Ja taas maailma lyö

Kaverit soittivat, pyysivät Hevimestaan kaljalle. Lupasivat tarjotakin, kun sanoin ettei ole rahaa. Hommasin kyydin, tarkastin sporan aikataulut myöhäistä paluuta varten - ja tajusin etten voi lähteä mihinkään.

Minun oli tarkoitus asustella Huvikummussa sen aikaa kun Antti ja Mirka ovat poissa. Lempon piti mennä toisaalle hoitoon. Vaan kun kuvittelin sopineeni koirahoitajan kanssa siitä, että hän tuo Lempon takaisin perjantaina 5.8, hämmästyin hiukan kun koira palasi vietettyään hoitajan kanssa puolitoista vuorokautta. Vähän kummastuneena sovin sitten pitäväni Lemposta huolta perjantain, lauantain, sunnuntain, maanantain ja tiistainkin kun hoitajalla ei oikein ollut kuulemma aikaa. Oikeastaan varsinainen koirahoitaja pitää Lempoa vain neljä päivää ja nekin kahden päivän jaksoissa.

Mikäs siinä, Lempo on ihan kiva koira - mutta se haukkuu ja ulvoo lakkaamatta jos sen jättää yksin. Alakertalaiset eivät sitä siedä, ja koska koirahoitaja ei onnistunut toimittamaan minulle Lempon haukkupantaa, en voi poistua Huvikummusta laisinkaan.

Ei niin, että yhtään vituttaisi. On ihan totta, että koiranomistaja joutuu sopeutumaan tällaisiin muutoksiin elämäntyylissään, mutta minä en Lempoa omista. Koiravahdin nakki laskeutui niskaani varoittamatta, eikä käytössäni ole sitä Lempon kanssa elon tärkeintä välinettä, haukkupantaa. Jos koiraa ei voi jättää kolmeksi tunniksi yksin, se ei ole lemmikki vaan riesa. Jos ongelma johtuu vielä siitä, että nakin varsinainen hoitaja kiertelee vastuutaan, niin jo alkaa hermo palaa.

Perkele.