eroahdistuksesta

Tänään äiti ja keskimmäinen pikkuveli muuttavat Veräjälaaksoon. Viikko sitten mökillä käydessäni havaitsin ilmaston muuttuneen kirpeähköstä suorastaan myrkylliseksi ja päätin pysyä turvallisen välimatkan päässä parin viikon ajan. On turha tunkea sinne missä leijailee terveydelle haitallisia ivapuheita ja tyystin viatonta sarkasmia.

Jos Antti ja Mirka antavat luvan, niin pysyn Huvikummussa vielä useamman päivän. En halua altistaa itseäni yhtään suuremmalle määrälle eroahdistusta kuin on pakko.

Ja sitähän se on. Vähän niin kuin koirilla. Tutun ja turvallisen maailman perusrakenteet katoavat kun se luotettu ihminen lähteekin pois. Mahanpohjassa kaihertaa kauhea varmuus siitä, että toinen ei palaa enää koskaan. Koirilla on sentään se lohtu, että useimmat omistajat kyllä tulevat takaisin kotiin; viimeistään käytyään ylitöiden jälkeen kaupassa hakemassa sixpackin halpaa saksalaista kaljaa. Kun ihminen on elänyt neljännesvuosisadan siinä varmuudessa, että toinen palaa aina, on kauheaa huomata että säännöt ovat muuttuneet ja nyt onkin jäämässä yksin.

Mitä tekevätkään eroahdistuksesta kärsivät koirat? Pureskelevat huonekaluja, ulvovat, haukkuvat, uikuttavat ja häiritsevät naapureita. Vaan mistä saisi haukkupantoja ihmisille?