Monday, March 21

opiskeluako?

Viime viikolla koulunkäynnistä ei taas tullut lasta eikä paskaa. Maanantain vietin Helsingissä ja tiistain tunnit peruutin. Keskiviikkona oli normaalit tunnit, mutta torstaina ja perjantaina opettajatkin olivat poissa - pyörivät useimpien opiskelijoiden kanssa Tampereella tutkimassa arkistoja ja muita.

Ja täältä pitäisi joskus vielä valmistuakin.

Viikonloppuna aloin jo muuttua mökkihöperöksi. Aikani kuluksi kirjoitin larpin.

(No okei, en nyt ihan kokonaan. Oikeastaan se on vain aihio. Sekava, keskeneräinen möykky josta voi kehittyä vaikka mitä, mutta joka suurella todennäköisyydellä todetaan elinkelvottomaksi ja huuhdotaan viemäriin. Se on pöytälaatikkolarppien kirous. Ainoa pahempi kohtalo on jäädä laatikkoon pölyttymään. Sieltä keskeneräinen peli otetaan kolmen vuoden välein esille, mietitään hetki, että olisi se kiva kirjoittaa valmiiksi ja pelata. Sitten tuomitaan ajatus mahdottomaksi ja palautetaan peli laatikkoon keräämään lisää pölyä.)

Koululla on ruotsinkielinen (mies)laulaja, väittävät klassisen puolen parhaaksi. Niillä on Vaasassa larppaavaa porukkaa. Vaikka en tunne suunnatonta ikävää loimusamettiviittojen ja vaahtomuovimiekkojen maailmaan (kyllä hyviäkin pelejä on, mutta turhan harvoin), voisin yrittää päästä mukaan vaikka joutuisin sitä varten opettelemaan toista kotimaista. Ihan vaan siitä ilosta, että tutustuisi siinä hommassa täällä kaukana asuviin ihmisiin. Ties vaikka löytyisi kiinnostavaa seuraa.

Viime keskiviikkona kansanlaulutunnille mennessämme tämä laulajamies mainitsi kirjoittavansa peliä ensi kesäksi. Tuli siitä mieleen, että miksi en hemmetti minäkin kirjoittaisi, ihan vaan huvin ja ajankulun vuoksi. Kun ei nyt ole parempaakaan tekemistä. (Paitsi sointuanalyysiä, ja mikä tahansa on parempaa kuin sointuanalyysi.)

Toisin kuin yleensä, en alkanut kirjoittaa maanisessa innoituksen puuskassa. Sellainen into kestää viikon, ehkä puolitoista ja kuolee pois. Kirjoitan maailmaa, vähät välitän hahmoista. Oikeasti pelikelpoista tavaraa ei tule ikinä. Nyt sain viikonlopun aikana tehtyä alun josta voisin oikeasti saada aikaiseksi pelin - on hahmojen luonnokset ja kaikki.

Tarkoitus oli tehdä harmitonta, kevyttä fantsuviihdettä yhden lauantai-iltapäivän iloksi. Lähiviikkoina lukemani kirjat muuttivat asioita: mukakeskiaikaisen ympäristön sijasta takerruin 1620-luvun pohjanmaalaiseen talonpoikaisyhteisöön. Siihen kun vielä lisää sen, että magia - loitsurunot, sanamagia ja perinteiset rituaalit - todella toimivat, niin voisi saada aikaan ihan miellyttävän pelin.

Saa nähdä kirjoitanko sitä ikinä pidemmälle. Ainakin ehdin historiankirjoja tutkiessani käydä läpi sata vuotta Ruotsi-Suomen historiaa uskonsotien ajalta.

Ehkä sitä voisi vetää roolipelinä.