huomenta!

Menin nukkumaan klo 00:05. Heräsin klo 02:14. Pirteänä, suu kuivana, lievästi tärisevänä mutta hyväntuulisena. Se ruokatorvessa oleva tunne siitä, että siellä on kalanruotoja jumissa on kyllä aika epämiellyttävä - mutta paljon epämiellyttävämpää oli maata sängyssä päiväkausia, latvasta lahonneena.

Nyt kello on puoli neljä. Tuskin nukahdan enää tänä yönä; etsin papereita huomista virastokierrosta varten, odottelen Hesaria ja tylsistyn. Mutta tylsistyn hyväntuulisesti!

Sitä se Efexor teettää.



edit: en jaksanut tylsistyä, päätin siivota. Kello on kuusi, ja olen juuri löytänyt huoneen lattian. Se on täynnä kissankarvaa ja pölyä. Kehtaakohan tähän aikaan imuroida?

Pelastava kahvienkeli

Kauhulla odotin tämän syksyn ensimmäistä Huonoa Päivää(™). Ei niin että olisin tiennyt koska se tulee - todennäköisyys oli vain sen puolella että ennemmin tai myöhemmin niin tapahtuu. Ja nyt, kun lähestulkoon koko sosiaalinen elämäni on muuttanut muualle, ei ollut odotettavissa että kukaan kyselisi perään vaikka makaisin sängyssä koko viikon.

Ja tapahtui torstai-iltana, että aloin nähdä painajaisia. Niissä vilkkui lähes koko ystäväpiiri ja puolet perheestäkin; todellisuus vääristyi, luulin olevani hereillä kunnes painajainen astui huoneeseen ja heräsin oikeasti - taas uuteen painajaiseen jossa luulin olevani hereillä. Uudestaan ja uudestaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään. Menneiden kokemuksien pohjalta voin todistaa, että mainitunkaltaisen yön jälkeen olen luonteeltani joko vapiseva hermoraunio tai kuin perseeseen ammuttu karhu, riippuen vähän senhetkisestä lääkityksestä. Ja koska olin unohtanut vaaleanpunaiset piripillerit parina edeltävänä päivänä, lopputulos kääntyi enemmän hermoraunion puoleen.

Oli viimeinen päivä toimittaa toimeentulotukihakemus. Useampi lasku odotti maksamista. Virka-ajan päättymiseen oli alle kuusi tuntia kun paiskasin herätyskellon niin kovaa seinään että se hajosi, ja vedin peiton pään yli. Etäisellä tavalla tiedostin, että jos tukihakemus ei päädy sossuun ennen neljää, en ensi kuussa kykene maksamaan edes vuokraa saati sitten ostamaan ruokaa. Mitä enemmän ajattelin talouskatastrofia, sitä tiukemmin piilouduin peiton alle.

Ja kuin ihmeen kautta ovikello soi.

Olisiko ollut alitajunta joka nytkäytti minut irti vuoteesta - tietoinen ajattelu ei sekaantunut asiaan. Peittoon kääriytyneenä ja ilman silmälaseja laahauduin ovelle. Siellä oli pirteä ja hyväntuulinen alakerran naapuri, saman vuosikurssin opiskelija jonka kanssa olin edellisenä iltana juonut kaakaota ja leikannut pellavasta mekkoa. Oli ollut puhetta siitä, että saattaisin ehkä lähteä perjantaina kuuntelemaan afrikkalaista maailmanmusiikkiopettajaa. Samalla kun naapuri noukki jääkaapista sinne edellisenä iltana unohtamansa maidon, ilmoitin ettei minulla ole aikomustakaan raahautua millekään kurssille koska olen nukkunut niin järjettömän huonosti.

Naapuri lähti ja kaaduin takaisin sänkyyn, nappasin kissan kainaloon ja vedin peiton uudestaan pään yli.

Aikaa tuskin kului kymmentä minuuttia kun ovikello soi uudestaan. Epäilemättä naapuri unohti taas jotain - en kyllä tajunnut mitä - ja huokaisten käärin peiton toogaksi siltä varalta että rapussa ravaa muitakin.

Yllätys oli suunnaton kun oviaukossa loistelikin ylimaallinen valo; maallinen naapurini oli hylännyt ihmishahmonsa ja omaksunut Kahvienkelin aspektin! Höyryävä pressopannu oikeassa ja appelsiinimehupurkki vasemmassa kädessään Kahvienkeli asteli keittiööni, laski pelastavan kahvin pöydälle ja lempeällä äänellään julisti että voin lainata Pyhää Pressopannua viikonlopun yli!

Sokaistuneena tästä ylimaallisesta ilmestyksestä, tuoreen kahvin tuoksun huumaamana en voinut kuin nyökätä, haparoida tieni kohti uskollista kahvikuppiani ja vapisevin käsin kaataa itselleni kupin tuoretta elämännestettä. Tänä aikana Kahvienkeli hiljaa katosi, epäilemättä astuen korkeuksiin.

Nyt Pyhä Pressopannu on kunniapaikalla keskellä pöytää. Keitän sillä aamu-, päivä-, ja iltapäiväkahvini kunnes Kahvienkeli maanantaina palaa korkeuksista ja ottaa taas naapurini hahmon. Silloin voimme yhdessä naureskella kotitalomme latvakakkoskokoelmalle ja onnitella toisiamme siitä, että kaikista Kokkolan pienkerrostaloista, me molemmat muutimme juuri tähän.

Aamulla on krapula

...vaikka en oo juonu!

Eilen olin erinomaisen hyvä ihminen ja painelin apteekkiin reseptin kanssa. Efexor Depot 75mg, sadan kappaleen paketti ja hintaa 72€. Ja kun lääkkeet on, niitä pitää myös syödä: niinpä aloitin latvakakkoskorjauksen hetimiten.

Ja voi, mikä olikaan palkkani tänä aamuna! Pääsin vaivon ylös sängystä. Tärisen kuin horkassa. Heikottaa. Ensin syytin syömättömyyttä, mutta pikainen aamupala ei auttanut. Syytin kahvinpuutetta, mutta muutava tukeva kupillinen ei tuonut helpotusta.

Mielenkiinnolla odotan saanko jossain vaiheessa todeta seuraavatkin, tavalliset haittavaikutukset:

väsymys, huimaus, unettomuus, hermostuneisuus ja uneliaisuus; ruoansulatuskanavan oireet kuten anoreksia, veren kolesterolipitoisuuden nousu, suun kuivuminen, ummetus ja pahoinvointi; seksuaalisen toiminnan häiriöt, sukupuolihalun heikkeneminen, vapina, hikoilu, näköhäiriöt, häiriöt silmän mukautumiskyvyssä näkemään eri etäisyydelle, laajentuneet pupillit, voimattomuus, korkea verenpaine, epänormaalit unet, haukottelu, ihon tuntohäiriöt.

Epänormaalit unet? Mitä ovat normaalit unet?

Kyllä nämä lääkkeet ovat vaarallista tavaraa.

Myöhemmin:

Pitäisi siivota. Keittiö on kaaoksessa, eteinen imuroimatta, tavarat pakkaamatta.

Kädet tärisevät, oksettaa ja huimaa. Koko ajan on jano, mutta jos litkutan vettä menemään samaan tahtiin kuin suu kuivuu, tulee vielä pahempi olo.

Kauankohan tätäkin kestää?