hupia

Ei mikään ole surkuhupaisampi näky kuin nukutuksesta heräilevä kissa. Morwen hoiperteli pitkin makuuhuonetta kuin änkyräkänninen teini Kaivopuistossa. Kissan taju tikkien varjelemisesta ei valitettavasti ole kummoinen, joten joudun vähän väliä keskeyttämään eläinten ystävällismieliset painiottelut.

Näin unta Nummirockista. Olin lähtenyt liikkeelle ilman telttaa, makuupussia, ennalta ostettua kaljakoppaa, ruokaa, kenkiä, lääkkeitä, lippua, kotiavaimia, rahaa, varavaatteita ja säkkipilliä. (En oikein tiedä miksi soitin piti olla mukana, mutta unessa se oli kauhean olennainen osa festarikokemusta.) Kaiken lisäksi Nummijärvi oli äkkiä siirtynyt kohtuuttoman kauas; etäisyyttä Kokkolaan oli 500 kilometriä.

Toivottavasti todellisesta suorituksesta ei tule ihan noin vaikeaa.

Hirvittävä pesänrakennusvietti pahenee koko ajan. Sen muuton on paras onnistua tai hermostun tosissani. Isä jo uhitteli usuttavansa kaikki lakimiestuttavansa vuokranantajan perään jos vuokrasopimuksen purkaminen ei onnistu vauhdilla. Onhan se kivaa kun perhe tukee, mutta ennemmin hoitaisin asian sovussa. Vaan voi olla, että ällöttävän kiinteistövälittäjän sekaantuminen asiaan - vuokraisäntä haluaa limanuljaskalta neuvoja - johtaa siihen, että on pakko ottaa kovat keinot käyttöön.

Pakko saada pihamökki! Pakko!