Tuesday, January 22

Nooa

Päivänä muutamana Nooa oli vähän väsynyt. Ei pilvessä, suinkaan, vaikka siltä vähän kuulostaisikin. Vain vähän... väsynyt. Tapahtui sitten niin, että Nooa kuuli äänen, joka käski rakentaa oikein ison laivan:



Noohan pisti rakentaen, ja sai eläimiäkin paikalle. (Dinosauruksia ei näkynyt, mutta ehkä Nooa ve ne jo etukäteen turvaan, koska jostainhan nykyisten pikkuliskojen on pitänyt kehittyä. Eikun siis, lisääntymään on jotenkin valikoitunut ne pienet. Mutta ei sellaisella evoluutiotavalla, vaan ihan eri syystä.)

Mutta mitäs tehdä arkissa kun on tylsää? Aina voi etsiä niitä elukoita, vähän niinkuin kadonneita kavereita ruotsinlaivalla:



Ja kun kaverit on löydetty, voi pitää bileet. Kuten kunnon ruotsinlaivalla konsanaan, on Nooan arkissakin disko!



Tämän laatutuotteen ja maailman parhaan pelin on iloksemme tuonut Cougar Interactive. (via Pharyngula)

Thursday, May 25

En sitten pelaakaan.

Mistä tietää, että peli on vähän liian raskas vanhalle koneelle?

Kohdistaa hiiren. Painaa nappia.

Satayksi.
Satakaksi.
Satakolme.
Sataneljä.
Sataviisi.
Satakuusi.
Sataseitsemän.
Satakahdeksan.
Satayhdeksän.
Satakymmenen.

*klik*

Satayksi.
Satakaksi.
Satakolme.
Sataneljä.
Sataviisi.
Satakuusi.
Sataseitsemän.
Satakahdeksan.
Satayhdeksän.
Satakymmenen.

Uusi valikko aukeaa. Kohdistaa hiiren. Painaa nappia.

Satayksi.
Satakaksi.
Satakolme.
Sataneljä.
Sataviisi.
Satakuusi.
Sataseitsemän.
Satakahdeksan.
Satayhdeksän.
Satakymmenen.

*klik*

Satayksi.
Satakaksi.
Satakolme.
Sataneljä.
Sataviisi.
Satakuusi.
Sataseitsemän.
Satakahdeksan.
Satayhdeksän.
Satakymmenen.

Seuraava valikko aukeaa.

Toista kunnes alkaa kyllästyttää. Kun kone seuraavan kerran reagoi, poista peli.

Wednesday, April 26

montempi peliä

Ei se vielä mitään, että teemme Kuuäidin. Ilmoittauduin Rajakatseen kesäpeliin - tosin en ole kuullut niistä vielä mitään. Nyt kuulin, että ensi vuoden helmikuussa on luvassa poikkeuksellinen mahdollisuus päästä vielä kerran rymyämään vanhalla kampanjahahmolla: Druid III järjestetään vihdoinkin.

Juoskaa, oi te loimusamettiviittaiset mammanpojat ja soturien irvikuvat! Cul Twath ratsastaa jälleen!

Monday, April 10

juhannus

Eipähän tarvitse enää miettiä missä jussinsa viettää. Kuuäidin Lapset IV pelataan 23-25.6. Tai siis, pelataan jos ilmoittautumisia tulee tarpeeksi.

Ilmoitus on lähetetty kalenteriin ja laitettu Roolipelaajan foorumille. Enää ei voi perua, paitsi jos kukaan ei tule.

Ainakin nyt on löysempi aikataulu kuin ensimmäistä osaa tehdessä...

Friday, April 7

aikahyppy

Etsiskelin vanhoja pelikuvia. En arvannut mitä kaikkea löytäisin. Tähän hajosin tänään: ensimmäinen Ropecon jossa kävin, Armon Vuonna 1997. Kauan eläköön internet, sillä siellä säilyy kaikki.



Kuvasta saattaa tunnistaa Goldin (siivet), Loran (istuu) sekä oikealta katsoen minut, Sanden ja Eerikan. Kahta muuta en muista - voi olla että ovat olleet vain sattumalta paikalla kun on kuvaa otettu.

Voi niitä aikoja.

Saturday, February 11

Lukemistoa

Tilasin Roolipelaajan. Tilaa sinäkin.

