Hä?

Kirjoittaminen jäi menneellä viikolla vähiin. Anni lähti tienaamaan rahaa ja minä romahdin sängynpohjalle koko lauantaiksi. Viikonlopun aikana olin hereillä enintään kymmenen tuntia ja niistäkin valtaosan sunnuntaina. En enää ikinä unhda ostaa lisää lääkkeitä, en varmasti ennen ensi kertaa. Joka kerta kun päälääkkeiden vaikutus lakkaa, valproaatti saa minut nukkumaan lähemmäs 20 tuntia vuorokaudessa. Ilman päälääkkeitä ei huvita edes yrittää pysyä hereillä, kun kuitenkin vaan olisi masentavaa ja tympeää.

Maanantaina minä, Jennifer ja Laulaja siirryimme bussilla Kokkolaan. Konservatoriolla oli MeNaisten (lauluyhtye, ei lehti) laulukurssi - opiskelijan budjetille ystävällinen eli ilmainen. Kurssi itsessään oli jonkinlainen pettymys sillä vetäjät eivät selkeästi tienneet tai käsittäneet kuinka edistyneitä osanottajat olisivat. Ensimmäinen tunti meni rentoutumis- ja hengitysharjoituksissa jotka olisivat olleet paikallaan jos kurssi olisi kolmen tunnin asemasta kestänyt useamman päivän. Seuraavan tunnin aikana tehtiin ääni-improvisaatiota ryhmissä ja opeteltiin muutamia kohtalaisen yksinkertaisia lauluja. Viimeisen tunnin kohdalla alkoi yhtyeeltä loppua ennalta valmisteltu ohjelma - olimme ilmeisesti oppineet asiat huomattavasti nopeammin kuin vetäjät olivat arvioineet mahdolliseksi.

Kaikesta huolimatta oli uskomaton tunne olla kerrankin mukana kun kolmekytpäinen, musikaalinen ja laulutaitoinen ihmisjoukko laulaa jatkuvasti improvisoiden ja muunnellen vironkielisiä kansanlauluja ihan oikeasti innostuneena. Ei mitään meillä-on-tosi-kivaa-ja-siitä-nämä-pakotetut-hymyt -tanhukamaa tässä porukassa.

Illalla MeNaiset piti konsertin Kruununvoudin talossa - vanha talonpoikaisrakennus johon yleisöä mahtui juuri sen verran, että tilanne tuntui konsertilta, mutta ei niin paljon että olisi tarvittu äänentoistoa. Muutenkin hyvää tunnelmaa paransi se, että useat (tai peräti useimmat) katsojat olivat olleet kurssilla ja osasivat lauluja ulkoa. Parasta vastinetta kahdelle eurolle ikinä - sen enempää ei opiskelijalippu maksanut.

Tuli valvottua taas vähän turhankin myöhään. Kylälle palattuamme menimme Laulajan ja Punkkarin mökkiin saunomaan ja juttelemaan. Miettiessämme kurssilla tehtyjä rentoutusharjoituksia keksimme ryhtyä kokoontumaan joka aamu Keskuksen kalliosaliin tekemään erilaisia harjoituksia. Se olisi oikein hyvä tapa aloittaa päivä, erityisesti silloin kun on laulutunteja. Jennifer on harrastanut joogaa joten hänet valittiin yksimielisesti johtamaan rentoutusta ainakin näin alkuvaiheessa. Myöhemmin vuoroja aletaan sitten kierrättää.

Tiistain parasta antia oli Sivarin pitämä tuvalaisen kurkkulaulun tunti. Vielä minä senkin opin, vaikka saisin kurkkusyövän harjoitellessa. Kolmesta päätyylistä kaikkein kiinnostavin, höömei, on tietysti myös se vaikein.

Keskiviikosta tulikin sitten draamapäivä. Neiti T. palasi Tampereelta tiistai-iltana ja pääsi linjavastaavan puhutteluun. Koska nyt ei olla peruskoulussa, Reksi ei varsinaisesti nuhdellut uhmaikäistä diivaamme vaan yritti hyvinkin diplomaattisesti saada tytön ymmärtämään mistä tämänhetkiset ongelmat saattavat johtua. Keskiviikkona selvisi, että tästä ei näköjään ollut mitään iloa.

Kuuden tunnin yöunien jälkeen ajatus kolmen tunnin bänditreenistä ei ollut erityisen houkutteleva. Yhtyeet on koottu heittämällä ihmiset ilmeisesti täysin satunnaisesti kahteen kokoonpanoon. Tarkoitus ei niinkään ole oppia uusia kappaleita vaan oppia soittamaan yhdessä. Onhan se tärkeä asia, myönnetään, mutta kun olen soittanut erilaisissa kokoonpanoissa koko ikäni niin yksinkertaisen rytmin hakkaaminen bodhranilla kolme tuntia putkeen kiristää hermoja koko lailla. Monimutkaisempaan ei voi ryhtyä, kun puolet soittajista sekoaisi.

Ja jotta elämä olisi täydellistä, olen samassa ryhmässä kuin Neiti T.

