jouluraportti no. 1

Edellisen katkeruutta lieventämään: oikeasti tämä on ollut aika hyvä joulu. Vaikka sisarukset ottavatkin välillä hermoon.

Perjantai:

Pöydän kattaminen aloitetaan kahdelta. Kylmät kala-alkupalat, kylmät liha-alkupalat, lämmin ruoka. Vanhin pikkuveli ei ilmesty joulupöytään, nukkuu kai krapulaansa. Pikkusisko juhlii poikaystävänsä kanssa muualla. Ruokapöydässä istuu omituisen pieni perhe.

Nuorin veli valittaa ähkyä kala-alkupalojen jälkeen. Keskimmäinen lopettaa lihojen kohdalla. Äiti vetäytyy ruokalevolle. Isä ja minä jatkamme hitaaseen, rauhalliseen tahtiin läpi ruokalajien kunnes on aika tuoda laatikot ja kinkku pöytään. Äiti ja yksi veli palaavat pöytään kun itse siirryn (pyörin) olohuoneeseen.

Sama ruokailun kaava toistuu vielä seuraavinakin päivinä. Pikuveljet ohjataan lempeästi käyttämään ylimmäistä lautasta ja uloimpia ruokailuvälineitä ensin, opastetaan (lapsilla cokis-) snapsin merkityksestä ja juomatavoista. Harvoin meillä enää pannaan pöytää niin koreaksi kuin porvarisperheissä muinoin päivittäin. Sukuseuran kokoontumisissakaan ei enää syödä niin hienostuneesti kuin muistelen viisitoista vuotta sitten tehdyn. Jossain on sivistyneet tavat nuoremmille pojille opetettava, olkoon se sitten vaikka joulupöydässä.

Pöytä siivotaan, ruokatavarat pakataan kylmään. Jännityksestä ärhäkkäät pojat vaativat lahjoja jaettavaksi. Joulupukki ei enää käy kylässä - viimeisestä kerrasta taitaa olla nyt pari vuotta - joten lahjat otetaan ihan reilusti vanhempien komerosta. Sytytän takkaan tulen sillä aikaa kun pojat laskevat pakettejaan.

Lapsena en ollenkaan tajunnut vanhempien kauheaa laiskuutta joulunaikaan. Joka välissä piti ottaa päiväunet, ja milloin ei nukuttu, ne istuivat sohvalla viskilasien kanssa. Isä poltti sikaria ja kuuntelivat tylsää musiikkia.

Nyt siitä nauttii itsekin.