Tuesday, July 18

onni on oma netti

...varsinkin kun on ollut elänyt muiden nurkissa puolitoista kuukautta. Kolmas kokonainen vuorokausi kotona on uponnut säätäessä kaikenmaailman turhien nettipalvelujen kanssa.

Anni lähti ja vei matot mukanaan. Menin vintille etsimään omiani ja hämmennyin kovasti kun mystinen räsymattokleptomaani oli kähveltänyt äidinäidin kuusikymmenluvulla teettämän lattianpeitteen. Arvoitus ratkesi kun vierailulla poikennut äiti muistutti minun luovuttaneen maton hänen uuteen asuntoonsa.

Puolentoista kuukauden tapahtumia en ala kirjoittaa, paitsi sen verran että pienet kissaterroristit oppivat metsästämään hiiriä & myyriä. Ensimmäinen myyrä tuotiin jalkojeni juureen varsin eläväisenä, toinen taas jätettiin iloiseksi yllätykseksi eteisen lattialle huomattavan kuolleena. Kissojen pettymykseksi en osallistunut metsästysharjoituksiin vaan nostelin edesmenneet tuhoeläimet puutarhalapiolla kompostiin.

Nyt ne osaavat kulkea ulkona ja metsästää. Kohta ne polttavat tupakkia ja kerjäävät rahaa baari-iltoihin.