sairaalloista

En mennyt kouluun. Nukutti liikaa, kun eilen jatkoin Keskuksella kolmeen asti. Heräsin lopulta lähempänä neljää ja yritin kirjoittaa statisteja. Ei tullut lasta eikä paskaa, kun hädin tuskin pysyin tajuissani.

Tajusin etten ole syönyt lääkkeitä ainakaan neljään päivään. Oho.

Ja olen elänyt kaksi päivää pelkillä hapankorpuilla. Pitäisi varmaan tehdä ruokaa tai jopa käydä kaupassa (!). Yksineläminen ei selkeästi sovi minulle: lipsahdan välittömästi.

Nyt kun mietin, niin en ole ihan varma kuinka paljon päälääkkeitä on jäljellä. Ei kovinkaan paljon. Resepti on loppu, pitäisi käydä uusimassa. Paha vaan kun latvakakkospoli menee kiinni jo kolmelta, enkä pääse koulusta ennen puoli viittä paitsi jos jätän tunteja väliin. Perjantain ja tämän päivän tunneilta olin jo poissa, en haluaisi menettää enempää. Tästä pitää kuitenkin maksaa se 100 euroa viikossa.

Näin helposti sitä vajoaa taas lähemmäs apatiaa. Unirytmi sekosi hahmoja kirjoittaessa, lääkkeet unohtuivat kun rytmi sekosi, ja nyt normaaliin elämään palaaminen vaatii taas tietoista ponnistelua. Tätä on vaikea selittää, mutta yritänpä silti:

Riipun kiinni rutiineissa kuin hukkuva pelastusrenkaassa. Otteen irtoaminen hetkeksikään johtaa välittömästi ongelmiin. Mitä enemmän ote irtoaa, sitä vaikeampi on saada uudestaan kiinni. Viikonloput ovat välillä todellisia sudenkuoppia - unirytmi kääntyy turhan helposti ympäri, maanantaina ei jaksakaan nousta ja äkkiä on puoli viikkoa mennyt syljeskellessä kattoon.

Koulu on erinomainen rutiini: se on miellyttävää, on pakko nousta aamulla jotta ehtii tunnille, sieltä saa säännöllisesti ruokaa ja maksullisuus tekee sen, että menettää paljon rahaa jos ei ilmaannu paikalle.

Nyt tipahdin taas vähäksi aikaa, ja pitää saada uudestaan kiinni. Mitä pidempään makaa apaattisena sängyssä, sitä vaikeampi on päästä takaisin liikkeelle. Valitettavasti homma ei toimi toisinpäin: vaikka olisi kuinka monta viikkoa tai kuukautta pysynyt mukana säännöllisessä ja normaalissa elämässä, ote lipsahtaa aina yhtä helposti.

Säälisin itseäni, mutta siitä ei kyllä ole mitään apua. Sen sijaan voisin yrittää kasata hiukan itsekuria, käydä lounastauolla päälääkärillä ja hommata lisää kivoja valkoisia pillereitä.