Thursday, January 15

ahkeruutta

Porilainen sotilasrumpu 1800 -luvulta. Hassun näkönen, sano.Eilen meni myöhään. Lopetimme hahmonkirjoituksen Keskuksella puoli kolmelta ja laskimme, että jäämällä salin takahuoneeseen yöksi säästämme tunnin arvokasta nukkuma-aikaa. Oli talkkarilla aamulla ihmettelemistä kun vedimme sikeitä typerän revyyn lavasteissa - vanhoissa sairaalasängyissä.

Räävin itseni ajoissa ylös. Suomalaisen pop-musiikin historian tunnilla katsottiin nauhoituksia ensimmäisistä Kaustisten kansanmusiikkijuhlista. Teki mieli palata takaisin sairaalasänkyyn.

Koulu loppui jo tuntikausia sitten mutta täällä sitä vaan yhä istutaan. Yritin vääntää eilistä hahmoa kasaan, mutta se perkele ei suostunut. Lopulta teime Annin kanssa vaihtarit. Jos minä en saa siitä hahmosta irti muuta kuin paskaa niin on parempi että Anni kirjoittaa sen.

Parempi mennä vain nukkumaan. Ehkä huomenna sujuu paremmin.

(Ai niin, älkää tunteko turhaa voitonriemua levytietojen yhdys sana virheestä; levyn nimi on ihan oikeasti Kansan musiikkia, kirjoitettuna erikseen.)