kielenhuoltoa ja työmoraalia

Päivän närkästys:
Puhekieli

Törmäsin Keskuksen kirjastossa Etnomusikologian vuosikirjaan no.15. Silmäni osuivat Yrjö Heinosen artikkeliin "Ugrilaista alkuvoimaa." Värttinä, Äijö ja suomalais-ugrilaisen perinteen uudelleentulkinta. Hyvä, vaikutti mielenkiintoiselta. Värttinän kappale Äijö on aivan helvetin hyvä ja ansaitseekin tutkimusta. Hetken luettuani pintaan kuitenkin nousi äärimmäinen närkästys. Tässä akateemisessa työssä kirjoittaja puhui säännönmukaisesti Äijö -biisistä. Biisi? Ihan kiva sana, normaalia puhekieltä ja niin edespäin, mutta nyt on kyse akateemisesta asiatekstistä.

Olisin varmaan muuten unohtanut jutun parissa minuutissa, mutta kun esitin aiheesta närkästyneen kommentin Annille, tämä asettui yllättäen puolustamaan kirjoittajaa sillä perusteella, että kyseinen sana on aivan kelvollista suomea, vaikkakin uudempi ja puhekieleen kuuluva. Niinpä - puhekieleen kuuluva. Se ei siis kuulu kirjakieleen, siihen jolla ainakin allekirjoittaneen mielestä kaikki asiatekstit kuuluu kirjoittaa. Annin mielestä taidan olla tässä kysymyksessä ahdasmielinen.

En ole ikinä opiskellut yliopistossa - ja vaikuttaa koko ajan todennäköisemmältä ettei minusta koskaan tule humanistia. Silti joitain laatukriteerejä on pääsykokeiden, kirjojen, artikkeleiden ja kuulopuheiden jälkeen iskostunut selkärankaan. Ensimmäinen niistä on yksinkertainen: älä ikinä, ikinä käytä puhekieltä asiatekstissä. Voihan olla, että nykyään kriteerit ovat muuttuneet (sanoisin että löystyneet). Mistä minä tietäisin, vaikka kielitoimisto hyväksyisi sanan biisi osaksi kirjakieltä - mutta siinä tapauksessa kielitoimisto on hitto vie väärässä.

Ettäs tietävät.

(Ai niin - ei se kauheus siihen jäänyt. Muutamaa sivua myöhemmin kerrottiin kuinka miesten lauluosuudet dubattiin jälkikäteen. Siis hetkinen... jälkiäänitettiin jälkikäteen? Mikä uskomaton oivallus.)