pohdinta

Valaistuin muutama ilta sitten; minulle yksinäisyyden tunteen luo se, että en ole (tunne olevani) kenenkään luotettu olkapää. On muutamia ihmisiä joille soitan heti, kun sattuu jotakin mistä on saatava puhua, mutta ei ole ihmisiä, jotka soittavat minulle. Tuleehan sitä rupateltua, mutta varsinaista uskoutumista tapahtuu yhä harvemin.

Juuri tämä aiheuttaa jatkuvan etääntymisen tunteen kaikista ystävistä. On yhä vähemmän yhteistä asiaa, vähemmän puhuttavaa. En enää ymmärrä ystäviäni, koska en tiedä mitä heidän mielissään liikkuu, mikä on heille tärkeää.



Puhukaa minulle!