kodinhengetär

Palatessani Kokkolaan sain eräältä V:n suvun jäseneltä kassikaupalla ruokaa tyhjyyttään kaikuvan jääkaapin täytteeksi. Ravinnon seassa oli paitsi graavilohta, myös puolítoistakiloinen naudan ulkopaisti.

(Ja minä kun kuvittelin joutuvani makaroonikuurille.)

Ruoanlaittokokemukseni on kohtuullinen, mutta eläissäni en ollut paistia valmistanut. Olisihan sen voinut veistää paloiksi, mutta tunsin kokeilunhalua. Toiseksi viimeisenä käyttöpäivänä asetin lihakimpaleen marinadiin ja aloin kaivella keittokirjoista käyttöohjeita.

Ja löytyihän niitä ohjeita, vaikka kuinka monta. Monen maan mallisia, höystettynä sillä, tällä, tuolla ja tryffeleillä. Missään ei kerrottu paistoaikaa. Reseptit olivat kuin suoraan ravintolan keittiöstä.

Seuraavana päivänä pyöräytin uunin kuumenemaan ja palasin keittokirjoja lukemaan. Hyödyllinen tieto ei ollut lisääntynyt yön aikana. Alistuin pyytämään puhelimitse neuvoja. Laitoin paistin uuniin ja vajaan kahden tunnin kuluttua oli soitettava isille. Miksi se ei tunnu paistuvan sisältä? Pitääkö paistin olla punainen? Kirja ei kerro mitään! Apua!

Isän ohjeistuksella selvisin - ja sain aikaiseksi kelvollisen paistin. Ylpeyttä tihkuen kävin leikkaamaan lihaa viipaleiksi. Vasta yhtä siivua jyystäessäni tajusin, missä meni pieleen. Ei koskaan pidä leikata lihansyyn suuntaisesti.

Onneksi ehdin rähmiä vain puolet. Toisen puolikkaan leikkelin jo oikeaoppisesti ja laitoin kaappiin odottamaan. Illan vietin harjoittamalla leukaperiäni. Tätä kun jatkaa viikon, niin pystyn narskuttamaan tammilankun katki alle minuutissa.

(Jaa että mitkä keittokirjat minulla on? Keittotaidon Kultainen Kirja vuodelta 1962 ja Aarne Nissisen Suuri keittokirja - vuodelta 1945.)