talvipyöräilyn ihmeitä

Tapahtui Kokkolassa:

On täällä liukasta. Kävelen tässä hiekoitetulla, menen oikein keskelle etten varmaan liukastu. On aika korkeat kinokset vieressä, ovat taas ajaneet lumen jalkakäytävälle. Ainahan ne.

Mitäs tuolla kuuluu? Joku huutelee, tuossa takana. Vai että ohi pitäisi päästää? Ei tässä voi, kun kerran keskellä kävelen niin en siirry. No nyt se tunki suojatiellä ohitse. Tuollainen nuori. Pyörällä, vielä. Hurjastelija ja vandaali!

Toista sama, mutta sijoita jalankulkijan tilalle rollaattori, potkukelkka tai jalkakäytävälle sijoittunut pakettiauto.

Kotitalon pihamaalla:

Minnes minä nämä lumet työnnän? Ei ole jalkakäytävää mihin laittaa, perhana. Ei voi laittaa autopaikoille, väki suuttuu ja nostaa aika elämän taloyhtiön kokouksessa. Mihin sitten?

No mutta, tuossahan on sopiva kohta, tuossa polkupyörätelineen ja tien välissä. Ei niitä pyöriä kukaan talvella käytä, paitsi ehkä joku köyhä vuokralainen, eikä niistä ole niin väliksi. Oho, nyt meni tamppaustelineellekin. Antaa olla vaan, ei kukaan talvella tamppaa, ei ainakaan vaimo koskaan. Se imuroi.

Mutta mikään vastoinkäyminen ei saata erottaa minua polkupyörästä tänä talvena. Tappoliukkaalla ei pysty kävelemään kaatumatta korttelin välein, mutta pyörällä ajaessa ei jalka luista sivusuuntaan joka askeleella. Kaatunutkin olen kerran, eikä edes sattunut.

Kyllä on kivaa kun on pyörä.