Olipa kerran Lin, joka lähti kansanmusiikkifestareille. Rahaa oli vähänlaisesti, mutta se riitti lämpimään ruokaan ja kahvikupilliseen joka päivä. Päivittäin oli monta hyvää konserttia ja paikalla monta ystävääkin. Linillä oli oikein hauska viikko. Viikosta kerrotaan myöhemmin lisää, koska Lin piti koko ajan tarkkaa päiväkirjaa. Nyt sen sijaan keskitytään viimeiseen lauantai-iltaan ja siihen mitä siitä seurasi.
Asia on nimittäin niin, että viimeisenä lauantaina Lin ryssi niin uskomattoman pahasti, ettei ole vastaavaa ikänä tehnyt. Oli ihan älyttömän hauska ilta, ja vaikka ei ollut yhtään rahaa, niin festarialue oli täynnä mukavaa porukkaa joka tarjosi juotavaa yön läpeensä. Hävyttömässä tuiskeessa piti hakea oma soitinkin ja musisoida nuotiolla.
Viimeiset havainnot todistivat naisen kaatuilleen ojanpohjalla. Laukku, kännykkä, paperit, soitin - kaikki oli jäänyt nuotiopaikalle. Kadonneen perään käynnistettiin isommanpuoleinen etsintä. Valokuvaa levitettiin, lähimetsät haravoitiin. Lopulta taksikuski tunnisti naaman ja etsintä pääsi seitsemän tunnin jälkeen oikeille jäljille. Yhä koko lailla sekava nainen löytyi nukkumassa rauhaisasti. Ei oikein ottanut uskoakseen, että oli joku kaivannut.
On hyvin tunnettu tosiasia, että kännissä kaatuillessaan saa mustelmia ja kuhmuja, mutta kun kyseessä on epileptikko joka ei saisi juoda yhtään viinaa, voi pitää varmana että tukevan humalatilan aiheuttamat kohtaukset ovat vieneet parikin aivosolua mennessään. Eikä ole ensimmäinen kerta.
On nimittäin myös niin, että edellisen kerran kohellettuaan (- helmikuussa -) Lin tuli omantunnon vaivaamana luvanneeksi tehdä työtä. Siinä vaiheessa ihan tosissaan uskoi, että saa sen kunnialla hoidettua. Se homma on aiempina vuosina tunnettu nimellä Ropeconin gaala, mutta tällä kertaa se on enemmänkin helvetin iso kämmi. Arvatkaa vain kuinka hyvin hoidettu homma on.
Juuri niin: ei ole.
Nyt Lin ei mitään muuta niin haluaisi kuin mennä Vantaan sairaalan suljetulle psykiatriselle osastolle pariksi viikoksi vähän miettimään ja puhumaan lääkäreiden kanssa. Sitä mielenterveystoimistossa ehdotettiin jo puolitoista kuukautta sitten, mutta silloin oli vielä niin varma itsestään eikä tahtonut mennä. Mutta viikonloppuna on Ropecon, eikä tässä vaiheessa löydä ketään, joka pystyisi hoitamaan sen työn jonka tämä onneton on kämminyt. On siis yritettävä pelastaa sen minkä pystyy. Näin rajujen mokien jälkeen ei vain enää voi kaataa koko työtaakkaa jonkun sellaisen niskaan joka ei ole sitä ansainnut. Ehkä sen jälkeen voi mennä osastolle.
Turha on kenenkään kertoa, että tyhmä olit. Kyllä sen tajuaa itsekin.
sano: