koirakoulu, osa 537

Mitä tehdään kun nelijalkainen teini syö viikon sisällä kahdet silmälasit ja yhden multimediakännykän?

Soitetaan vakuutusyhtiöön - ja ostetaan pullo tabascoa.

Tänään kämppä miinoitettiin leivänpaloilla, jyrsityillä silmälaseilla, lihapiirakanpalasilla, suklaapapereilla ja runsaalla määrällä tulista kastiketta. Keittiössä päivystettiin piimäpurkin kanssa, jotta karvapenteleen mausteseikkailu ei kävisi liian tuskalliseksi.

Vaan kuinka monta kertaa koira oikein jaksaa varastaa ja sen jälkeen pikaisesti hylätä (ihmisen nenäänkin) metrin päähän tabascolta haisevat lasit? Tähän mennessä lähemmäs kymmenen kertaa - ja tätä leikkiä on jatkettu vasta nelisen tuntia.

Paksupää eläin.

sello

Tänään, ensimmäistä kertaa ihan liian pitkään aikaan, en olisi malttanut lähteä konsan harjoitusluokasta. Ihan sama mitä soitin, se kuulosti hyvältä.

Ja mistä johtuukaan tämä muutos?

Männäviikolla kävi niin, että muuan klassisen puolen sellisti sai käyttöönsä maakuntarahaston soittimen. Omansa tämä sellisti sitten antoi eräälle sivuainesellistille käyttöön siksi pariksi vuodeksi kun itse saa sitä parempaa soitinta pitää. Minulle taas kierrättyi sen sivusoittajan väline ja omani meni eteenpäin yhdelle vasta-alkajalle.

Alkuviikon treenit menivät miettiessä että kas, on aika erilainen ääni tässä vehkeessä, ja muutenkin kummallinen tuntuma. Aika kevyt soittaa, ja pitääpäs treenata reilusti ennen torstain keikkaa.

Tänään iski tajuntaan se, että mitä tahansa soitankin, se kuulostaa vähintään kohtuulliselta ja aika yllättävän usein suorastaan hyvältä. Ruman äänen saaminen vaatii oikeastaan töitä!

Kymmenen vuotta olen tuskitellut sen kanssa että on aivan yksi hailee kuinka paljon tekniikkaa treenaan, soitto kuulostaa silti räkäiseltä. Miten paljon harjoittelenkin, se on ihan turhaa: soundi on paska eikä siitä muuksi muutu. Tai jos muuttuu, niin huonompaan päin.

Nyt tiedän että kyse ei välttämättä ole siitä etten hallitsisi tekniikkaa, vaan siitä että oma sello on paska ritsa jollaista kukaan ei ristikseen ansaitse.