Helsingin liikenteessä

Ärsyynnys no. 1:

Saavun tavaroineni Helsinkiin perjantaina klo 13:56. Pikkuveljeni ei jostain syystä olekaan laiturilla vastassa kuten sovittu oli. Ripustan omaisuuteni harteilleni ja alan taivaltaa kohti asemarakennusta - olin viimeisessä vaunussa ja junan pysähtyessä jäin laiturien väärään päähän. Tuntuu siltä kuin olisin vähintään puolessavälissä matkaa Pasilaan.

Veli ilmaantuu myöhässä ja kannamme tavarat bussipysäkille. Koska kantamiseen uppoaa aikaa, myöhästymme. Bussi lähtee juuri kun saavumme pysäkille. Tavaraa on niin paljon, että emme viitsi kävellä ratikkapysäkille, vaan jäämme odottamaan seuraavaa bussia: sen pitäisi mennä kymmenen minuutin kuluttua.

Neljänkymmenen minuutin kuluttua pääsee jo useita kirouksia. Katselemme muiden linjojen ohi ajavia vuoroja ja toteamme, että nyt jos lähtee ratikkapysäkille niin bussi tulee heti.

Olen vanhempien kämpällä vasta tunnin kuluttua Helsinkiin saapumisesta.

Ärsyynnys no. 2:

Olen palaamassa Kristiinan glögi-illanvietosta. Bussipysäkille on pysähtynyt uusi, kiiltävä citymaasturi. (Kuka hitto kaipaa puolimetristä maavaraa kaupunkiajossa?) Bussi jää auton taakse, mutta kun maasturin ratissa istuskeleva nuorukainen ei tajua siirtää autoaan pois, bussikuski ajaa vierelle. Asemoi keskiovet täsmälleen maasturin kohdalle ja avaa ne. Ovella seisoo lauma matkustajia, minä sellon kanssa etummaisena. Ei toivoakaan päästä ihmislauman läpi toiselle ovelle. Mulkaisen citymaasturimiestä, mutta tämä ei vieläkään siirrä autoaan pois tieltä. Astun ulos, siihen puolimetriseen rakoon, ja alan keinotella itseäni ja selloa kohti jalkakäytävää.

Ja silloin se idiootti maasturimies päättää siirtää elintasoilmaisimensa.

Rengas käy muutaman sentin päässä varpaistani. Karjaisen kuskille, joka pelästyneen näköisenä pysähtyy. Kapuan jalkakäytävälle ja suurta (lapsellista) kostonhimoa tuntien lennätän komean syljen maasturin tuulilasiin. Ansaitsi sen, mokoma urvelo.

Haluan takaisin Kokkolaan.