Ensimmäiset puoli tuntia olin poissa koska Anni halusi minut henkiseksi tueksi mukaan terveysasemalle. Ei yhtään harmittanut lähteä. Kun sitten palasin tunnille, opettaja hämmästyi - olivat luulleet minun lintsaavan samantien kokonaan. (Mieli teki, mutta kirottu velvollisuudentunto pakotti tunnille.) Istuin sitten kuuliaisesti taustalle ja kaivoin bodhranin laukusta. Neiti T:n mulkoilu nousi sellaiselle asteelle että se oli varmaan vaaraksi silmälihaksille. Kyllästyneenä aloin leikkiä kummilla synkooppi- ja triolirytmeillä samalla kun Neiti T. osoitti osaamistaan yrittämällä käynnistää jonkinlaista nopeuskilpailua. Kun en lähtenyt mukaan, hän ilmoitti kesken kappaleen, että haluaa itseasiassa soittaa bassoa ja nappasi luokan perältä virittämättömän akustisen soittimen. Opettajalta meni hetki selittäessä, että itse asiassa tässä kappaleessa ei ole bassostemmaa eikä sellaista ole tulossakaan. Mielenosoituksellisesti Neiti T. palautti basson nurkkaan ja murjotti seuraavaan kappaleeseen asti.

Seuraavana Opettaja kaivoi esiin kalevalamittaisen tuutulaulun. Neiti T. alkoi samantien kiekua melodiaa - hän oli aiemmin pyytänyt Opettajaa tuomaan meille jotain muinaissuomalaista vaihteluksi niihin iänkaikkisiin irlantilaisiin joita olemme soittaneet. Nyt Neiti T. piti itsestäänselvänä sitä, että hänestä tulee solisti koska hän on tästä porukasta se, joka on opiskellut laulua. Toisin kävi: täysin yllättäen Opettaja löi minulle nuotin käteen ja käski laulaa melodiaa yksin. En ollut ainoa tyrmistynyt - Neiti T:n närkästynyt ilme hapatti maidot varmaan muutaman kilometrin säteeltä.

Neiti T. joutui nyt sitten tyytymään erittäin yksinkertaiseen alaääneen, mutta saadakseen tässäkin korostaa olevansa coloratuurisopraano hän ilmoitti ettei kykene laulamaan sitä niin matalalta kuin se on kirjoitettu, ja että hänen on kertakaikkiaan pakko siirtää se oktaavia ylemmäs. Opettajaa lukuunottamatta kaikki läsnäolijat kyllä tiesivät, että Neiti T:llä ei olisi mitään vaikeuksia laulaa stemmaansa täsmälleen siitä mihin se on kirjoitettu (itseasiassa hän saattaisi jopa osua nuotteihin), mutta siinä tilanteessa kaikki vain olivat hiljaa ja minäkin toivoin että mielenosoitukset jäisivät näin vähäisiksi.

Draama kärjistyi sitten lounaalla. Antti halusi tietää miten falsettiääni syntyy ja kysyi sitä ihan kaikilta, myös Neiti T:ltä. Vastaukset olivat täysin ristiriitaisia, kun kukaan ei olikein tuntunut tietävän totuutta. Neiti T. kävi sitten hakemassa monistenivaskan äänenmuodostuksesta ilmoittaen, että sen luettuaan Antti saattaisi ymmärtää asian. Koska tämäkään ei ollut kummoinen vastaus kysymykseen, Antti kääntyi Annin puoleen joka alkoi selittää asiaa varsin osuvan vertauksen avulla. Neiti T. ei tietenkään voinut olla puuttumatta tähän: hän alkoi kinastella Antin kanssa siitä, käyttikö Anni vertausta vai ei.

Tämä on juuri niin naurettavaa kuin miltä se kuulostaa.

Antti hiiltyi vauhdilla ja lopulta hän pamautti Neiti T:lle, että eihän tämä kertakaikkiaan voi alkaa väittää että vertaus ei ole vertaus kun se on juuri sellaiseksi nimetty. Neiti T. meni mykäksi ja marssi ulos ruokalasta. Lounaan jälkeen istuimme aulassa kahvilla kun hän marssi naulakolle, veti ulkovaatteet päälleen ja tuli sitten ilmoittamaan Antille olevansa erittäin loukkaantunut siitä, että Antti sanoi hänelle niin rumasti tästä aiheesta, koska Neiti T. kyllä tietää nämä äänenmuodostusasiat ja on ainoa täällä joka on koskaan saanut klassista laulukoulutusta. Sitten hän julisti lähtevänsä kotiin ja häipyi ovet paukkuen. Illemmalla Jennifer tuli meille tekemään lautanauhaa ja kertoi löytäneensä mökkiin tullessaan lapun, jossa Neiti T. ilmoitti palanneensa loppuviikoksi kotikaupunkiinsa ja pyynnön hommata Johnny Cashin levynsä takaisin seiskamökistä. Tämä siis sellaiseen sävyyn, että me olemme nyt verivihollisia eikä minun nimeäni voi mainita edes siinä yhteydessä kun pyydetään lainattua levyä takaisin. Huoh.

Tänään oli toinen tunti kurkkulaulua, mutta en kertakaikkiaan päässyt ylös sängystä. Täytyy kysyä Sivarilta menetinkö jotain tärkeää. Muita tunteja ei tänään ollut. Tai olihan ilmaisutaitoa, tietenkin, mutta olen Jenniferin ja Annin kanssa tehnyt periaatepäätöksen pysyä poissa niiltä tunneilta. Ilmaisutaito voi olla hyvä asia, mutta täällä tunnit eivät ole erityisen hyvin toteutettuja. Opettaja on kyllä teatterikorkeasta valmistunut draamapedagogi, mutta taso ei silti ole kehuttava.

Se siitä - viikkoavautuminen suoritettu. Olut kutsuu.