alitajunta vittuilee

Olen nähnyt viikon ajan unia, joissa yritän suoriutua päivittäisestä elämästä, käydä koulua tai järjestää Keskiviikkoseuran bileitä mutta en kykene nousemaan ylös saati sitten kävelemään. Jalat eivät vain kanna ja olen niin heikkona että puhuminenkin tuottaa hankaluuksia.

Toissayönä uniminäni löysi itsensä talosta jossa se oli kasvanut. Se ei tietenkään muistuttanut mitään niistä paikoista jossa olen oikeasti asunut, mutta olen nähnyt unta tuosta talosta useasti. Uniminäni oli jostain syystä kauhean ahdistunut ja ilmoitti äidille & isälle menevänsä vähäksi aikaa oleilemaan lapsuudenaikaiseen mielipaikkaansa. Uniminän vaeltaessa talon lukemattomien salakäytävien halki huomasin, että paikka oli pahasti ränsistynyt - katto vuoti, ikkunat lonksuivat ja home kasvoi seinillä. Kun vanha mielipaikka löytyi, uniminäni yritti ahtautua kapeasta ovenraosta komerolta näyttävään tilaan, mutta huomasi masentuneena kasvaneensa liikaa. Turvapaikka oli tavoittamattomissa, kun ovesta ei mahtunut läpi.

Yrittääköhän alitajuntani kertoa minulle jotain?

Anni tuossa vieressä kiroaa Saunalahtea alimpaan helvettiin kun sähköposti ei toimi. Viereisistä luokista kuuluu sekalaisia harjoittelun ääniä. Tietokoneluokassa soi vuorotellen Värttinä ja Garmarna jotta ei tarvitsisi kuulla Neiti T:n ulvontaa.

Tekee mieli syödä lohturuokaa. Lähistöllä on grilli, josta saa maailman parhaita hampurilaisia - sekä koon että maun puolesta. Hintakin on kohtuullinen. Oli tarkoitus kirjoittaa hahmoja Pelargirin Ympyrään (kato, Anni - muistin linkittää!) mutta sitten sain ihmissuhdemailin ja nyt en tiedä tuleeko hahmonkirjoituksesta mitään. Ei niin, etteikö minulle voisi lähettää ihmissuhdemaileja: kirjoittajan tarkoitus ei varmasti ollut estää minua tekemästä töitä (ja toivon ettei hän tämän perusteella ala itseään soimatakaan). Sattui nyt vaan niin, että ajatukset kääntyivät fiktiosta lähemmäs tosielämää.

Satunnainen ulvahdus kantautuu silloin tällöin tähän äänieristettyyn luokkaan. Coloratuurisopraanomme ei vieläkään osu nuotteihin.

Maha kurnii sillä voimakkuudella että taidan siirtyä grillille. Hittoako tässä nuukailemaan, kun sain opintolainankin perjantaina? Toimeentulotuesta neuvotellaan tiistaina ja jouluna voikin sitten loisia vanhempien luona. Olisi melkein rikas olo jos en tietäisi että vielä pitää maksaa tämän kuun opinnot, 297€. Tilillä on vain puolet rahoista, mutta onneksi opintotuki tulee torstaina. Rahaa jää käteen laskujen jälkeen ainakin satanen. Sillähän jo melkein juhlii.

Kahden hampurilaisen jälkeen...

Tämän aamun viihteeseen kuului pitkänpuoleinen keskustelu kaupungin arvokkaiden paikkojen käytöstä. Sunnuntain hesari ei ollut vielä tullut, joten lueskelin perjantain kappaletta joka lojui pöydällä. Sattui sitten silmiini juttu jonka olin aiemmin jättänyt lukematta: Helsingin kaupunki ei anna lumilautailijoiden pitää tapahtumaansa Senaatintorilla. Sain välittömän ärsyynnyskohtauksen.

Voin ymmärtää arkkitehdin näkemyksen kauniista miljööstä jota on syytä varjella. Voin ymmärtää museoviraston huolen siitä, etteivät arvokkaat talot vaurioidu. Sen sijaan en siedä kuulla kokoomuslaisten kaupunginisien puheita siitä kuinka tällainen nuorisotapahtuma ei sovi Senaatintorin henkeen.

Helsingin puoliautiolle paraatipaikalle näes sopivat vain Via Crucis, korkeakulttuuri, yliopiston kulkueet ja turistibussit. Sinne ei sovi (kaupunginvaltuuston mukaan) tehdä niin valtavia rakennelmia kuin lumilautailuramppi. Yli 70 000 ihmistä paikalle vetävä Leningrad Cowboysien konsertti kaljatelttoineen kyllä kelpasi. Ja tottahan voidaan pitää myös Ylipormestarin popkonsertti, ainakin neljänä vuotena peräkkäin. Senaatintorilla on pitänyt suuremmanpuoleista mekkalaa myös Arja Koriseva, mutta hänellä olikin poliiseja apunaan. Onneksi keikkoja varten rakennetut lavat ovat olleet tosi pieniä ja huomaamattomia, eikä meteliäkään ole syntynyt. Ei ainakaan niin paljon kuin lumilautailijoista.

Raivostuttaa tuollainen. Jos haluavat kieltää massatapahtumat Senaatintorilta niin kieltäisivät sitten tasapuolisesti kaikki. Hesarissa perjantaina esitetyt perustelut olivat niin huteria että ne leviävät kasaan jos aivastaa kovaa. Jos Leningrad Cowboys sopii Senaatintorin arvokkaaseen henkeen niin kyllä sopii lumilautailukin.

(Älkää vain luulko, että välitän lumilautailusta jollain henkilökohtaisella tasolla. Se on urheilua ja sellaisena inhottavaa. Se on silti arvoasteikossani korkeammalla kuin Arja Koriseva. Toisaalta melkein mikä tahansa on parempi kuin Arja Koriseva.)