kokemuksen syvällä rintaäänellä

Päivän kysymys: missä menee asiallisen kritiikin ja lynkkauksen raja?

Tuttavapiirissäni on ihmisiä, joilla on ongelmia. Jollain on vikaa päässä, toisella on yhteiskuntaan huonosti sopivia moraalikäsityksiä, kolmannella taipumus juoda välillä ihan liikaa. Halutessaan edellämainittuja voi soveltaa myös allekirjoittaneeseen.

Eikö kanssaihmisillä ole velvollisuus sanoa kun joku menee liian pitkälle? Kyllä minulle on, ongelmien sattuessa, sanottu ihan suoraan. En minä siitä pitänyt, mutta totuus oli silti pakko niellä.

Ei ole kivaa jos on ongelmissa, aiheuttaa niitä muille ja saa vielä perästä kuulla että nyt ei ihan tykätty. Ei se silti myöskään tarkoita että kaikki vihaavat, kutsuvat inkvisition ja lynkkaavat. Ei ole kiva kuulla seuraavana päivänä, että nyt on tullut tehtyä jotain aivan vitun tyhmää, eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Parempi se on silti vain kestää. Marttyyrinkruunu sopii vain viattomille, eikä sellaisia ole kuin kirjoissa.