Tuesday, May 3

lohi on kala

Norkoilin lähikaupan kalatiskillä ja katselin hintoja. Kauppias ryhtyi esittelemään valikoimiaan; keskeytin puhetulvan ja osoitin kirjolohifilettä. Kauppias ilmoitti painoksi noin kilon. Olihan siinä enemmän kuin tarvitsen, mutta puolet voisi pakastaa. Maustehyllyä tutkiessani Kauppias kääri lohen huolimattomasti pariin paperiin ja heitti muovipussiin.

Kassalla kukkaroni oli nyrjähtää sijoiltaan, vaikka Kauppias olikin ilmoittanut merenelävän painon melkein kohdalleen: onhan 1 457 grammaa todella oikein pyöristettynä noin kilo - tai ainakin lähempänä yhtä kiloa kuin kahta. Kassaneiti ei valitettavasti suostunut samansuuntaiseen hinnanpyöristykseen vaan laskutti armotta 89 senttiä jokaiselta sadalta grammalta.

Ja näin tulin ostaneeksi ruokaa kaikkiaan neljälläkymmenellä eurolla. Jääkaappi pursuilee yli äyräiden eikä pakastimen ovi tahdo pysyä kiinni. Vaan mitä väliä! Olen onnistunut tuoresuolaamaan, leikkaamaan siivuiksi ja pakastamaan puolitoista kiloa kirjolohta; aivan yksin ja ilman apua. Nyt ei ravinto lopu.

Lohiherkku on kyllä tarpeen illalla. Välinäytteeseen on alle kolme tuntia ja saatan kaivata lohturuokaa jos esiintymisestä tulee ns. Ryssimys Maximus. Sitten voin upottautua keinutuoliin ja kielletyn suklaan sijasta ahtaa kitaani graavilohisiivuja ja ryystää votkaa mukista.