huono päivä

Voi jumalauta että voi ihminen olla pahalla tuulella.

Näen kaksi pääsyytä tähän hillittömään vitutukseen. Ensimmäinen on mielialalääkitys. Olen vaihteeksi muistanut syödä pillereitä, ja ne aiheuttavat aina alkuvaiheessa rajuja mielialanvaihteluita. Toinen, todennäköisemmältä tuntuva on aivan uskomaton turhautuminen yhtyetoimintaan. Tällä kertaa - ihme kyllä - se ei suoranaisesti johdu ystävästämme Neiti T:stä.

Tänään oli neljä tuntia bänditreeniä sävellyksen & sovituksen porukalla. En ollut erityisen rakentavalla tuulella alun alkaenkaan, ja fiilis paheni koko ajan. Ensimmäiset kolme tuntia pyöritin peukaloitani. Selloa en voi soittaa, muut olivat edellisellä bänditunnilla päättäneet jättää harjoittelemastamme kappaleesta laulun pois ja Anni halusi tipauttaa kanteleenkin. No, kanteleen tiputtamisesta olin samaa mieltä - se ei oikeastaan sopinut siihen ollenkaan eikä sitäpaitsi kuulunut edes puolen metrin päähän.

Mitäs sitten? En voi soittaa, en voi laulaa. Olisi vituttanut vähemmän jos sama tilanne ei olisi jo tavallisillakin bänditunneilla. Perusyhtyeen ohjelmistossa on tällä hetkellä tasan kaksi kappaletta joihin osallistun. Molemmissa plimputan kanteletta ja laulan niin kauhian vaikeaa kolmen sävelen stemmaa. Kaikissa muissa kappaleissa istunkin sitten pyörittämässä peukaloita ja kuuntelen lausuntoja siitä kuinka "jos se sun sello vaan olisi ehjä niin..." tai "sitten kun se sun sello korjataan niin...". Lohduttaapa aivan helvetisti.

Olisi kiva saada ihan oikeaa tekemistä, ehkä jopa ihan oikeita haasteita. Olisi kiva tehdä juttuja erityisesti laulaen, koska sitä pidän tällä hetkellä käytännössä pääaineenani. Kanteleessa olen niin alkeissa, että sillä on hankala tehdä mitään järkevää - puhumattakaan siitä että yhtyeiden ohjelmistoihin tai yhtyesoittoon täällä käytössä olevien soittimien kanssa se sopii kovin harvoin.

Mikä siis on tämä sellopakkomielle? Se soitin on rikki. Se pysyy rikki hamaan tulevaisuuteen. En pysty soittamaan sitä. On siis aivan helvetin turhauttavaa, kun yhtyetunneille tuodaan kappale toisensa jälkeen materiaalia jossa en voi tehdä muuta kuin soittaa selloa - tällä hetkellä siis pyörittää peukaloita. Ja sitten vielä ihmetellään kun olen niin pahalla tuulella.

Vituttaisi vähemmän jos niitä kolmen sävelen stemmoja laulaessani en samaan aikaan joutuisi kuuntelemaan kun Neiti T. pahoinpitelee kauniita melodioita tunnistuskelvottomiksi. Oma-aloitteisuus katoaa pahan tuulen taakse.