patapata

Alkukesästä torilla myytiin pataa. Se oli valurautaa, ruosteinen ja maksoi kympin. Myyjä mainosti, että siihen saa hyvän kukka-asetelman puutarhaan. Minä mittailin ja laskeskelin mahtuuko se uuniin. Rouva ihmetteli kun vakuutin että vielä siinä tehdään ruokaa.

Valurautapata kun ei ole pilalla ennen kuin siinä on pohjassa reikä.

Huomenna tartun toimeen ja kuuraan keittovälineen puhtaaksi. Valtava pata nimittäin mahtuu uuniin: tiukkaa tekee, mutta kyllä sen saa rasvapoltettua. Aika käry vaan syntyy, varsinkin kun keittiössä ei ole liesituuletinta. Ei auta kuin avata ikkunat, viimeisen kerran ennen kuin ne tiivistetään ja suljetaan ikkunateipillä talveksi.

Eikä tässä vielä kaikki!

Kesällä hukkasin rahaa enemmänkin; ostin kuparipadan. Sen saaminen käyttökuntoon ei olekaan ihan niin yksinkertainen homma, tinureita kun ei kasva joka oksalla. Mutta jos löydän yhdenkin, voin uskaltautua ostamaan useampiakin kupariastioita. Ei niitä huvittaisi pelkäksi koristeeksi jättää, mutta ei voi käyttääkään ilman tinausta.



Jos kukaan osaa antaa tinasepän yhteystietoja, arvostan kovasti. Muutoin jää hellankoristeeksi tuo hieno pata, ja se olisi aika surku, se.