Thursday, December 8

kymmenentuhatta varttia!

Sunnuntai-iltana nyhväsin tietokoneella. Nyt siihen on asennettuna Baldur's Gate - ja se oli kyllä taas virhe. Viime yönä pelasin neljään. Ikinä, ikinä en ala pelata WoWia tai muita nettipelejä joissa kaikki kaverit viettävät aikaa; kasvattaisin juuret tietokoneeseen enkä pääsisi irti ilman apua.

Mutta Baldur ei ole netissä, se on siis lähes vaaraton. Kunhan nyt kulutan ensin pari päivää (viikkoa) hakaten vartteja, koboltteja ja knöölejä.

Wednesday, May 25

peruutus

Ottaa hermoon.

Mike ilmoitti pelistään juuri. Ei montaa päivää ennen kuin me olisimme laittaneet Riidenkulman Ryöväreiden mainokset nettiin. Ehti sitten, perkele, ensin.

Nyt on kai pakko siirtää peliä vuodella. Tänä kesänä ei ole enää yhtään vapaata viikonloppua. Ei se ole Miken syytä, mutta vituttaapa silti.

Paskat.

Friday, April 15

Riidenkulman ryövärit

Niin sitä asiat muuttuvat. Pohjalaispeli juuttui umpikujaan muutaman viikon kiivaan kirjoitustyön jälkeen. Se alkoi muuttua puhtaaksi histeliksi, eikä se olisi ollut yhtään hauskaa. Ehkä ensi vuonna.

Aloitin alusta kun mietiskelimme Annin kanssa menneitä seikkailupelejä - niitä, joissa oli loppumättö, aarre, demoni ja majatalo johon kaikki kampanjahahmot sattumalta osuivat yhtä aikaa. Pohjalaispeli otti ja korvautui toisella: kaivoin Aarnian materiaalit esiin ensimmäistä kertaa vuosiin.

Pelin kirjoittaminen on helpompaa jos tekijöitä on kaksi tai enemmän. Yksin tahdon ajaa itseni umpikujaan turhan nopeasti. Saa nähdä saammeko yhteisvoimin aikaan seikkailun Aarnian maakunnassa. Löysin jo monta vanhaa hahmoa antiikkisilta varmuuskopiolevykkeiltä: ehkäpä Susi, Lothania, Norodian, Van, Manalainen ja muutama muu Aarnian metsissä kuljeskeleva vanha tuttu aivan sattumalta törmäävät toisiinsa pienessä majatalossa kauppatien varrella.

Wednesday, February 23

you die...

Koska nyt on toimiva tietokone, pitää saada myös pelejä. Aloitin hakemalla Nethackin, ikuisen klassikon. Seuraavaksi on kaivettava esiin King of Dragon Pass, Masters of Orion 2 ja joku Civilizationin versio. Vielä kun Baldur's Gate tai Medieval Total War toimisi, niin ei tarvitsisi hiihtolomaviikolla kertaakaan poistua kämpästä.

Nethackin kunniaksi tein nettitestin:

 |./!+#
 |.i.| 
#+...| 
If I were a NetHack monster, I would be a tengu. I'm always in the right place at the right time, and am quick to avoid people that I'd rather not be with.
Which NetHack Monster Are You?



Monday, October 25

roolipelilauantai

..eli kun Lin ja kaverit Warhammeria pelasivat:

Olipa kerran neljä kaverusta ja koira, joilla oli ikävä pahe seikkailla. Päämäärätöntä ja yhteiskunnalle tuhoisaa vaeltelua jatkui kuukausien ajan, ikävistä sivuvaikutuksista huolimatta - koirakin muuttui kertoman mukaan suureksi sudeksi. (Epäilemme, että kyseinen eläin saattaisi olla perimältään koiran [Canis familiaris] ja suden [Canis Lupus] risteytys. Eläimen poikkeuksellisen suuri koko on varmasti aiheuttanut näissä ihmisissä taikauskoista kauhua.)

Erään kerran kaverukset löysivät itsensä hevosenkengän muotoiselta trooppiselta saarelta vailla mitään muistikuvaa siitä, kuinka sinne oli päädytty. Tapahtumaa oli edeltänyt yhteinen, väkivaltainen painajainen - epäilemättä seurausta huumeidenkäytöstä.

