Perkele!

Tänä aamuna kävin opettelemassa kansantansseja Kalliopaviljongissa. Kun loppuvaiheessa tanssittiin koko lailla vauhdikkaasti, otin rannerenkaan irti ettei se haittaisi menoa.

Ja taisin unohtaa sen sinne, paviljongin lavan reunalle.

Kallein koskaan ostamani kalevalakoru, leveä pronssinen rannerengas. Nyt ei vituta, ei sitten yhtään. Jätin jo ilmoituksen löytötavaratoimistoon: kunhan työvuoro päättyy, säntään Kalliopavljongille tutkimaan josko koru olisi vielä paikallaan. Ei sitä tiedä, onhan se voinut sulautua lavaan niin hyvin ettei kukaan ole huomannut sitä ottaa mukaansa.

Tai sitten joku mulkero hihkuu mielessään kuinka löytäjä saa pitää.

Myöhemmin

Paniikki on ohitse, koru löytyi ja on tallessa. Kalliopaviljongin työntekijä oli poiminut talteen ja odottaa vain, että ehdin työvuoron jälkeen kävellä hakemaan korun pois.

Helpotus.