan, wlan-tukiasema kieltäytyy toistaiseksi yhteistyöstä. Odotettavissa on parin päivän vääntö jotta langaton netti palautuu käyttökuntoon.)

Oppilas perui tuntinsa, joten voin omistaa koko illan uudelle lautanauhalle ja toisen säärystimen alulle. Ja suunnitella puolisentoista vuotta odottaneen hartiahupun tammenlehväaiheisen kirjailun lopultakin valmiiksi. Ja ehkä viikonloppuna sitten alan vääntää sitä aiemmin mainittua rukousnauhaa; saa nähdä kestääkö pinna.

Ei työ tekevältä lopu.

(Eikä kissanomistajalta. Eräs nimeltämainitsematon musta läski on juuri tiputtanut kukkaruukun. Palaan asiaan imuroinnin jälkeen.)

Nyhväysauvo

Viikonloppu ei mennyt hukkaan. Vaikka mieli teki mennä kauppaan ostamaan lisää lankoja, väänsin sitkeästi lautanauhan loppuun - ja tein siinä samalla ensimmäisen säärystimenkin valmiiksi.

Lautanauhaa vääntäessäni löysin äänikirjojen korvaamattoman arvon. Netistä löytyy shoutcasteja jotka toitottavat Harry Pottereita jatkuvalla syötöllä; se kelpasi aluksi. Niihin kyllästyttyäni ryhdyin etsimään lisää - ja nyt olen ladannut koneen tukkoiseen muistiin yhtä lailla Montgomeryn Vihervaaran Annaa kuin Burroughsin Mars -sarjaakin. Helppoja kirjoja aivottoman työskentelyn iloksi.

(Ja on sitäpaitsi ihan törkyisen hauskaa kuunnella ensin pari lukua naisen lukemaa Annaa ja sen jälkeen, aivan yht'äkkiä, säpsähtää kun seuraavasta luvusta jatkaa möreähkö miesääni. Kontrasti äänen luomien mielikuvien ja tekstin sisällön välillä oli hulvaton.)

Valitettavasti Sonera ryhtyi korjaustoimiin kesken Marsin prinsessan latauksen, joten joudun odottelemaan pari päivää ennen kuin saan loput luvut netistä. Sonera nimittäin onnistuneesti korjasi ehjää nettiämme niin että se meni taas rikki.

Verkkoyhteyttä odotellessani ryhdyn rakentelemaan rukousnauhaa, suunnittelen paremman lautanauhan ja ehkä aloitan toista säärystintäkin. Onneksi Annaa on jäljellä vielä viisitoista lukua, ja Marsin prinsessastakin ehdin saada ensimmäiset kaksikymmentä. Niiden pitäisi riittää hetkeksi.

Askarrellaan-paskarrellaan

Menneiden keskiviikkojen elävöitysleikki vaatii välillä nyhväämistä. On yritettävä tehdä kolttua, neulakinnasta (epäonnistuin surkeasti), irtolettiä, lautanauhaa... ja jotta ei väkertäminen loppuisi kesken, piti mennä innostumaan ja tilata korunrakenteluaineet rukousnauhaankin.

Jos olisi rahaa, käyttäisin meripihkahelmiä ja kunnon hopeakalotteja. Koska olen persköyhä, käytän koeversiossa lasihelmiä ja kalotitkin ovat halvimpia mahdollisia hopeoituja rimpuloita. Jos en menetä hermojani, jos tulos näyttää yhtään miltään, ja jos viitsin joskus laittaa enemmän rahaa menemään, voin tehdä saman paremmista - ja kaksi kertaa kalliimmista - tarvikkeista.

Vaan rahanmeno ei päättynyt helmiostoksiin; piti saada työkaluja. Ostin siis pyöreät nokkapihdit, sivuleikkurin, kevyen vasaran ja samantien - kun siinä työkaluhyllyn äärellä kerran seisoin - pyöränkunnostukseen kaivatun kiintoavainsarjan. (Puolustaudun sillä että se oli loppuunmyyntihalvennuksessa. Ja tarvitsin sitä! Oikeasti!)

Nyt jos saisi vielä valmiiksi kaikki nämä keskeneräiset väsäysprojektit niin voisi joskus näyttää tuloksiakin...

baa-aa

Keittokirja: paista 150 asteen lämmössä noin 80 minuuttia.
Toinen keittokirja: paista 180 asteen lämmössä noin 90 minuuttia.
Paketissa lukee: paista 180 asteen lämmössä noin kaksi tuntia.
Totuus: 150 asteen lämmössä neljä tuntia ja risat.

Vaan oli se lammas silti hyvää. Nälkä on paras kastike; erityisesti jos ruokaa joutuu odottamaan yhteentoista illalla.

koti!

Ensimmäinen kokonainen päivä kotona sitten maaliskuun 22:n päivän. Uuvuttaa. Perjantaina uudestaan reissuun, kotiin taas maanantaina. Sitten taas perjantainen pois ja sunnuntaina kotiin.

Kunhan kesä alkaa, kasvatan juuret Kokkolaan enkä liiku mihinkään. Tai sitten tulen viikossa mökkihöperöksi kun kaikki muut opiskelijat painuvat kotikaupunkeihinsa.