kuunpimennys

Eilen illalla oli kaunis täysikuu (koirakin ulvoi ja Annin romanttinen mielikuvitus luuli sitä sudeksi). Kun lähdimme Keskukselta puoli kahden aikoihin yöllä, huomasimme että kuu oli näköjään päättänyt pimentyä. Painelimme hytisten mökille, mutta kävin vielä useamman kerran ulkona ihailemassa pimennystä. Lunta ei ollut (eikä ole vieläkään), mutta pakkanen oli peittänyt kaiken kuuraan.

Leikin puhelinterapeuttia aamuyön tunneille. Kun pääsin irti kännykästä, sain kimppuuni Tuikun jonka mielestä oli tosi kivaa metsästää lettiä tyynyllä. Aina silloin tälläin se kissa muistuttaa huolestuttavan paljon piripäistä frettiä. Varhain aamulla se herätti minut mouruamalla sängyn vieressä juuri sen kuuloisena ettei ole saanut ruokaa ainakaan viikkoon ja muutenkin kaikki on ihan epäreilua. Kannoin katin saunaan (lattialämmitys on hyvä juttu) ja käänsin kylkeä.

Raavin itseni ylös sängynpohjalta kahden aikoihin iltapäivällä ja palasin peiton alle muutamaa tuntia myöhemmin kun oli inhottavan kipeä olo. Puoli yhdeksän aikaan illalla päätin että voin ihan yhtä hyvin olla kipeä sohvalla kuin sängyssäkin ja sohvalla voi sentään olla seurallinen samalla. Jennie oli tullut ompelemaan aluspukua Viikinkipitoja varten, Anni pelasi Caesaria (kolmosta kai, en kysynyt) ja minä kaadoin kurkkuuni sellaisia määriä teetä että sen on jo pakko olla epäterveellistä.

Nyt tytöt menivät suorittamaan värjäysoperaation huoltorakennukseen. Koska mistään ei löytynyt tarpeeksi suurta kattilaa mekon värjäystä varten, he aikovat kai keittää tiskialtaassa vettä kuumien kivien avulla. En jaksanut lähteä seuraamaan tätä urheilusuoritusta - olo on vieläkin epämiellyttävä enkä halunnut joutua avustajaksi kivileikissä.