muumeja ja lunta

Palaan muumiteemaan vielä hetkeksi: sisäinen hemulini paljastui kun luin Muumilaakson Marraskuuta.

Hemuli heräsi verkalleen, muisti kuka oli ja ajatteli, että olisi ollut mukavaa olla joku tuntematon. Hän oli vielä väsyneempi kuin nukkumaan käydessään, ja tässä sitä nyt oltiin uuden päivän alussa taas, ja päivä jatkuisi iltaan asti ja sitten tulisi seuraava päivä ja sitä seuraava ja ne kaikki olisivat samanlaisia, niin kuin päivät tapaavat olla kun ne ovat hemulin päiviä.

Hemuli ryömi peiton alle ja kaivoi kuononsa tyynyyn, ja sitten hän siirsi vatsansa vuoteen reunalle siihen missä lakana oli viileä. Hän levittäytyi vuoteen laidasta laitaan kädet oikosenaan, jalat harallaan ja odotti hauskaa unta, jota ei vaan kuulunut tulevaksi. Hän käpertyi ihan pieneksi mykkyräksi, mutta sekään ei auttanut. Hän yritti olla olevinaan hemuli josta kaikki pitivät, sitten hän koetti olla se hemuli poloinen josta kukaan ei pitänyt. Mutta hän oli ja pysyi vain hemulina, joka aina pani parastaan saamatta koskaan asioita oikein kohdalleen. Loppujen lopuksi hän nousi vuoteesta ja veti housut jalkaansa.

Hemuli ei pitänyt pukeutumisesta eikä riisuutumisesta, se sai olon tuntumaan siltä, että päivät menivät menojaan eikä mitään tärkeää tapahtunut. Ja kumminkin hän ehtimiseen toimitti ja touhusi ja järjesteli asioita aamusta iltaan! Hemulin ympärillä kaikki elivät säännötöntä ja joutilasta elämäänsä, katsoi hän minne tahansa, aina hän huomasi jotain kuntoon pantavaa, ja hän uurasti itsensä miltei hengiltä saadakseen muut ymmärtämään miten näiden pitäisi järjestää asiansa.

(Tove Jansson: Sent i November, suom. Kaarina Helakisa)

..äh, nyt kun sen kirjoitti tuohon niin alunperin (surku)hupaisasta pätkästä on tullut itsesäälinen. Se ei ollut tarkoitus. Lukekaa koko kirja niin ymmärrätte.

Musiikista

Jätin lauantaisen sinfoniakonsertin väliin: Anni piti pienimuotoisia synttäreitä joten lahjoitin lippuni pois. Korvasin klassisvajaukseni sunnuntai-iltana kun Lumen Valo esiintyi Kokkolan kirkossa. Kannattaa kuunnella sivulta löytyvät ääninäytteet.

Lumen Valo konsertoi Uspenskin katedraalissa 21.12. Liput maksavat 10-15€ - kannattaa käyttää tilaisuus hyväkseen ja mennä kuuntelemaan. Konsertti oli ainakin viime vuonna loppuunmyyty: ovelta saattoi päästä sisään jos tuli ajoissa jonoon. Lippupisteestä voi hommata paikan etukäteen. Ja paras pistää mukavat kengät, Uspenskin katedraalissa kun ei ole penkkejä.

Harva klassisen puolen konsertti maksaa edes puolta siitä, mitä kevyen musiikin keikoista saa nykyään pulittaa. John Fogerty 49,53€, Anastacia 47,49€, Kaartin soittokunnan joulukonsertti 10€, Radion Sinfoniaorkesteri, Saraste & Kriikku 6,50-15€. Eikä popkonserteissa saa edes opiskelija-alennusta kuten yleensä klassisista konserteista. Kiskurit.

Lumesta

Talvi tuli Kokkolaan. Olen nyt ehtinyt arvioida hangessa pyöräilyn eri puolia. Eteneminen on hitaampaa ja raskaampaa, jarrutus on vaarallista, joskus mahdotonta ja kylmä viima tiputtaa nenän pois naamasta. Kypärää ei voi käyttää vaikka se liukkailla keleillä olisi todella tarpeen; hattu kun ei mahdu alle. Mutta mitä siitä, kun kotiin pääsee silti vartissa! Mikään haittapuoli ei ole niin paha, että luopuisin pyöräilystä tänä talvena. Paitsi jos saan jostain potkukelkan. Sillä olisi kiva huristaa.

Aiemmin ei olisi tullut mieleenkään pyöräillä talvisaikaan. Kun ensilumi satoi maahan, pyörä pistettiin kellariin ja kaivettiin esiin vasta huhtikuussa. Kyllähän sitä tiesi, että on olemassa nastarenkaita, mutta jotenkin ajatus pyöräilystä talvella kuulosti ihan yhtä typerältä kuin hiihtäminen kesällä.

Toisin on nyt. Kymmenen asteen pakkasilla poljen naama sinisenä pitkin Kokkolaa. Mitä parista paleltumasta, kun voi laskettaa kinoksen halki jotta pakkaslumi pöllyää!