urkuharmooni-innoitus

Vapaan säestyksen tuntini sai odottamattoman käänteen kun lähdimmekin opettajan kanssa katsomaan urkuharmoonia jonka saattaisin saada käyttööni. Puoli tuntia myöhemmin putkiremonttimiehet kantoivat soittimen olohuoneeseeni. Uskollisen paksukalloinen kissa käytti välittömästi tilaisuutta hyväkseen mönkiäkseen rikkinäisen polkimen kohdalta harmoonin sisään. Ihme kyllä se ei eksynyt sinne.

Urkuharmoonin kunniaksi menin kauppaan ja tuhlasin armottomasti rahaa. Maksoin kirjastoon kertyneet sakotkin ja lainasin koko pinon luettavaa - käyttäen hyväkseni klassikkoautomaatin tuloksia. Caius Valerius Catulluksen runous on kyllä koskettavaa.

Flavius, naisesi taitaa olla pahan näköinen,
sillä muuten olisit tehnyt hänestä
suuren numeron.
Olet tainnut iskeä tosi pahan huoran,
kun et kehtaa kertoa minullekaan.
Yksin et nimittäin öitäsi makaa.
Sen näkee peitteestä, haistaa
manteliöljystä, Syyrian seppeleistä.
Tyyny on puhki monesta kohtaa,
sänkysi natisee romahtamaisillaan.
Turhaan sinä piilottelet huoraamistasi.
Ei kukaan tule muuten vain
noin puhki naidun näköiseksi.
Niin että tunnusta
hyvät ja pahat.
Kerro minulle, niin minä
lennätän teidät taivaalle säeparina!

(suom. Jukka Kemppinen)

Tiimarista hankin olkisia joulukoristeita jotta kissapeto voi pitää hauskaa teurastaessa niitä. Ja vieraskirjankin ostin, siinä toivossa että joku joskus tulee kylään.

Hillitön musiikillinen aktiivisuuteni sai jatkoa kun lainasin Nortonin musiikkisarjan kolme seuraavaa levyä. On se niin väärin; antiikin, keskiajan ja renessanssin musiikki menee kolmelle levylle. Barokki yksinään täyttää saman verran. Ymmärrettävää, suorastaan loogistahan se on - barokin ajalta on säilynyt moninkertaisesti enemmän materiaalia - mutta surettaa silti. Kunhan pääsemme klassismiin ja romantiikkaan materiaalin määrä alkaa olla varmaan jo ahdistava.

Mutta ei, nyt ei ole aikaa pohdiskella. On mentävä kotiin kuuntelemaan klassista musiikkia ja lukemaan runoutta. Oi, että olen sitten kyldyrelli.