Stubb.
luvassa uusi k -alkuisten puolueiden inhoviikko, kunhan saan kaivetuksi jostain lisää energiaa. Juuri nyt ei voi. (Se hammasrivistö vainoaa unia, ja mieleen nousee kauhistuttava kysymys kultalusikan mahdollisesta sijainnista syntymän hetkellä.)
Uusi kreationistileffa Expelled on vasta esinäytösvaiheessaan, mutta ääretöntä hupia irtoaa jo nyt.
Jos tahtoo näyttää leffaansa vain yleisölle joka on varmasti myötämielinen, niin oma on ongelmansa. Jos kritiikki pelottaa niin että esinäytöksiin on mentävä kutsun ja henkkareiden kanssa, niin olisi ehkä kannattanut harkita sitä leffan tekoa vielä toisenkin kerran.
Kun leffajonossa sitten seisoi biologi, tiedeblogaaja ja pahamaineinen ateisti PZ Myers, voisi kuvitella että näytöksen pitäjillä meni pupu pöksyyn. Meni niin pahasti, että potentiaalinen kriitikko oli poistettava teatterista välittömästi. Muu seurue sai jäädä; ilmeisesti vain sarkastinen biologi oli vaaraksi tuottajaportaan mielenrauhalle.
Se hysteerinen osuus... no, siinä samassa seurueessa tätä elokuvataiteen mestarinäytettä asteli kaikessa rauhassa katsomaan Richard Dawkins.
[tämän aamuhysterian löysin - tietysti - suoraan Pharyngulasta.]
Sir Arthur C. Clarke, who peered into the heavens with a homemade telescope as a boy and grew up to become a visionary titan of science fiction best-known for collaborating with director Stanley Kubrick in writing the landmark film "2001: A Space Odyssey," has died. He was 90.
LA Times
Kun lapsena aloin lukea scifiä, kävin läpi kahden kirjaston hyllyt - ensin Pohjois-Haagassa ja myöhemmin Rikhardinkadulla. Clarken suomennettuja kirjoja löytyi molemmista. Luin ne kaikki läpi, parhaat monta kertaa peräkkäin.
Oma suosikkini oli Lapsuuden loppu (Childhood's End, 1953).
Who would have guessed that when you remove Garfield from the Garfield comic strips, the result is an even better comic about schizophrenia, bipolor disorder, and the empty desperation of modern life? Friends, meet Jon Arbuckle. Let’s laugh and learn with him on a journey deep into the tortured mind of an isolated young everyman as he fights a losing battle against lonliness in a quiet American suburb.
Joskus olen huomannut, että nälkäisenä ei pidä mennä kauppaan, eikä ainakaan kalatiskille. Nyt menin muka vain tarkistamaan lohen hintaa - mutta salavihkaisen lohifileostoksen sijaan mukaan tarttui vähän yli kilon painoinen, perkaamaton made.
En ole pariinkymmeneen vuoteen perannut kalaa. Tähän mennessä käsittelemäni lohet on jo kaupassa avattu. Sen lisäksi made on kalaksikin kohtuuttoman ruma. Vaan ei valitus auttanut; made oli pestävä ja perattava että siitä saisi mitään syötäväksi kelpaavaa.
Myyjä väitti että tämä oli mätikala, mutta vaikka kuinka leikin haruspeksiä, en onnistunut löytämään mitään mätiin viittaavaakaan. Hetken leikin ajatuksella kalanpalautuksesta; kuinka jysäyttäisin kilon madetta tiskiin ja vaatisin mätiä jonka joku on ehtinyt välistä muiluttaa. (Kalahuumori ei vedonnut muihin paikallaolijoihin. Naapuri vetäytyi omaan kämppäänsä, vedoten siihen ettei kestä nähdä kalansisälmyksiä saati sitten kuunnella minua.) Pieni lohtu oli mateen maksa, joka näytti niin rasvaiselta kuin vain omistautuneella juopolla voi olla.
Perkuun jälkeen koitti vaativampi vaihe. Otin ison puukon ja puunuijan. Asetin puukon kannan kiinni mateen selkärankaan ja vasaroin puukkoa puunuijalla kunnes kala katkesi. Ensin pää, ja sen jälkeen viiden sentin palasia aina pyrstöön asti.
(Mihin voi kala tarvita niin järjettömän vahvaa selkärankaa, hä? Kiusaksiko se on sellaisen kasvattanut? Rehellisiä lihansyöjiä piinaa, se ruoja!)
Kalanpalaset sijoitin kiehuvaan veteen, valurautapataan. Vartin kuumennus riitti kypsennykseen; sitten kalanpalat piti nostaa pois vedestä ja irroittaa ruodot sekä nahka. Kalan tilalle maderasvaiseen keittoveteen meni yksi sipuli ja kilo pilkottuja perunoita.
Perunoiden kypsyttyä paiskasin kalan maksoineen takaisin pataan ja heitin perään merisuolaa, voita, tuoretta tilliä ja mustapippuria. Tunnin haudutuksen jälkeen korvasin osan poiskiehuneesta vedestä kermalla - ihan vaan jotta ei tulisi vahingossa mitään terveysruokaa. Ja oli sitä tilliäkin laitettava lisää.
(Mikä siinä on, että ei ikinä opi laittamaan tilliä tarpeeksi myöhään? Aina ne on pakko kiehuttaa mauttomiksi lärpiksi. Suurenmoista typeryyttä on se. )
Vaan kyllä sitä mielellään söi. Taidan mennä ensi viikolla uudestaan kalatiskille norkoilemaan.
1 sanottua: