harjoittelusolosuhteista

Piti mennä tänään osallistumaan kuntoa kohottavaan liikuntaan. Havahduin puoli seitsemältä harjoitusluokassa katsomaan kelloa ja kirosin. Ei sitten liikuntoa, en olisi oikeasti halunnutkaan.

Konservatoriolla on liian vähän harjoitusluokkia. Tänäänkin oli kahvihuoneessa koko lauma muusikonplanttuja odottamassa vapautuvaa luokkaa - turhaan. Kauhea tunku ja vääntö, jotta pääsee tunniksi tai pariksi kahdeksan neliön ikkunattomaan ja tunkkaiseen koppiin istumaan. Ilmastointi olisi kallis, mutta harjoittelumukavuutta runsaasti parantava investointi, vaan ei taida oppilaitoksen budjetti moiseen venyä.

Sääliksi käy muita opiskelijoita, sillä harjoituskoppien äänieristys ei ole niin hyvä etteikö säkkipillinsoittoni kaikuisi halki kellarin. Olen ottanut tavakseni mennä vihoviimeiseen nurkkaan soittamaan, mutta siinäkin on jonkun oltava naapurihuoneessa. Pienessä luokantapaisessa pillin ääni tuntuu moninkertaistuvan niin voimakkaasti, että olen alkanut harkita korvatulppien käyttämistä soittaessani.

Ehkä vielä ostaisi hienot erikoistulpat. Mieluusti ennen kuin tulee kuulovaurio.