nöyrtymistä

Saan konservatoriolla 75 minuuttia yksityistä sellonopetusta viikossa. Siitä 45 minuuttia käyttää Olli Kangas, jonka kanssa keskityn klassiseen musiikkiin ja tekniikkaan. Eilen, kun kolme viikkoa läksynäni ollut etydi alkoi lopulta kuulostaa siltä että olen muistanut harjoitella, sain ensin kuulla varovaisen positiivista palautetta ja sitten kiellon soittaa kolmeen päivään. Etydin hiomisen sijaan harjoitan jousikättä muutamalla yksinkertaisella liikkeellä. Selloa ei tarvita.

Ritva Talvitie pitää lopun puoli tuntia. Tänään - ensimmäisellä tunnillani - aloitimme (yllätys!) jousikäden harjoituksista. Suuri osa tunnista kului sahaten läpi yksinkertaisia asteikkoja keskittyen siihen, millaisia tapoja on sitoa kaksi nuottia toisiinsa.

Tällaisia harjoituksia en muista tehneeni näin alkeistasolla viimeiseen viiteentoista vuoteen. Ja kyllä tulee nöyrä olo, kun tajuaa että tekniikka on niin pahasti metsässä että virheet korjatakseen on palattava tällaisiin perusharjoituksiin.

Vielä nöyrempi olo tuli, kun oli jousitettu kahta nuottia eri tavoilla hi-taas-ti ja rau-hal-li-ses-ti pidemmän aikaa: alkoi jo kärsimättömyys hiipiä ajatuksiin, kun Ritva näytti vähän esimerkkiä soittamalla mainitut helpot jousiharjoitukset sellaisella nopeudella etteivät enää silmät pysyneet perässä.

En pystyisi samaan edes puolella nopeudella. Siis takaisin harjoittelemaan.

Illalla a konservatoriolla pidetään tutustumisbileet - tilaisuus, jossa uusia opiskelijoita rituaalisesti nöyryytetään ennen kuin heidät otetaan yhteisön jäseniksi. En nyt oikein jaksaisi, mutta kuittailua jatkuu varmasti muutama viikko jos en mene. Täytyy yrittää virittää huumorintaju päälle. Se on ollut lomalla jonkun aikaa.

Myöhemmin

Sain sähköpostia eräältä, jonka kuvittelin jo unohtaneen minut. Yllätys oli huomattavan iloinen. Nyt olen niin hyvällä tuulella että saatan antautua rituaaliseen nöyryytykseen sen enempää vastustelematta.