Sisustusintoa

Juhannuksen keskusteluja muistaen kaivoin netistä vauhkojen kasvissyöjien vastaista raivoa. Erityisesti PETA:n edustajan sinisilmäinen vastauskirje jaksaa naurattaa.

Minkä minä sille mahdan: en suhtaudu erityisen hyvin yhteenkään aatteelliseen ryhmään joka tulee tyrkyttämään omaa elämäntapaansa ainoana oikeana. Aikoinaan yksikin jeesustelija aloitti keskustelun lausumalla vakavaan sävyyn "sinä näytät saatananpalvojalta ja tarvitset apua". Mahtava avaus. Yhtä hyvät pisteet saa taannoin kuultu "saastainen lihansyöjä!". Näin voitat ihmisen puolellesi.

Mikä siinä on niin vaikeaa? Uuden aatteen omaksunut on aina hiukan fanaattinen - ja tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä - mutta liikkeen kuin liikkeen kokeneemmat jäsenet voisivat edes yrittää hillitä syyllistämisintoisia aloittelijoita.

Ajatus hyppii. Katsoin yöllä Michael Mooren omaa ohjelmaa puolisen tuntia. Ai että ihan yhteiskuntakritiikkiä. Missä, kysyn vaan. Tyhjänpäiväistä mukauutisointia. Miehen dokumentteja on ollut ihan viihdyttävää katsoa - kunhan muistaa että kyseessä on propaganda - mutta ihan kaikkeen kalkkunaan ei minullakaan kestokyky riitä. Jos katson propagandaa, haluan että se on edes tehty hyvin. Mooren TV Nation ei päässyt edes surkuhupaisaan; se oli vain huono.

Niin, ja siitä sisustuksesta. Iski kauhea kodinrakennusvietti. Olen käynyt vanhempien asuntoa läpi ja poiminut vanhoja tauluja Kokkolaan vietäviksi. Vanhat mustavalkoiset muotokuvat ovat hienoja - saatanpa ripustaa Mannerheiminkin seinälle koska kuva on niin näyttävä. Sukumuotokuvissa esiintyy valtava määrä sotilaita. Täytyy löytää vastapainoksi kaupunkikuvia jottei vaikutelmasta tule liian militantti. Valkoiset seinät ovat kauhistus.