Saarelle haaksirikkoutuneiden elinolot ja mielenterveys huononivat nopeasti. Alkoholismiin aiemminkin taipuvainen mieshenkilö ryhtyi muodostamaan marakattipopulaatiosta armeijaa, toinen mies puolestaan alkoi nähdä harhoja ja uskoi saaneensa haltuunsa sormuksen jossa asui naisenhahmoinen demoni.

On yhä epäselvää miten nämä haaksirikkoiset nujersivat saarelle sattumalta osuneen kauppalaivan miehistön. Selityksenä tälle teolleen he esittivät, että kyseessä oli merirosvoalus, ja oikeastaan miehistön jäsenet olivat jo kuolleita kun "seikkailijat" astuivat laivaan. Väkivaltaisen laivaannousun syynä oli yhteinen harha siitä, että saari oli tosiasiassa valtava käärme, jonka herätessä ja lähtiessä liikkeelle haaksirikkoisten turvapaikka tuhoutui.

Laiva ajelehti muutamia päiviä tuuliajolla. Kolmantena päivänä, kohdatessaan mahdolliset pelastajansa, nämä mieleltään epävakaat yksilöt osoittivat rajun väkivaltaiset piirteensä. Vieraiden pyrkiessä laivaan syntyi kiivas taistelu, jonka kuluessa mahdolliset auttajat ajettiin väkivalloin takaisin omalle laivalleen. Seuraavaksi häiriintynyt nelikko hyökkäsi koulutetun marakattilauman ja koiransa kanssa vieraiden kimppuun pyrkien vuorostaan näiden laivaan, siinä vakaassa uskossa että vieraiden aikomus oli surmata heidät. Perusteena tälle epätoivoiselle teolle mainittiin, että "hyökkkäys on paras puolustus" sekä "yritettiin viedä mahdollisimman monta niistä mukana".

Hyökkäys oli tietysti tuomittu epäonnistumaan, ja nelikko jäi eläinlaumansa kera vangeiksi. He kertovat joutuneensa kärsimään epäinhimillistä kohtelua - mikä saattaa hyvinkin viitata "vangitsijoiden" yrityksiin parantaa sairaat ihmisparat mielenhäiriöistään sellaisilla lääketieteen hyväksymillä keinoilla kuten kallonporaus, suonenisku, toistuva veteen kastaminen tahi liikkeiden rajoittaminen.

Ei tiedetä millä keinoin "vangit" pakenivat laivalta. Heidät löydettiin harhailemasta sisämaasta varastellen ruokaa talonpojilta. Tavoitettaessa he kertoivat etsivänsä jotakuta jumalaa, joka voisi "palauttaa heidät entisiin hahmoihinsa".

Saturday, April 3

I swear I'll never write another larp... until next time.

doubleplusungood crimethinker unbellyfeel doublethink


Tomorrow it will be the 20th anniversary of 1984. No, not the publishing of the book - I'm not that ignorant. A lot of people will be participating in the 1984+20 project; publicly reading parts or whole of the book. If I had a copy handy, I might do it myself. The date is, by the way, chosen after Winston Smith's first diary entry. I don't think I need to tell anyone why I think the book is still relevant - especially for those of us loonies who write our diaries on-line.

I would have missed the whole anniversary thing, but a couple of days ago I remembered one book I read when I was still a child: Feridan Onnelliset. The original is in german; Das Glück von Ferida, by Eva Maria Mudrich. The most accurate translation I could come to is The carefree people of Ferida. Written in the seventies, it tells of a secret project: the government builds a community to an isolated island. The people of the community are altered so that they do not feel sorrow, grief or discontent. No-one would complain about the government ever again. What a great idea! Needless to say, it backfires.

The book in itself isn't that good but the idea intrigued me. What if there was a society where expressing negative feelings would be taboo? Then, after days reading Beyond Role and Play I started getting these ideas of a totalitarian society, based on 1984, with a few alterations and impressions from Ferida, Huxley's Brave New World, Gilliam's movie Brazil and Niccol's Gattaca.

Then I added the idea of using Orwell's newspeak to alter the player's conception of the world. It worked in PanoptiCorp and Mellan himmel och hav, so even though newspeak is nearly unintelligable to a modern day human, perhaps a little watered-down version could be made to work. Maybe.

Ownlife webreport doubleplusungood refs unpersons. Rectify oldthinkful crimethink. Rewrite fullwise upsub antefiling.